11.3.2012

Avoimen luokan arviointia

1. Paikalla makaaminen 3min omistajan ollessa näkösuojassa: Suattaapi mennä tai suattaapi olla, ettei mene. Tätä ei olla nyt vapaa-ajalla treenattu, sillä maa on vielä jäässä, enkä kehtaa Neldaa siinä makuuttaa. Viime aikoina treeneissä Nelda on pysynyt paikallaolossa aina tosi hyvin, ei ole koskaan siitä lähtenyt (en ainakaan muista). Näkösuojassa olen myös ollut, mutta viime perjantain treeneissä tullessani hallin ulkopuolelta sisään, nousi Nelda istumaan,  muttei muuten liikkunut (otimme jonkun 2min paikallaolon). Silloin kun olen näkösuojassa, Nelda on aika levoton ja liikuttelee peppuaan ja jalkojaan. Tyttö on kuitenkin skarppi ja tuijottaa tiiviistä piilon suuntaan, haluaisi lähteä mammaa morjenstaa. :) Sivulle Nelda nousee myös hyvin ja nopeasti, mutta saattaa ennakoida, jos otamme useammalla käskyllä sivulletulon, eikä noustakaan heti ekalla.

2. Seuraaminen taluttimetta: Jonkinlainen murheenkryyni. Aikaisemmin tykkäsin Neldan seuraamisen olevan treeneissä ok, mutta nyt neiti on alkanut kovasti edistämään ja seuraaminen ei ole niin tiivistä kuin haluaisin. Meidän pitäisi treenata Neldalla aivan uusi paikka sivullaoloon ja seuraamiseen, sillä nyt Nelda edistää ainakin puolikkaan koiran verran. Koetta varten tätä tulee siis hioa paljon. Viime treeneissä saatiinkin tosi hyviä vinkkejä ja ideoita, joilla saadaa paikkaa taakse. Pidän nyt toistaiseksi namia vas. kädessä, jotta kohta säilyisi kuta kuinkin oikeana. Etenkin oikealle kääntymisessä on löysyyttä, mutta vauhtia hidastamalla saatiin jo ihmeitä aikaan.

3. Liikkeestä maahanmeno: Menee, jos menee. Neldalla oli viime kokeissa (ALO-luokan) vaarana sekoittaa tämä liikkeestä seisomiseen. Ei kai auta kuin vahvistaa käskyä entisestään. Pysyvyydessä ei maahanmenossa ole ongelmia, vaikka kävelen Neldan ohi sen taakse. Voitaisiin lisätä treeneihin vaikeutta siten, että voisin vaikka spurtata Neldan ohi tai muuten tehdä outoja juttuja, etten siis pelkästään kävele ohitse.

4. Luoksetulo ja stoppi: Kovasti on työn alla. Täydestä matkasta ei olla vielä otettu, eikä kannatakaan. Pysähtymisen haluaisin olevan nopeampi, mutta hieman on ongelmia saada siitä parempi. Käytän edelleen vartaloapua + käsimerkkiä + äänimerkkiä, jotta saan Neldan seisahtumaan. Nelda ei onneksi ole kamalasti ruvennut ennakoimaan, jos otetaan ihan perusluoksetulo eli ei hidastele (toistaiseksi). Veikkaan, että kokeessa menisi läpijuoksuksi. :)

5. Liikkeestä seisominen: Voi tulla ongelmia. Viimeisimmissä kokeissa (ALO-luokan) Nelda saattoi mennä maahan. Käskyä tulee siis vahvistaa entisestään. Pysähdykseen olen kuta kuinkin tyytyväinen, mutta huomaan joskus hidastavani kävelyä käskyn tullessani ja antavani ehkä vartaloapuakin. Pysyvyyteen pitää myös satsata, sillä Nelda saattaa lähteä liikkeelle tai ainakin kääntyä, jos menen Neldan taakse. Viime treeneissä Nelda pysyi kyllä hyvin seisomassa (meni ekalla käskyllä kyllä maahan), mutta samanlaista treeniä voisi tehdä kuin liikkeestä maahanmenossakin. Spurttailua ym. juttuja siis.

6. Noutaminen: Menee joten kuten, liikkeen eri osat vain pitäisi hioa paremmaksi kokonaisuudeksi. Neldan kanssa tulee treenata lisää pysyvyyttä, sillä Nelda saattaa joskus mennä heti kapulan perään, kun heitän sen. Viime treeneissä pysyvyydessä ei tosin ollut ongelmia, mutta silti sitä tulisi hioa edelleen. Kapulaa en voi vielä kovin pitkälle heittää, sillä Nelda ei välttämättä tajua hakea kapulaa niin kaukaa. Nelda poimii kyllä kapulan useimmiten, mutta ei mielellään. Nelda saattaa myös ensin kuopaista kapulaa tassullaan ennen kuin nostaa sen. Nelda kyllä yleensä ravaa kapulan juokse ihan hyvällä draivilla ja palauttaa kapulan samaa vauhtia ravaamalla. En siis usko, että välttämättä tarvitsisi nopeutta lisätä, kunhan vauhti säilyy samanlaisena? Nelda on myös viime aikoina ruvennut hieman nakertelemaan kapulaa kantaessaan sitä ja tähän pitäisi jotenkin puuttua. En kuitenkaan ole ihan varma miten, sillä esim. jos seurautan Neldaa kapula suussa tai annan muita tehtäviä, niin saattaa se silti mälvää sitä. Ärähtäkään en halua, sillä kapulan kantaminen on vielä hieman epävarmaa. Kapulan pitäminen kyllä sujuu hyvin, mutta välillä tuntuu, että Nelda pitää kapulaa aika heppoisesti suussaan. Otetta saisi siis tiukentaa eli pitotreeniä lisää. Vielä on työnsarkaa siis, mutta lähtökohdat huomioidessa olemme kyllä edistyneet. :)

7. Kauko-ohjaus (i-m-i): Joskus menee tosi hyvin liikuttamatta peppua/jalkoja ja joskus ei. Lisää vaan treeniä, oikealla tiellä kyllä ollaan. Kokeissa välimatka on muistaakseni 5m, joten ei ole paha nakki. Ollaan Neldan kanssa onnistuneesti tehty kaukot 5 m:stä, mutta varmaan pitäisi miettiä jotain takapalkkaa, mikä vahvistaisi paikallaan pysymistä.

8. Vapaa estehyppy: Menee ihan mukavasti. Nelda jää edelleen aika lähelle estettä, mutta istuutuu kuitenkin lähes aina ekalla käskyllä nopeasti (rintamasuunta saattaa kyllä olla milloin mihinkin). Nelda myös hyppää ensimmäisellä käskyllä takaisin ja tulee sivulle, mutta toisinaan lähettämisessä saattaa tarvita toisen käskyn. Ollaan kyllä nyt otettu pidemmältä matkalta (n. 1,5-2m väli esteeseen), joten se saattaa olla osasyy. Ollaan myös treenattu hyppyä niin, että menen itse ihan esteen sivulle eli en ole kohtisuoraan Neldaa vastassa. Useimmissa tapauksissa Nelda hyppää onnistuneesti esteen yli sijainnistani huolimatta.

9. Kokonaisvaikutus: Hiomista, hiomista ja hiomista. Pitäisi saada räävittyä kasaan eheämpi ja nätimpi kokonaisuus. Nyt, kun lukee tuota omaa tekstiään, tuntuu ettei me oikeesti mitään osata, mutta ehkä me sitten jotain kuitenkin...

Ei kommentteja: