Iiiks, enää 11 päivää niin Lumihiutale kotiutuu. Tässähän alkaa kohta hermostua (tai oikeastaan tässä on jo hermostuttu)! Viimeaikoina minua on kovasti mietityttänyt se, että osaanko kuitenkaan sosiaalistaa pentua oikein. Tietoa minulla kyllä aiheesta on, mutta käytäntö pelottaa. Muistan, että Tara oli pikkupentuna todella arka ja sopeutumisessa silloiseen kotiin meni kauan. Pelkään jotenkin, että sama toistuu. Ehkä minun vaan pitäisi unohtaa nämä pessimistiset hajatelmat ja keskittyä pentuajan ihanuuteen. :)
Ajatuksenani on siis lähteä hyvin varhain Lumihiutaleen kanssa ajelemaan bussilla ympäri ämpäri, Itäkeskukseenkin meinasin heti seuraavana päivänä mennä (eli metrokin tulee testattua samalla). Täytyy tietenkin sen verran tarkkailla Lumihiutaleen reaktioita, että jos neiti vaikuttaa oikeasta olevansa kauhuissaan yms. niin lähdetään etenemään sitten vähän hitaammin. Muuten meinataan viettää aikaa paljon kodin ulkopuolella, leikitään ja herkutellaan. Myöhemmin sitten osallistutaan siihen pentutouhupäivään. Ainakin suunnitelmia on paljon. Pitää vain muistaa, ettei altista pentua liikaa sellaiselle, mihin se ei vielä ole valmis. Iloinen ja reipas lapsonen Lumihiutale on kuitenkin kasvattajan luona ollut, että eiköhän täälläkin sama jatku, kunhan sopeudutaan.
Uskon kaiken sujuvan loppujen lopuksi ihan hyvin. Vaikka Tarakin oli arka pentuna, niin kyllähän neidistäkin kunnon koira tuli.
Tässä vaiheessa uskaltaa jo kuvankin Lumihiutaleesta näyttää, aikaisemmin sitä tunsi jotenkin kamalaa epäuskoa, että pentu on pian täällä. Vielä eläinlääkäritarkit (silmätutkimus jne.) pennuilla käymättä (menevät 23.2. sinne), joten sinne asti vielä jännätään kovasti. Paljon peukutuksia kasvattajalle ja pennuille, että kaikki on kunnossa!
Saanko esitellä, "Kaunissaaren Lumihiutale" 5 viikkoa, vielä nimetön karvalapsi. <3
Kuvannut kasvattaja Heli K.
(Muistilista itselle: Lumihiutaleelle nimilaatta + Nutro Choise Puppy Mini)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti