1.3.2010

Nelda 8 vko ja suuuuri maailma


 Ei voi kuin ihmetellä Taran ja Neldan pentuajan erilaisuutta. Eilen olimme Neldan kanssa vanhempieni luona tapaamassa äitini tipsuja Sagaa ja Sannia + siskoni Tintti-ärrierimixiä, joka oli siellä hoidossa. Alussa Neldaa pelotti kamalasti, kun nämä vieraat koirat tulivat valtoimenaan haistelemaan ja ihmettelemään pientä, mutta loppujen lopuksi Nelda kulki kuitenkin "sikari" eli siis häntä (:D) pystyssä koirajoukkion keskellä. Alkuarastelua ja pientä varovaisuutta lukuunottamatta vieraiden koirien treffaaminen meni siis loistavasti! Tara olisi kakruna saanut tuollaisesta varmaan elinikäiset traumat. Nelda keksi eilen myös haukkumisen ihanuuden ja komensi muita koiria parhaansa mukaan. Leikkimään eivät vielä innostuneet, pitää lapsen kasvaa hieman. :) Saas nähdä mitä neiti tuumaa, kun osallistumme 10.3. (sk:ltaan alle 25 cm) pentujen touhupäivään.

Tänään sitten, vapaapäiväni kunniaksi, olimme lapsosen kanssa Itäkeskuksessa tutkailemassa ja ihmettelemässä maailmaa. Jälleen kerran Nelda jännitti alussa aivan kamalasti ja mietinkin hetkisesti, oliko virhe tuoda näin pieni pentu tällaiseen paikkaan, mutta onneksi asiat kääntyivät parhain päin loppujen lopuksi. Menimme Neldan kanssa 4Petsiin etsimään hälle ja Taralle herkkuja ja uusia leluja, ja mukaan tosiaan tarttuikin vaikka mitä. Nelda tutkiskeli kauppaa innoissaan häntä pystyssä viipottaen ja asioita maistellen. Varastipa neiti alahyllystä minisen "kasvishammasharjankin" ja alkoi jäystämään sitä, kun huomioni hetkeksi herpaantui. :D Ostimme tietenkin sen loppujen lopuksi, mutta tällä hetkellä se taitaakin olla päätyneenä parempiin suihun eli Taran kitaan. 

Julkiset kulkuvälineet vähän jännittävät, mutta Nelda pystyy kuitenkin rentoutumaan niissä sen verran, että makupalat maistuvat ja unikin, jos niikseen tulee.

Eilen laittelin OmaKoiran kautta Neldasta omistajamuutoksen/-ilmoituksen (tai mikä lie se nyt onkaan...) ja tänään hankittiin lapselle Tapiolan vakuutus. Siinä tuli sitten vakuutusvirkailijan kanssa puheeksi Tarankin vakuutus (halusin Neldalle samanlaisen vakuutuspaketin kuin Tarallekin) ja Taran kuolemasta korvaus on enää tässä vaiheessa ~500e (ostohinta oli siis 700e ja vakuutus kattoi Taran ollessa nuorempi koko ostohinnan). Pointti siis oli, että tuntui jotenkin niin kamalan haikealta ja vähän surulliseltakin se, että vakuutustyyppienkin mielestä Tara alkaa olemaan vanhahko, kun luonnollisestihan henkikorvauksen määrä pienenee, kun koira vanhenee (aka vanhempi koira kuolee todennäköisemmin kuin nuori). Mutta tällaistahan tämä elämä vähän on. Onneksi Tara on kuitenkin pirtsakka keski-ikäinen vielä eikä tuollaisia kuolemisjuttuja pidä murehtia. :)

Nelda täytti tänään 1.3. tasan 8 viikkoa. Säkäkorkeus on edelleen 20 cm:ssä ja paino 2 kg:n hujakoilla. Ensi viikolla lukemat ovat kyllä jo hieman erilaiset. Pikkusen yritin katsekontaktin alkeita ja istumista opetella, mutta eipä siitä tullut oikein mitään. :D Nelda pyörii kuin mikäkin väkkärä... Ihan erilainen (taas...) pentu kuin Tara oli. Ehkäpä valo syttyy Neldan korvien välissä myöhemmin tällä viikolla. ;)

Yritin ottaa Neldasta jotain rakennekuvaa (pallo toimii koon mittarina), mutta eipä nuo kovin hyvin onnistuneet. Vaikea pitää tättähäärää paikoillaan! :D



Ei kommentteja: