Tässä ei ole nyt oikein jaksanut kirjustella, vaikka kaikenlaista on lähiaikoina tapahtunut. Ei tosin mitään erityisempää tai erityisen hienoa, lähinnä ärsyttäviä juttuja (ei toki onneksi pelkästään!). :P Itse vanhenin taas vuodella ja Tarakin palaili mökkireissulta takaisin Helsinkiin ihan vain lähteäkseen möksälle uudelleen juhannusviikon jälkeen. :) Lisäksi oli Etelä-Suomen Shelttien epäviralliset agilitykilpailut, joita olin talkoolaisena järkkäämässä ja kisaankin osallistuttiin. Ne kisat menivät kyllä pepulleen, kun Nelda oli joutunut venaamaan niin paljon autossa, että oli ihan holtiton ja stressissä, kun mentiin radalle. Note to self: Nelda kannattaa pitää ainakin agilitykisoissa koko ajan mukana, samoin ennen tokokokeiden paikallaoloa, muuten ei ainakaan onnistu mikään.
Päällimäisenä nyt ahdistaa, että mulle on tullut koekammo ja kiinnostus tokossa kisaamista kohtaan on laskenut kuin lehmän häntä. Ei esim. menty Neldan kanssa I-HAH:n tokokokeeseen, kun en halunnut feilata totaalisesti seuratovereiden edessä. Tänäänkin olisi tokokoe Pohjois-Espoossa, mutta mua ihan todella pelottaa ja ahdistaa lähteä sinne. Mietinkin kovasti, onko tässä kisaamisessa järkeä, kun en ole treenannut yhtään ja kokeet menevät mm. sen takia todella huonosti. Jotenkin kuitenkin itsestä tuntuu, että mulle ei riitä, jos vaan tehdään tokoa omaksi iloksi. Haluaisin kovasti kisata, sillä kokeissa onnistuminen (vaikka puhuttaisiin vain yhden liikkeen onnistumisesta) on ihan parasta. Siinä tulee ihan todella sellainen fiilis, ettei ole ihan p*ska koirankouluttaja. :) Neldakaan ei kyllä nyt nauti tokokokeista yhtään, sillä ahdistelee edelleen samalla tavalla koetilanteessa. Tämä on helppo ennustaa, sillä koemaista treeniä olemme tehneet viime ja tämän kokeen välillä tasan nolla kertaa. Nelda kyllä kannattaa ehdottomasti tokon harrastelua omaksi iloksi, ilman kisatavoitteita, joten eiköhän me tokoa jossain muodossa jatketa. :)
Alkaa tosiaan hiljalleen tuntumaan, että mun hermoheikko-ominaisuudet + Neldan vuotavat hermot ovat toooodella huono yhdistelmä, enkä tiedä, jaksanko ainakaan nyt vähään aikaan taistella tuulimyllyjä vastaan. Neldan kanssa harrastaminen on ollut todella ihanaa (puhutaan sitten agilitystä tai tokosta), sillä neidillä on huomattavasti paremmat hermot kuin Taralla. Ajattelin, että Nelda on maailman paras harrastuskoira, mutta nyt kun neitiä on oppinut tuntemaan pidemmän päälle, tajuan, että Neldallakin on paljon ongelmia näin tavoitteellista harrastelua ajatellen. Pahimpana juuri vuotavat hermot ja läheisriippuvaisuus. Jos vaan saataisiin nuo ongelmat selätettyä, olisi se todella, todella hienoa.
Katsotaan vielä, mennäänkö tänään sinne Espooseen mokaamaan... Kaikki vaan hokevat, että kun saatte tarpeeksi kokemusta kokeista ja jaksatte treenata niin alkaa sujumaan, mutta entä jos omat perusominaisuuteni ja koiran perusominaisuudet sotivat niin pahasti kokeissa onnistumista vastaan? Mulle on jo ehdotettu ihan rodunkin vaihtamista, mutta mitään "kisavälinettä" en rupea hankkimaan, tykkään niin paljon tästä rodusta. :) Hakataan sitten päätämme seinään tai keksitään jotain ihan muuta. :D
Mutta eiköhän siinä tullut tarpeeksi itsesääliä. x) Seuraavaksi kuvia kauniista tyttösistäni kesäpäivänä. <3
Kesänenä!
Irvileuka. <3
Sitten kirsikkana kakun päällä... :D Sain synttärilahjaksi pokkarin, jolla voi kuvata HD-tasoista kuvaa, siitä siis pikkunäyte. Pitäisi saada vain Toni ahkerammin kuvaa niitä harvoja treenejä joita tehdään, että itse pääsisi näkemään, miltä touhu näyttää ulkopuolisen silmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti