26.10.2010

Näyttelykurssi startattu

Tänään osallistuttiin Neldan kanssa Sahaajankadun kentällä pidettävälle näyttelykurssille. Meidän lisäksemme kurssille osallistuvat 1-v. akita ja 7 kk vanha gordoninsetteri. Onneksi koiramäärä ei ole tuon suurempi, sillä muuten kaikkia koiria ei ehkä ehdittäisi käydä tunnin aikana läpi. :) Kurssikertoja on yhteensä kuusi ja tavoitteenani olisi saada Neldan "kopelointipelko" vähenemään... todennäköisesti se ei tule koskaan täysin lähtemään, mutta ohjaajamme vaikutti hyvin pätevältä, joten häneltä saamme varmasti ainakin hyviä vinkkejä.

Nyt ensimmäisellä kerralla lähinnä keskustelimme tavoitteistamme ja historiastamme näyttelyiden suhteen. Myös koirakkojen ongelmakohtia puitiin ja itse nostinkin pahimmaksi ongelmaksemme tuomarin väistämisen. Mainitsin myös Neldan nuuskuttavan välillä maata, kun pitäisi ravata kauniisti sekä neidin välillä innostuvan riehumaan hihnassa, ainakin hetkellisesti.

Ohjaajamme kävi lävitse kaikkien koirien liikkumisen sekä tyylin, jolla liikutamme koiraa. Neldalla meni tämä kerta tosi hyvin ja neiti ravasikin kauniisti vierelläni. Hieman Nelda kiristi välillä hihnaa, mutta ei kuitenkaan sentään missään kuristusotteessa mennyt. Muutaman kerran tyttönen myös hyppäsi minua vasten, mutta muuten suoritus meni nappiin ohjaajankin mielestä. Ainut asia, mitä oikeastaan saatiin viilattavaksi, oli se, että minun pitäisi juosta hieman hiljempää, sillä nyt Nelda joutuu ravaamaan aika lujaa. 

Ensi kerralla paneudumme ilmeisesti koiran kopeloimiseen ja muuhun esittämiseen. Kuvaamme myös ymmärtääkseni digikameralla koiran liikkumista, jotta näemme itse konkreettisesti, miltä se näyttää. Puhumme myös kurssin aikana yleisesti koiranäyttelyistä ja ohjaajamme lupasi antaa hyviä vinkkejä kehien kiertämistä varten.

Katotaas, mitä tästä seuraa. :)



Laitetaan vielä Neldan pöytätreenistä kuva. Piti vähän sutata taustalla olevaa rojua. :b

Ei kommentteja: