4.12.2011

Messari-viikonloppu osa 2

Tänään Nelda oli jälleen Messarissa arvosteltavana, tällä kertaa perinteisessä Voittaja-näyttelyssä. Valitettavasti emme vuotemme viimeisestä näyttelystä onnistuneet ERIä pokkaamaan, joten taitaa jäädä haaveilu näyttely-ykkösruusukkeesta sikseen. :) Neldalainen on tasaisen EH-linjan koira, harmittavasti tuomarien mielestä Höbötintillä ei ole oikein mahdollisuuksia ERIin. Muun muassa Neldan koko ja ilme ovat usein "tulilinjalla", mutta noihin asioihin on vaikea vaikuttaa, kun Nelda vain on luotu sellaiseksi kuin neiti on. :) Ihanan persoonallinen pieni koiratyttöni, mamma kyllä näkee siun kauneuden. <3

Tuomari Marion Ten Caten (Hollanti) antama arvostelu oli kyllä muuten todella kiva ja nätisti kerrottu Neldasta. Se kuului suomeksi näin: 

"Oikeankokoinen. Hyvä luusto. Pitkä, kapea pää, jossa kova ilme. Silmät ovat pyöreät ja niiden ympärillä pitäisi olla enemmän pigmenttiä. Hyvinasettuneet korvat. Kallo ei ole yhdensuuntainen. Miellyttävä kaula. Upeat etukulmaukset. Hyvä eturinta. Leveä kyynärpäistä. Kulmautunut hyvin takaa. Oikeanlainen turkki. Liikkuu leveästi edestä."

 Nyt on sitten meillä edessä kunnon näyttelytauko, ellen yht'äkkiä jostain näyttelystä kevään korvalla innostu. Jatketaan tokon AVO-luokan liikkeiden opettelua ja salaisena haaveena mulla on, että ehkä jo ensi kesänä tai syksynä voitaisiin ekoissa AVO-luokan kisoissa käydä, jos saadaan homma toimimaan. :D

P.S. Taran vointi on ollut tänään parempi. Ontumista ei ole nyt taas onneksi ollut. :)

Loppuun vielä uuden salaman testailua ja kauniit tyttöseni!




Ei kommentteja: