21.9.2011

Läpi sateen ja tuulen

Tänään oli ohjelmassa Neldan kanssa Koivukylän Koiraharrastajien järjestämä epävirallinen tokokoe Vantaalla. Alokas-luokkaan osallistuttiin ja palkata olisi liikkeiden välissä saanut, mutta siitä olisi kokonaispisteistä miinustettu sitten 30p, joten lähdettiin Neldan kanssa ihan viralliset mielessä suorittamaan. :)

Paikalle löytäminen aiheutti suurta tuskaa ja häpeääkin (:D), kun olin ihan eksyksissä (olen p*ska kartanlukija ja navigaattori ei tuntenut aluetta), joten raivosin Tonille kurkku suorana puhelimen välityksellä, että "mihin mä nyt meen?!" Onneksi "pienen" vaivan jälkeen oikea osoite löytyikin, vaikka meinattiin ilmoittautumisesta myöhästyä, huh. Stressaa aina ajella autolla vieraisiin paikkoihin aikarajan kanssa. :P Säiden haltijat eivät myöskään olleet suotuisia, sillä koko ajan satoi. Ei ihan kaatamalla, mutta tasaisen tappavasti. Eikä mitään tihkua tosiaankaan, vaan kunnon sadetta. Tämä vähän huolestutti minua etukäteen, mutta suureksi onnekseni sain huomata, ettei sade vaikuta Neldan työskentelyyn. :) Palkkaamattomuus + sade = success! :D Jopa vitsikkäästi ajattelin, että sateen ansiosta meillä meni normaalia paremmin, kun Nelda oli rauhallisempi. Ei hötkyillyt tapansa mukaan ympäriinsä, kun sateessa ei oo kiva seistä. Mutta täytyypä vielä sanoa, etten ole koskaan ollut noin sateesta märkä kuin tämän illan jälkeen.

Arvosteltiin seuraavalla tavalla:

Luoksepäästävyys 10: Ei mitään moitittavaa, hienosti istui sivulla. Pitää vaan treenata kestoa siinä mielessä, ettei Nelda välillä nousisi seisomaan, kun pitäisi vuoroa odottaa.

Paikallamakaaminen 0: Nyyh, täydellisin paikallaolo koskaan siihen asti, kun sakemanni vierestä juoksee omistajan luokse. :( Lähti koko rivillinen (6) koiria sen perään sitten... Häiriötekijöitä treenattava, mutten kyllä tiedä, saanko Neldaa koskaan niin varmaksi, että pysyy, vaikka Neldaa pelottava koira juoksee vierestä hemmettiin...

Seuraaminen kytkettynä 9,5: Aikaisempaa parempaa seuraamista. Edistäminen oli järkkyä, muttei niin järkkyä kuin normaalisti. Sade hillitsi menohaluja. :) Hiaaano kontakti!

Seuraaminen taluttimetta 9: Sama kuin edellisessä, mutta ongelmat korostuneemmin. Perusasennot molemmissa ok, ehkä aavistuksen verran hitaat.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5: Olisi aavistuksen verran saanut olla minun mielestäni nopeampi, mutta miinusta tuli siitä, kun huomaamattani käytin liikaa kehoa käskyssä (pää taipui eteenpäin).

Luoksetulo 9: Kun liikkeenohjaaja sanoi "Käsky!", meinasi Nelda pinkaista matkaan, mutta ei onneksi lähtenyt. :D Tästä nykäyksestä kuitenkin ansaitusti miinusta. Muahan Neldalaisen pitää kuunnella eikä muita. x) Erittäin upea perusasento tässä, ihan itse (ja tuomarikin) hämmästy. :D

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5: Hyvin pysähtyi, mutta hieman miinusta siitä, että taisi askeleen (?) tms. vielä ottaa käskyn jälkeen. Ei siis ollut "kuin seinään" -pysähtyminen.

Estehyppy 10: Ei moitittavaa. :) Meidän vaan täytyy suoristaa hyppyrata, kun Nelda jää aika paljon esteen sivulle siinä vaiheessa, kun annetaan pysäytyskäsky. Suorempaa hyppyrataa treenataan koko ajan (jos vaikka AVO-luokasta innostutaan).

Kokonaisvaikutus 10: "Kaunista työskentelyä, erittäin hyvä yhteistyö teillä!"

Niin! Ja pitipä vielä sekin mainita, että päästiin Helsingin Seudun Kennelpiirin järjestämälle Toko2-kurssille, joka on perjantaisin! Tulee siis olemaan vauhdikkaita perjantaita, kun on sekä toko- että agilitykurssi ohjelmassa. :)

Ei kommentteja: