Pennun elämän syklisyys

Nyt sitten väliaikatietoja. Nelda näyttää toistaiseksi sopeutuneen tänne todella hyvin. Välillä tuntuu, että neidissä on ikään kuin joku on-off-nappi: ensiksi riehutaan hullun lailla ja sitten yht'äkkiä ollaankin ihan kanttu vei milloin missäkin asennossa. Taitaa tosin kaikilla pennuilla olla elämä vähän tällä tavalla syklistä. :)

On se viaton, kun se nukkuu, vaikka herätessään onkin sitten repimässä kankaita ja puremassa kaapin kulmaa. :D

 

Taran kanssa Nelda on ottanut jo kivalla tavalla kontaktia. Pikkasen leikin alkeita tavailivat tuossa alkuillasta ja äsken nukkuivat ensikertaa vierekkäin (tosin se oli Nelda, joka vaivihkaa hivuttautui ison kaverin viereen). Tara on muuten suhtautunut pentuun melko välinpitämättömästi. Kerran frouva on jo kyllä ehtinyt rähähtämään lapsoselle, mutta tämä johtui siitä, että Tara oli syömässä "kasviskrokoa" ja Nelda tuli siihen kärkkymään. Muutaman kerran Tara on Neldaa myös muuten komentanut, mutta mitään ahdistelua tai sen sellaista ei ole onneksi ollut. Taitaa kuitenkin olla parasta, että laitan tiistaina kouluun mennessäni tuon pentuportin noitten väliin. Ei tarvitse sitten turhaan huolehtia ja stressata.  

Paparazzi iski. Voi, kun tytöt tulisivat tulevaisuudessa toimeen niin hyvin, ettei tällainen kuva jäisi ainoaksi! Miun lapset. <3

Mittailin eilen Neldan säkäkorkeutta, mutta se oli tosi epämääräiset 20 cm. :) Kasvattaja Heli sanoi Neldan painoksi kaksisen kiloa, mutta ehkä hieman kevyemmältä tuo tuntuu? Paha sanoa, kun ei ole tarkkaa vaakaa. Syntymäpaino Neldalla oli n. 150g, pentueen pienin kuulemma. Saas nähä, hujahtaako neiti kuitenkin tuossa kuinka paljon korkeutta kuukausien kuluessa. Toivottavasti hää jäisi vähä pienemmäksi kuin Tara 44 cm ja 11 kg. :D

Ja epämääräinen riehumiskuva feat. Taran kintut. Pitäisi varmaan YouTubeen ladata videoita, kun näistä liikkumiskuvista tulee aina tällaisia. :) Neldahan on varsin vauhdikas ja fiksu kakru siinä mielessä, että peilistä kurkkaava pentu on tullut tutuksi ja sille kovasti haasteellaan! Lampaantaljaakin vedetään ja retuutetaan kuin viimeistä päivää muista leluista puhumattakaan... Pitää varmaan ottaa kuva kaikista Neldan aarteista, niitä näet riittää.

My precious thing

Nelda is here! <3 Kaiken kaikkiaan kotimatka ja kotiutuminen sujuivat erittäin hyvin pieniä hinkunoita ja vinkunoita lukuunottamatta. Tämä pieni karvalapsi on kuin unelma; äärettömän reipas, utelias ja rohkea. Ulkonakin mennään jo häntä pystyssä lähipihassa, vaikka alussa ujosteltiinkin. Marikan neuloma pusero lämmittää. Ruoka maistuu erinomaisesti ja Taran kanssa ollaan tuntu jo hyvin tutuksi. Hienolta näyttää, upea tyttöni. <3

 

Käytimme Taran iltalenkillä niin, että Nelda jäi yksin kotiin. Mitään itkua ei kuulunut ja kun tulimme kotiin, oli vauva nukkumassa. Yksinolosta ei siis toivottavasti tule ongelmaa, kun näin hyvin alkoi. Mutta kiirettä pitää, myöhemmin jatkoa! 

Kuvat by Marika M.

Puppyyyy

Lumihiutale tulee huomenna! Pyörryn varmaan kohta, kun alkaa tosissaan jännittämään. Nyt kaiken pitäisi olla reilassa siihen malliin, että lapsosen on hyvä kotiutua. Pentuportti ainoastaan kaipaa edelleen verkkoa, mutta Tonin isä hommaa sellaista lauantaiksi. Kamatkin pakattu automatkaa varten, ainakin kaiken oleellisen pitäisi olla mukana. Tuntuu, että toistan koko ajan samoja asioita, mutta pysyypähän sitten itselläkin mielessä, ettei mitään tärkeää unohdu.

Huomenna tapaan ystäväni klo. 9:30 ja siitä sitten lähdemme 10 aikaan ajelemaan. Onneksi sää oli tänään aikaista lauhkeampi ja lämpimämpi. Voi, kun huomennakin olisi näin. Ainakin toistaiseksi Ilmatieteen laitos lupaa vieläkin lämpimämpää huomiseksi, ja ylihuomenna ollaankin mahdollisesti jo plussalla! Jes jes. Huomenna saattaa tosin lunta tuprutella, mutta toivotaan, ettei mitään hulluja määriä... Säästä tulikin mieleen, että pitää kaveria sen verran ahdistella ja kysyä, että missä mallissa mahtaa lapsen villapusero olla. :)

Kävimme tänään Taran ja Tonin kanssa katsomassa äitini tipsulapsia, Sagaa ja Sannia. Tytöt ovat nyt 6-kuukautisia ja voi että, millanen meno niillä oli päällä! Jotenkin tipsuista on saanut kamalan lössykän ja laiskan kuvan, mutta noilla ainakin riittää virtaa vaikka muille jakaa. Tara ei jaksanut kauheasti lasten leikeistä innostua ja keskittyikin lähinnä ruuan kerjäämiseen ja möllöttämiseen. Lyhyt autolenkki sai kyllä neidin ihan liekkeihin, taitaa olla Tara ehdollistunut siihen, että autolla pääsee aina mukaviin paikkoihin. :D Kamala korvia huumaava huuto kaikui Kontulan illassa, kun frouva tajusi, että pääsee taas kaaran kyytiin pitkästä aikaa.

Saas nähdä, ehdinkö huomenna päivitellä tilannetta Lumihiutaleen ensihetkistä kotona. Saatan kyllä olla niin ihmeissäni vauvasta, että taitaa myöhemmäksi siirtyä. Katsellaan. Voi mun vauvaa. <3 *valtava sisäinen onnenpurkaus*

Shelttikaravaanarit

Tänään oltiinkin Taran kanssa sitten vähän pidemmällä reissulla. Vähän kymmenen jälkeen aamulla lähdettiin Viikkiä kohti tarkoituksenamme tavata Maiju sheltteineen. No, tapani mukaan olin paikalla "vähän" liian ajoissa ja matkalla Maijun luokse yksi Taran tossuistakin katosi bussiin. Eli rest in peace tossunen, hyvin palvelit nämä kuukaudet. Ei taida enää löytyä. Onneksi Maiju toi meille kuitenkin varatossun, ettei Taran pikkuvarpaiden tarvinnut olla aivan jäässä.

 Tara rupesi vähän angstaamaan, kun jouduimme hetken odottelemaan Maijua + Lediä ja Javaa, mutta kun kaverukset tulivat näköpiiriin, niin johan Tarankin askel kepeni ja häntä heilui korkealla! Taralla on tosi vähän koirakavereita, vaikka tässä vaiheessa on tullut aika selväksi, että neiti sellaisia kuitenkin kaipaa. Ledillä ja Javalla oli omat leikkinsä, eikä frouva mahtunut niihin oikein mukaan (tai halunnut lähteä), mutta eiköhän Lumihiutaleesta Tara saa kelpo kaverin. Pystyn jo mielessäni kuvittelemaan, miten Tarakin sitten myöhemmin revittelee Lumihiutaleen kanssa läheisellä nurmialueella, kun kevät koittaa, ah. <3 Ledillä tuntui tänään olevan vähän omat intressinsä Taraa kohtaan; neiti tuoksui niin hyvältä, että piti ihan helmojen alta kaivella. Juoksut Taralla oli kuukausia sitten, joten siitä ei todellakaan ollut kyse... Liekö jäbä halunnut jatkaa springrotilaisten sukulinjaa..? Tai sitten kevät sekoittanut poitsun pään.

 

Kaiken kaikkiaan oli aika virkistävää kahlata puoleen reiteen (ja syvemmässäkin) asti olevassa hangessa! Maijun urhoollisesti auratessa tietä edessä kameroineen Viikin luontopoluilla, käyttivät sheltit hyväkseen muodostuneita polkuja... tai ainakin Tara käytti. Javalla oli suhteellisen helppoa, kun neiti pystyi kömpimään lähestulkoon hangen pinnalla. Springrotilaiset puolestaan upposivat hieman syvemmälle, mutta hauskaa kuitenkin oli. Jopa Taralla heilui häntä, vaikka normaalisti neiti ei tykkää ollenkaan hangissa römyämisestä. Koirakaverit tuntuivat toimivan hyvänä motivaattorina. Ehkä ensi talvena Tarakin saattaa vapaaehtoisesti mennä nietosten keskelle, kun kakru on tsemppaamassa.

Kuvassa shelttikaravaani ja Maiju. Tara oli kyllä varsinainen tulppa välillä, kun mennessään jonon ensimmäisenä neiti yllättäen pysähtyä ja/tai kääntyi ihan toiseen suuntaan ja/tai oli muuten hidas. Näin sairaanhoitajaopiskelija tuli mieleen ihan tukkeutuvat verisuonet. :D Oli kovin hupaisanäköistä, kun Java ja Ledi pyrkivät hirveällä innolla ohitse, kun valtava Tara-blokkeri möllötti edessä...

 

Taran kanssa oltiin kotona vasta kello 14 jälkeen. Ei olekaan hetkeen tullut reippaultua tällä tavalla ja sen huomasi kyllä Tarastakin: neiti on rötköttänyt koko loppupäivän suhteellisen väsyneenä. Kotimatkallakin Tara istui metrossa jaloissani ja nojasi niihin silmät kiinni. Täytyy kyllä ottaa joskus uusiksi!

Käytiin myös tuossa iltasella Tonin kanssa hakemassa Ikea-kassillinen vanhoja Hesareita roskiksesta. Nyt pitäisi ainakin hetkeksi riittää pennulle pissa-alustoja. Vielä, kun sen verkon saisi siihen pentuporttiin, olisi kaikki valmista. :)

Lunta ja lumihiutaleita

Saisi kyllä jo tämä lumentulo loppua. Lumenmäärä ylipäätään tälläkin hetkellä alkaa olla kyllästyttävä ja huolestuttava: tänä perjantaina (<3) lähdemme hakemaan Lumihiutaletta ystäväni kyyditsemänä äitini autolla, joten hänen ajotaitonsa laitetaan koetukselle... Toivottavasti lumi ei pyryttäisi perjantaina ainakaan noin sakeana kuin tällä hetkellä. Tiet ovat myös tosi liukkaat, mutta eiköhän tuostakin hengissä selvitä. Kyllähän se hieman kuitenkin stressaa etukäteen, vaikka kaverini ajotaitoon luotankin.

Ja mitä kyllästymiseen tulee... Viima + lumisade + valtavat hanget = Tara ei arvosta. Lenkit ovat viimeaikoina olleet todella tylsiä, sillä neiti ei pidä nykyisestä ilmastosta yhtään. Tara vaan masistelee ja siristelee silmiään lumisateen keskellä. Hieman kannustamalla, "jesjesjesjesjesjes", neiti vähän kirittää. Kyllä Tara aina innostuu kovaan menoon lumikokkareita ja -palloja jahdatessaan sekä silloin, kun Tonikin on mukana lenkeillä (voimme juoksuttaa Taraa mielin määrin tekemällä niin, että lähdemme kovaa kyytiä eri suuntiin ja piiloudumme, siinä on sitten neidille etsimistä ja vauhtia!). Tara on tosiaan vähän sen tyyppinen eliö, ettei itseliikuttaminen paljoa kiinnosta. Sellaisten koirien omistajat, joiden vuffe kehtaa vähänkin irrota ja juosta ympyrää itsekseen, saavat olla tyytyväisiä. No, tuleepa itsekin liikuttua kunnolla, kun pitää Taraa juoksuttaa. Muuten oltaisiin yhtä rapakunnossa molemmat. :) Tara ei myöskään innostu hankien auraamisesta, joten itsekin on sinne mentävä, jos hankijuoksua mielii hälle tarjota. :D

Taralle kävi viime viikon keskiviikkona pieni vahinko lenkillä, mikä ehkä omalta osaltaan kielii taas siitä, miksi neiti ei aina innostu hyppimään hankiin miten sattuu. Hangen alla oli tosiaan piilossa keppi törröttämässä ja Tara hyppäsi suoraan siihen satuttaen silmänsä... Illalla silmä näytti tosi pahalta, mutta mennessämme seuraavana päivänä lähieläinlääkärillemme, ei hän löytänyt siitä mitään vikaa! Kyllä se vähän yllätti, mutta hieno juttu tietenkin. :) Taran silmään laitettiin ainetta, jonka on tarkoitus paljastaa mahdolliset haavaumat, mutta mitään ei näkynyt. Neiti sai kuitenkin silmätipat viikoksi, niitä tiputtelemme aamuin illoin. Samalla tuli tarkastettua Taran yleiskunto ja hyvältä näyttää.

Jatkossa kaikki maailman kepit saavat tuta Taran raivon ja koston, rawr.

Ja totta tosiaan, pikkuvauva kotiutuu aivan näinä päivinä. <3 Vielä on valmisteltavaa, mutta ne ehtii kyllä  tehdä tämän viikon aikana. Tärkeimpänä on saada Tonin vanhemmilta pätkä verkkoa, jolla tilkitsen pentuportin aukot, sekä luetut Hesarit lattioita suojaamaan. Harmittaa hieman ottaa matot pois, kun lattiat ovat niin liukkaat. Saatan tosin ensin kokeilla mattojen päällystämistä sanomalehdillä, mutta jos huteja tapahtuu useasti, on ne parasta ottaa pois suojaan. :) Lumisade tosiaan ärsyttää myös siinä mielessä, että pennun sisäsiisteyskasvatuksen aloituksesta tulee mielenkiintoista. Toivottavasti lapsi suostuu pissimään nietoksiin, muuten voipi mennä vaikeaksi. Kylmyys on myös toinen iso miinus pennun ulkoilun kannalta, mutta eiköhän se lämpimällä vaatetuksella hoidu...

Vähän myös jännittää se, miten Lumihiutale reagoi jäädessään ensimmäistä kertaa yksin (tosin on Tarakin paikalla), kun menen ensi tiistaina kouluun. Eniten pelkään, että Lumihiutale innostaa Tarankin räksyttämään ja sitten on naapureilla lysti... Tarakin tuli kyllä aikoinaan siihen tilanteeseen, että se jäi heti pääsiäisloman jälkeen yksin kotiin työpäivän ajaksi ja kunnon koira siitä kyllä kasvoi. Kovasti mietityttää, että kannattaako minun jättää portti Taran ja Lumihiutaleen väliin ensimmäisen yksinolopäivän koittaessa vai jätänkö nuo suoraan keskenään. Pitää tarkkailla Taran suhtautumista lapsoseen.

Pennuilla on tänään eläinlääkärintarkastus, joten toivotaan, että kaikki on mallillaan!

Edittiä. Upeaa, mahtavaa, ihanaa, hienoa! Sain kasvattajalta viestiä, että kaikilla pennuilla on puhtaat paperit: silmät terveet, sydämet kuunneltu ja pojillakin kivekset laskeutuneet. Miten tässä jaksaa enää kärvistellä, kun vauva on kohta virallisesti kainalossa, kun kaikki on täydellisen hyvin (ainakin kovasti siltä vaikuttaa!)? :D

enjaksaodottaa.com

Ehdin vasta tänään hakemaan Lumihiutaleen katu-uskottavan, pinkin, maastokuvioisen pannan Postista. Voi että, miten pieni se on, mutta silti alussa varmasti liian suuri sille. <3 Samalla kertaa kuvasin muutakin pentusälää muistoksi, Tara tietysti takapiruna kuvassa hamuamassa herkkuja itselleen.

Ensi viikon lauantaina lapsella täytyy viimeistään olla nimi, kun lähdemme nimilaattaa hakemaan. Yhä todennäköisemmältä tuntuu, että Lumihiutaleesta tulee Nelda, mutta tämä selviää vasta, kun kakru on sylissä ja auton nokka on kohti kotia. Pentua on kyllä jo kutsuttu niin kauan Lumihiutaleeksi, että jää tuokin nimi varmasti lempinimenä ainakin elämään. :D

Pennun hakureissulle mukaan saan ihanat ystäväni. :) Toinen heistä toimii kuskina (itselläni ei ole korttia saati sitten autoa) ja toinen tulee muuten matkaseuraksi. Kasvattajakin oli oikein ilahtunut ystävieni mukaantulosta, sillä pennut saavat lisätreeniä sosiaalistamisen kannalta.

Vielä yhdeksän päivää... Eihän tässä jaksa enää odottaa.

Kuume nousee...

Tänään Lumihiutaleen pentupanta ja -hihna saapuivat Postiimme! Pitää yrittää käydä hakemassa ne ennen sulkeutumisaikaa. Nyt alkaa tosissaan tuntumaan siltä, että pentu on tulossa. Hypistelen noita pentutarvikkeitakin päivittäin ja sydän vaan pamppailee rakkaudesta tuota pientä eläväistä kohtaan, vaikka eihän me vielä Lumihiutaleen kanssa kunnolla tunnetakaan. :) Voin jo kuvitella, miten rapsuttelen omaa pientä karvalastani ja haistelen sen turkkia ja pennuntuoksua... Ah ja voih. Miksi nuo koirat eivät voi olla ikuisesti hölmöjä, syötävänsuloisia ja leikkisiä pentuja? Toni on kyllä toisaalta vähän sitä mieltä, että aikuiset koirat ovat paljon mukavempia. Hän vaan toivoo, että Lumihiutalekin kasvaisi mahdollisimman nopeasti. Onhan noissa aikuisissa karvakavereissa kyllä omat positiiviset puolensa, ja ihan yhtä paljon Taraakin rakastan nyt "vanhana muijana" (niin kuin äitini neitiä nimitti synttärien kunniaksi :D) kuin pentunakin.

Tara on kyllä aina ollut vähän tuollainen Jäyhä Jököttäjä, viihtyy kovasti omissa oloissaan kotosalla. Välillä neidillekin kyllä tulee kauhea rakkauden puuska ja sitten tullaan viereen norkoilemaan, josko pääsisi syliin... <3  Tara oli pentuna suhteellisen leikkisä, mutta nyt vanhempana pelit  ja leikit ovat lähinnä jääneet pallon/kepin/minkä tahansa liikkuvan objektin (kuten minun tai Tonin) jahtaamisiin. Toisinaan frouva innostuu myös peittoa repimään. Odotan innolla Lumihiutaleen kotiutumista, sillä silloin voin taas vapauttaa leikkijän sisältäni. Olettaen tietenkin, että lapsonen innostuu materiasta! 

Pennun kanssa elossa ja olossa sekin on niin ihanaa (ja ehkä välillä vaikeaakin), että ne tarvitsevat koko ajan huolenpitoa ja valvontaa. Lumihiutaleen kanssa yksinoloharjoitukset aloitetaan kyllä mahdollisimman pian ja jo muutaman päivän päästä luovutuksesta hää saa jäädä Taran kanssa kaksistaan kotiin (luultavasti jätän turvaportin väliin kuitenkin). Pidetään peukkuja, ettei ongelmia tulisi. Siskoni Tintillä on paha eroahdistus, jonka kanssa hän on taistellut nyt jo pidemmän aikaa. Uusimpana eroahdistuksen hoitomuotona siskoni kokeilee lääkitystä, toivottavasti Tiitin ikävä helpottaa sillä.

Vielä 10 päivää...

(Muistilista itselle: Automatkalle mukaan pyyhkeitä, muovipusseja, nameja, vettä, (leluja), talouspaperia...)

Jännitystä, kuumeilua ja odotusta

Iiiks, enää 11 päivää niin Lumihiutale kotiutuu. Tässähän alkaa kohta hermostua (tai oikeastaan tässä on jo hermostuttu)! Viimeaikoina minua on kovasti mietityttänyt se, että osaanko kuitenkaan sosiaalistaa pentua oikein. Tietoa minulla kyllä aiheesta on, mutta käytäntö pelottaa. Muistan, että Tara oli pikkupentuna todella arka ja sopeutumisessa silloiseen kotiin meni kauan. Pelkään jotenkin, että sama toistuu. Ehkä minun vaan pitäisi unohtaa nämä pessimistiset hajatelmat ja keskittyä pentuajan ihanuuteen. :)

Ajatuksenani on siis lähteä hyvin varhain Lumihiutaleen kanssa ajelemaan bussilla ympäri ämpäri, Itäkeskukseenkin meinasin heti seuraavana päivänä mennä (eli metrokin tulee testattua samalla). Täytyy tietenkin sen verran tarkkailla Lumihiutaleen reaktioita, että jos neiti vaikuttaa oikeasta olevansa kauhuissaan yms. niin lähdetään etenemään sitten vähän hitaammin. Muuten meinataan viettää aikaa paljon kodin ulkopuolella, leikitään ja herkutellaan. Myöhemmin sitten osallistutaan siihen pentutouhupäivään. Ainakin suunnitelmia on paljon. Pitää vain muistaa, ettei altista pentua liikaa sellaiselle, mihin se ei vielä ole valmis. Iloinen ja reipas lapsonen Lumihiutale on kuitenkin kasvattajan luona ollut, että eiköhän täälläkin sama jatku, kunhan sopeudutaan.  

Uskon kaiken sujuvan loppujen lopuksi ihan hyvin. Vaikka Tarakin oli arka pentuna, niin kyllähän neidistäkin kunnon koira tuli.

Tässä vaiheessa uskaltaa jo kuvankin Lumihiutaleesta näyttää, aikaisemmin sitä tunsi jotenkin kamalaa epäuskoa, että pentu on pian täällä. Vielä eläinlääkäritarkit (silmätutkimus jne.) pennuilla käymättä (menevät 23.2. sinne), joten sinne asti vielä jännätään kovasti. Paljon peukutuksia kasvattajalle ja pennuille, että kaikki on kunnossa!

Saanko esitellä, "Kaunissaaren Lumihiutale" 5 viikkoa, vielä nimetön karvalapsi. <3

 

Kuvannut kasvattaja Heli K. 

(Muistilista itselle: Lumihiutaleelle nimilaatta + Nutro Choise Puppy Mini)

Sälää ja sähkömiehiä

Tänään tuli tosiaan käytyä Itäkeskuksessa kiertelemässä ja ostelemassa niin Taralle kuin Lumihiutaleellekin tavaroita. Pennulle shoppailu on niin ihanaa, kaikkien niiden pienten tavaroiden hypistely, räpistely ja testailu... <3 

Mukaani tarttuivat ostosreissulta Lumihiutaleelle:
- ruoka- ja juomakuppi
- pentuharja ja kynsisakset
- leluja (pikkuinen vetonaru, pallo)
- herkkuja (kovia "kasviskrokoja" sekä kierretikkuja

Supersuloisen pentupannan ja hihnan (pinkkimaastokuvioiset) tilasin Lumihiutaleelle netistä Peten koiratarvikkeesta. Innolla odotan niiden saapumista ja hiplailua, tunnelmointia ennen kuin kakru kotiutuu. Lapsoselle pitää hankkia vielä nimilaatta sekä kunnon pehmolelu, jota hää voi retuuttaa mielin määrin (Vähän niin kuin Cecilia II. Taralla oli pentuna pehmolelu, jota neiti rakasti yli kaiken, nimitimme lelua jostain ihme syystä Ceciliaksi. :D) Lumihiutaleen kotiutuessa lumet eivät ole ehtineet vielä kadota mihinkään ja pakkasta varmasti riittää viel viikoiksi. Jonkinlainen pusakkakin pitää hommata, mutta tässä luotan kaveriini; hän on oikein etevä neuloja, joten eiköhän hän saa käsissään loihdittua jonkun nätin villapaidan. Tietenkin eläinkaupan valikoimaan voi aina turvautua, jos paita ei valmistu. :)

Tänään isäni kävi asentamassa ovenpieleen turvaportin. Ihan varmuuden vuoksi, jos Taralla tulee jotain närää pennun kanssa. Frouva on yleensä aina ollut ystävällismielinen kaikkea eläväistä kohtaan, joten en usko ongelmia ilmenevän. Kaikkeen on kuitenkin hyvä varautua.

Ennen Lumihiutaleen saapumista meidän pitää Tonin kanssa suojata kaikki sähköjohdot... ja niitähän riittää, kun tällaisia nörttejä ollaan. :D Mietin, josko ne voisi jotenkin jesarilla suojata, laittaa menemään seiniä pitkin. Eihän pentu niitä välttämättä hokaisi, eihän? Taralla ja Tintillä ei ollut mitään mielenkiintoa piuhoja kohtaan pienenä (siskojeni kaneilla taas niidenkin edestä...), mutta jokainen koira on omanlaisensa persoona. Ties vaikka Lumihiutale olisi millainen sähkömies.

Lucky number seven!

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle Nokkakeisarille! Seitsemän vuotta sitten tähän aikaan pentulaatikossa oli aikamoinen vilske ja vilinä, Tara ja neidin neljä siskoa syntyivät. Toivottavasti minulla ja Taralla on vielä vähintään toinen yhtä pitkä taival vuosia edessä kuin tähän asti. Synttäripäivän kunniaksi herkutellaan ja katsotaan, josko eläinkaupasta löytyisi jotain mukavaa sankarille. :)

Rakastan sinua. <3

 

Päivitystä tilanteeseen: kuvassa Tara synttärilahjoineen. Neiti sai oman pedin, jossa tilaa maata vaikka minkälaisessa asennossa, vaikka se näyttääkin kuvassa pieneltä. Huomaa mätsäävät värit. :D Ostin Taralle myös neidin suosikkiherkkuja, beef-stickejä, sekä yhden koiransuklaapatukan kokeiltavaksi. Tara taitaa tosin olla liian kranttu syödäkseen sen... :)

Raivoisa kanelinviskoja

Vapaapäiväni kunniaksi päätin aktivoida Taraa uusien temppujen ja juttujen opettelemisella. Eräältä palstalta luin hyvän vinkin, jossa kehotettiin opettamaan koiraa tunnistamaan mausteita, esim. pippuri, kaneli, oregano jne., hajun perusteella. Tempun opettaminen aloitetaan niin, että kippoon tms. laitetaan jotain maustetta (itse laitoin kanelia) ja opetetaan koira merkkaamaan mausteen tuoksu esim. niin, että koira koskettaa kippoa nenällään. Temppua vaikeutetaan siten, että esille laitetaan lisää kippoja, joissa on eri mausteita, mutta koiran pitää löytää se oikea, esim. antamalla vihjesana "kaneli".

Me emme Taran kanssa päässeet tuota merkkaamisen opettelua paljon pidemmälle, sillä matot olivat pian ihan kanelissa. Raivoisa kanelinviskoja iski. Tara on aina vähän ollut uusien temppujen suhteen kuumakalle, että jos frouva ei heti tajua jutun juonta, niin sitten whinetään, haukutaan ja kaavitaan kynsillä ihan urakalla. On kyllä opettajassakin ehdottomasti vikaa, kun päästä koiran tuolla tavalla turhautumaan. :) Naksuttimella olen Taraa onnistuneesti kouluttanut jo vuosia, mutta tuntuu, että mitä vanhemmaksi neiti tulee, niin sitä huonommin hermot pitävät. Varmasti koulutustauolla omaa osuutensa myös tähän. Tara on myös aina ollut tosi ahkera uusia temppuja opetellessa käyttämään suutaan (kantaminen, maistelu, pureksiminen) ja etujalkojaan (alustan raapiminen, huitominen),  eiköhän noita ominaisuuksia voisi jotenkin hyödyntää myös uusien temppujen opettelemisessa.

Tempun harjoittelu kaatui siis tosiaan siihen, kun koko matto oli kanelissa-kuola-sotkussa...  Mikäs tässä vapaapäivän ratoksi jynssätessä. Tara puri  ja viskoi purkkia ympäriinsä, kun en saanut neitiä ymmärtämään, että pelkällä nenällä kopauttamisella nami napsahtaisi. Kaikkensa Tara tuntui tosiaan antavan naminsa saamiseksi, paitsi juuri sitä pientä ja hienovaraista kosketusta purkkiin (taitavat nämä hienovaraisimmat jutut tosin koirankoulutuksessa niitä vaikeimpia olla?) Vinkin antaja olisi voinut melkein etukäteen varoittaa, että tämän tempun opettelun seurauksena saattaa huoneisto tuoksua kanelille pari päivää. :D

No, kyllä me meinaamme tämän tempun jossain vaiheessa hanskata, pitää vaan keksiä tapa saada neiti rauhoittumaan. Selvästi Taralle uusien temppujen opetteleminen kuitenkin maistuu, kun noin innokkaasti reagoi. Iloinen koira on aina ilo silmälle.  Toivottavasti Lumihiutaleeltakin löytyy sitten samanlaista puhtia, sisua ja tarmokkuutta kuin Taralta!

"Epäonnistuneen" kanelitempun sijasta opetin Taran sitten "pupuilemaan" eli istumaan nätisti etujalat ilmassa. Olin jotenkin luullut, ettei Tara pysyisi tuossa asennossa sekuntiakaan, kun on vähän tollanen mörssäri, iso ja raskaanoloinen sheltiksi, mutta hyvinhän se meni! Ties vaikka tuosta tulisi vielä neidin bravuuri.

Hurja jänis feat. jalkahapsut. (Huomaa kyllä, mikä kuva on Marikan kamerasta ja mikä omastani.)

Ei nimi miestä pahenna

Tai naista. Tai tässä tapauksessa koiraakaan. Nimen keksiminen Lumihiutaleelle tuntuu uskomattoman vaikealta! En muistaisi, että Taran kohdalla olisin tällä tavalla nimiongelman kanssa painiskellut, tosin silloin Tiina 13 wee oli varmaan jo pari vuotta ennen Taran kotiutumista kirjoittanut pennun nimilistan etukäteen. Muistelisin, että Taran nimeksi olisi voinut tulla myös Nette/Netta tai Minttu, onneksi kuitenkin päädyin nykyiseen nimeen, sillä Tarahan näyttää ihan Taralta. :)

Lumihiutaleen kohdalla olen pyöritellyt mielessäni jo varmaan miljoonia nimiä. Tuntuu ihan epätodelliselta, että pentu on täällä _ihan oikeasti_ muutaman viikon päästä... Ilmoitin meidät jo kahteen pentutouhupäiväänkin, jotka olisi tarkoitus pitää maaliskuun 10. ja 17. päivä. Ilmoittautumislomakkeessa oli "hauska" laittaa koiran kutsumanimen kohdalle "Ei vielä nimeä, luov. 26.2.". Varmaan miettivät siellä, että ompa persoonallisesti nimetty lapsonen. 

Toisaalta haluaisin, että nimi olisi (vanha) englantilainen nimi, mutta toisaalta joku uniikimpikin innostaisi. Mitkään perusnimet eivät ole yhtään tyyliäni, mutta varmasti Tessu, Vilma, Riku jne. sopivat kantajilleen loistavasti, en siis sillä tavalla halua niitä dissata. Tein joitakin kuukausia sitten nimilistan senhetkisistä suosikkinimistäni, jotka kuuluivat seuraavasti: Fei, Frea, Kendra & Nelda. Nimet eivät ole tuossa minkäänlaisessa järjestyksessä. Tätä nykyä olen kuitenkin pudottanut jo Fein ja Frean laskuista pois, sillä pentu ei näytä yhtään "feiltä" tai "frealta". Onhan tuo Frea eri kirjoitusmuotoineen aika yleinen muutenkin. Kendrankin olen jo aika pitkälti unohtanut, sillä se kuulostaa hyvin, hyvin, hyvin tökeröltä suomalaisen suusta kuultuna. Samoin kaikki Rae, Kayla jne. tyyliset, jotka ovat minusta kauniita nimiä.

Tämän hetken "suosikkinimeni" pikkuneidille on tosiaan Nelda... Mutta katsoessa Lumihiutaleen kuvaa ja sen pikkunassua, se ei oikein näytä nimeltään. Tänään päivälenkillä taapertaessani Taran kanssa mieleeni popsahti jostain alitajuntani perukoista nimi "Din". Olen käyttänyt tätä paljon mm. netissä eri foorumeilla, mielestäni se on nätti ja ytimekäs nimi. Dinhän juontaa juurensa lapsuudestani, jolloin olin innokas Zelda-pelien fani. (Ja kuka sanoi, etten enää olisi.). Peleissä Din oli voiman jumalatar, mutta vaikka Lumihiutale ei mikään Hulk Hogan olisikaan, on nimi jotenkin symbolinen sitten. Ehkä. Laitan varmaan Dininkin nyt tuohon nimilistalle.

Pitäisiköhän tässä kansanäänestys kohta järjestää Lumihiutaleen nimen takia?

Runotyttö

Käymme lenkkeilemässä säännöllisesti läheisessä ulkoilupuistossa, jossa pyrin pitämään Taraa irti lähes koko lenkin ajan ellei kanssaihmisiä ole paljon liikkeellä. Puisto oli tällä kertaa hiljainen, joten neiti oli ansainnut vapautensa.    

Pidempien lenkkien aikana ehtii aina pohdiskella kaikenlaista, mitä erikoisempiakin asioita.

Jos Tara olisi ihminen, hän olisi luonteeltaan ujo ja hiljainen, vähän sellainen nössykkä nörttityttö (jostain syystä en pysty ajattelemaan Taraa keski-ikäisenä vaikka 7 vuotta onkin kohta plakkarissa). Taralla olisi ihmisenä omat juttunsa ja intohimon aiheensa, joista innostuessaan hän saattaisi ruveta hyvinkin äänekkääksi. Toisaalta Tara saattaisi olla hyvinkin paljon toisten pompoteltavissa arkuutensa takia, mutta toisaalta neiti osaisi tarpeen mukaan nousta barrikaadeille puolustamaan omia oikeuksiaan suureen ääneen. Pikkusiskoni on joskus kuvannut Taraa jotenkin suloisesti; melankoliseksi taiteilijasieluksi, vähän niinkuin sellaseksi runotytöksi.

 

Muutamia vuosia sitten äitini ollessa Taran ja siskoni Tintti-koiran kanssa kesämökillämme kolmestaan, hän huomasi Taran yllättäen kadonneen pihapiiristä. Äitini etsi hädissään neitiä joka paikasta kymmenien minuuttien ajan ja usutti Tinttiäkin etsimään. Taraa ei näkynyt eikä kuulunut missään. Jossain vaiheessa Tintti lähti juoksemaan kohti 200 metrin päässä sijaitsevaa rantaa. Äitini ryntäsi Tintin perään ja tässä vaiheessa hänellä oli jo aavistus, mistä Tara löytyisi. Äitini päästessä rannalle, näki hän ensimmäiseksi Taran seisomassa rantavedessä, haistelemassa tuulta ja katselemassa kauas järvelle. Ties kuinka kauan neiti oli siellä jo seisoskellut. Tara ei koskaan karkaa, mutta tällä kertaa tämä taivaanrannanmaalari oli lähtenyt omalle retkelleen inspiroitumaan Suomen suvesta. Äitini kuvaili näkyä jollain tapaa hyvin erikoiseksi ja mielestäni tämä reissu kuvaa Taran luonteen erityislaatuisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka neidille oma lauma onkin erittäin tärkeä, on hänellä kuitenkin ihan omat juttunsa, joita varten Tara tarvitsee omaa tilaa. Olisinpa ollut itse paikalle näkemässä tämän hetken, oma pieni runotyttöni Tara. :)

Alkusanat ja Platon

Ensimmäisessä kirjoituksessa blogissa pitäisi varmasti lainata Platonia tai keksiä muuta hienoa sanottavaa, mutta minä päädyn vain toteamaan, ettei blogin teko olekaan niin simppeliä kuin luulisi. Monta tuntia sain tapella, että tämä näyttäisi edes siedettävältä, mutta varmasti konkarit nauravat tälle väkerrykselle. Onneksi on teekkaripoikaystävä, jonka avulla tähän saatiin joku roti.

Ensimmäistä blogiani tosiaan kirjoittelen. Ajatukseni blogin aloittamiseen sain siitä, kun muutaman vuoden  vakavan haaveilemisen jälkeen, kymmenien kasvattajien sivujen selailun, monien sähköpostiviestien kirjoittamisen sekä parin puhelun jälkeen luvassa on taas pitkästä aikaa pennuntuoksua kodissani... Nykyinen shelttimme, Tara, saa pikkusiskon helmi-maaliskuun vaihteessa, tarkalleen 26. helmikuuta, jos mitään ikävää ei ilmene pentueen eläinlääkärintarkastuksessa. Tässä vaiheessa siihen pikkupalleroon, jota Lumihiutaleeksi toistaiseksi kutsutaan, on kyllä kiintynyt jo niin kovasti, että hää saattaisi lähteä mukaan kaikesta huolimatta!

Blogin pääasiallisena aiheena tulee olemaan shetlanninlammaskoiranpennun kehitys pikkurääpäleestä hienoksi leidiksi, mitä myös blogin nimi "Hei, maailma!" kuvaa. Ehkä nimen voisi myös ajatella siltä kantilta, että ensimmäistä kertaa raotan kunnolla perheemme elämää kaiken kansan nähtäville, että hei vaan maailma! Alunperin ajattelin, etten jakaisi tätä blogia kenellekään, vaan se tulisi vähän niin kuin henkilökohtaiseksi "vauvamuistokirjaksi" pennulle. :) Saadessani Taran 13-vuotiaana "tyttösenä" (niin kuin eräs ystävistäni sanoisi) tein hänellekin ruutuvihkoon oman kirjan. Ties vaikka skannaisin sieltäkin tänne mehukkaimpia juttuja luettavaksi ja muisteltavaksi.

Pidän tätä blogia myös itselleni eräänlaisena kanavana purkaa  pennunodotuksen tuskaa. Varmasti sitten vauva kainalossa tätä blogia on hauska lukea, kun kärsimys on viimein ohi. Katsotaan mitä tästä nyt sitten seuraa. Isosisko Tara tulee olemaan myös tärkeässä roolissa kirjoituksissani, sillä hän on ensimmäisenä ja rakkaimpana koiranani kuitenkin se, joka opetti minulle käytännössä kaikki koiramaailman salat ja vinkkiviitoset. 

Loppuun vielä tervehdys toiselta tämän blogin sankarittarista. :) Kuvannut Marika M.