11.2.2010

Raivoisa kanelinviskoja

Vapaapäiväni kunniaksi päätin aktivoida Taraa uusien temppujen ja juttujen opettelemisella. Eräältä palstalta luin hyvän vinkin, jossa kehotettiin opettamaan koiraa tunnistamaan mausteita, esim. pippuri, kaneli, oregano jne., hajun perusteella. Tempun opettaminen aloitetaan niin, että kippoon tms. laitetaan jotain maustetta (itse laitoin kanelia) ja opetetaan koira merkkaamaan mausteen tuoksu esim. niin, että koira koskettaa kippoa nenällään. Temppua vaikeutetaan siten, että esille laitetaan lisää kippoja, joissa on eri mausteita, mutta koiran pitää löytää se oikea, esim. antamalla vihjesana "kaneli".

Me emme Taran kanssa päässeet tuota merkkaamisen opettelua paljon pidemmälle, sillä matot olivat pian ihan kanelissa. Raivoisa kanelinviskoja iski. Tara on aina vähän ollut uusien temppujen suhteen kuumakalle, että jos frouva ei heti tajua jutun juonta, niin sitten whinetään, haukutaan ja kaavitaan kynsillä ihan urakalla. On kyllä opettajassakin ehdottomasti vikaa, kun päästä koiran tuolla tavalla turhautumaan. :) Naksuttimella olen Taraa onnistuneesti kouluttanut jo vuosia, mutta tuntuu, että mitä vanhemmaksi neiti tulee, niin sitä huonommin hermot pitävät. Varmasti koulutustauolla omaa osuutensa myös tähän. Tara on myös aina ollut tosi ahkera uusia temppuja opetellessa käyttämään suutaan (kantaminen, maistelu, pureksiminen) ja etujalkojaan (alustan raapiminen, huitominen),  eiköhän noita ominaisuuksia voisi jotenkin hyödyntää myös uusien temppujen opettelemisessa.

Tempun harjoittelu kaatui siis tosiaan siihen, kun koko matto oli kanelissa-kuola-sotkussa...  Mikäs tässä vapaapäivän ratoksi jynssätessä. Tara puri  ja viskoi purkkia ympäriinsä, kun en saanut neitiä ymmärtämään, että pelkällä nenällä kopauttamisella nami napsahtaisi. Kaikkensa Tara tuntui tosiaan antavan naminsa saamiseksi, paitsi juuri sitä pientä ja hienovaraista kosketusta purkkiin (taitavat nämä hienovaraisimmat jutut tosin koirankoulutuksessa niitä vaikeimpia olla?) Vinkin antaja olisi voinut melkein etukäteen varoittaa, että tämän tempun opettelun seurauksena saattaa huoneisto tuoksua kanelille pari päivää. :D

No, kyllä me meinaamme tämän tempun jossain vaiheessa hanskata, pitää vaan keksiä tapa saada neiti rauhoittumaan. Selvästi Taralle uusien temppujen opetteleminen kuitenkin maistuu, kun noin innokkaasti reagoi. Iloinen koira on aina ilo silmälle.  Toivottavasti Lumihiutaleeltakin löytyy sitten samanlaista puhtia, sisua ja tarmokkuutta kuin Taralta!

"Epäonnistuneen" kanelitempun sijasta opetin Taran sitten "pupuilemaan" eli istumaan nätisti etujalat ilmassa. Olin jotenkin luullut, ettei Tara pysyisi tuossa asennossa sekuntiakaan, kun on vähän tollanen mörssäri, iso ja raskaanoloinen sheltiksi, mutta hyvinhän se meni! Ties vaikka tuosta tulisi vielä neidin bravuuri.

Hurja jänis feat. jalkahapsut. (Huomaa kyllä, mikä kuva on Marikan kamerasta ja mikä omastani.)


Ei kommentteja: