25.2.2010

Puppyyyy

Lumihiutale tulee huomenna! Pyörryn varmaan kohta, kun alkaa tosissaan jännittämään. Nyt kaiken pitäisi olla reilassa siihen malliin, että lapsosen on hyvä kotiutua. Pentuportti ainoastaan kaipaa edelleen verkkoa, mutta Tonin isä hommaa sellaista lauantaiksi. Kamatkin pakattu automatkaa varten, ainakin kaiken oleellisen pitäisi olla mukana. Tuntuu, että toistan koko ajan samoja asioita, mutta pysyypähän sitten itselläkin mielessä, ettei mitään tärkeää unohdu.

Huomenna tapaan ystäväni klo. 9:30 ja siitä sitten lähdemme 10 aikaan ajelemaan. Onneksi sää oli tänään aikaista lauhkeampi ja lämpimämpi. Voi, kun huomennakin olisi näin. Ainakin toistaiseksi Ilmatieteen laitos lupaa vieläkin lämpimämpää huomiseksi, ja ylihuomenna ollaankin mahdollisesti jo plussalla! Jes jes. Huomenna saattaa tosin lunta tuprutella, mutta toivotaan, ettei mitään hulluja määriä... Säästä tulikin mieleen, että pitää kaveria sen verran ahdistella ja kysyä, että missä mallissa mahtaa lapsen villapusero olla. :)

Kävimme tänään Taran ja Tonin kanssa katsomassa äitini tipsulapsia, Sagaa ja Sannia. Tytöt ovat nyt 6-kuukautisia ja voi että, millanen meno niillä oli päällä! Jotenkin tipsuista on saanut kamalan lössykän ja laiskan kuvan, mutta noilla ainakin riittää virtaa vaikka muille jakaa. Tara ei jaksanut kauheasti lasten leikeistä innostua ja keskittyikin lähinnä ruuan kerjäämiseen ja möllöttämiseen. Lyhyt autolenkki sai kyllä neidin ihan liekkeihin, taitaa olla Tara ehdollistunut siihen, että autolla pääsee aina mukaviin paikkoihin. :D Kamala korvia huumaava huuto kaikui Kontulan illassa, kun frouva tajusi, että pääsee taas kaaran kyytiin pitkästä aikaa.

Saas nähdä, ehdinkö huomenna päivitellä tilannetta Lumihiutaleen ensihetkistä kotona. Saatan kyllä olla niin ihmeissäni vauvasta, että taitaa myöhemmäksi siirtyä. Katsellaan. Voi mun vauvaa. <3 *valtava sisäinen onnenpurkaus*

Ei kommentteja: