20.4.2012

Hammaskeijulle jäi yksi hammas

Taralla oli eilen hammasoperaatio Anidentissä. Kaikki meni oikein hyvin ja lopulta Taralta tarvitsi tosiaan poistaa vain yksi hammas; se selvästi vaikeammin murtunut vasemmanpuoleinen takahammas (ylä-P4). :) Oikean takahampaan (ylä-P4) terävät murtumat hiottiin ja suojattiin yhdistelmämuovilla. Ennen operaatiota Taralla oli röntgenissä varmistettu, että oikealla puolella ei ole mitään tulehdusta tms., joka voisi vaatia hampaanpoiston. Vasemmalle puolelle oli sen sijaan jo alkanut kehittyä tulehtunut "tasku", jonka pöpöt olisivat kuulemma jossain vaiheessa voineet kasvaa posken läpi ulos, hyi! : / Onneksi mentiin siis tässä vaiheessa leikkaamaan hampit, vaikka mitään oireilua ei ulospäin näkynyt. Samalla paljastui, että Taralta puuttuu ihan taaimmaiset yläleukaluun poskihampaat, mahtava näyttelykoirani. ;)

Hieman ikävämpi asia, joka Taralla myös operaation aikana paljastui, oli, että rouvalla oli alaleukaluun etuhampaiden ja kulmahampaan välissä pieni kasvain ikenessä. :( Eläinlääkäri poisti sen ja näyte laitettiin eteenpäin kudostyypitykseen eli toivottavasti paljastuu hyvänlaatuiseksi. Eläinlääkäri ainakin itse epäili, ettei mistään vakavasta ole kyse. Itse olen kyllä vähän huolestunut asiasta, mutta mä oonkin tämmönen kaikkien maailman murheiden hartioillani kantaja välillä. :)

Taran valkosolut myös osoittautuvat nyt verikokeessa normaaliksi eli tarkempia tutkimuksia ei tarvitse alkaa tekemään, huh! :)




Operaation jälkeen Tara on yhä tälläkin hetkellä vähän "pöllyssä". Hoitaja epäilikin, että pöllyisyys jatkuu tähän iltaan asti, sillä leikkauksessa käytetyt opiaatit vetävät nupin tehokkaasti sekaisin, ihmisilläkin. Tara voi muuten todella hyvin; suusta ei ole vuodellut verta ja rouva on syönytkin jo. Kipeähän tuo suu selvästi vielä on, mutta onneksi saatiin kipulääkkeitä mukaan. Suuta huuhdellaan myös pari kertaa päivässä desinfiointiaineella, mitä Tara ei kyllä kamalasti arvosta. Sen verran tujua kamaa ilmeisesti. Nyt myös muutaman päivän ajan syödään pelkästään mummojen mössöruokaa, jotta suu saa parantua rauhassa. :) 


Vielä eilen Taran silmät möllötti suurina tyhjyyteen, mutta tänään lookki on ollut selvästi Taramaisempi.




Taran vasemman jalan akillesjänne taas muistutteli eilen itsestään eli sekin leikkaus on tässä vielä tulossa. Kun siitäkin leikkauksesta selvitään, niin Taralla ei ole elämänsä aikana enää TOIVOTTAVASTI edessä minkäänlaisia leikkausoperaatioita. :)

P.S. Päästiin Neldan kanssa I-HAH:iin treenaamaan, jes. :) Tänään tuli HSKH:lta myös viesti, että oltaisiin haluamaamme tokoryhmäänkin päässeet, mutta koska treenit ovat maanantaisin, täytyi minun perua se (meillä Helsingin Seudun Kennelpiirin tokotreenit silloin toukokuusta eteenpäin). : /

4 kommenttia:

Janita kirjoitti...

Hei, onnea kovasti sulle ja Neldalle seurapaikasta!! Hieno juttu! Mun sisko treenaa myös agilitya I-HAH:n riveissä Nemi-bortsun kanssa, jos joskus satutte törmäämään. Hänen treenipäivää en muista, mutta mun käsityksen mukaan ovat aika samantasoisia teidän/meidän kanssa. :)

Taralle tsempityksiä! :)

Tiina kirjoitti...

Jee, kiitos onnitteluista ja tsempityksistä! :) Pitääpä kyttäillä, jos siellä Nemi-nimistä bortsua näkyisi. :D

Meinaatteko muuten Nanan kanssa jatkaa syksyllä E-SS:n agilitykursseilla? Meillä on Neldan kanssa vielä suunnitelmat ihan auki.

Janita kirjoitti...

Meillä on ensi syksyn suunnitelmat vielä ihan auki. Viikottainen treenipaikkahan meillä on oman seuran treeniryhmässä ja useat työvuorotoiveet aiheuttavat välillä harmaita hiuksia työpaikalla... Voi olla, että me päädytään tuurailevaksi koirakoksi E-SS:n treeneihin... En vielä tiedä yhtään. Niihin kesän workshoppeihin olisi kyl tarkoitus osallistua, jos on meitä kiinnostavia teemoja niissä.

Tiina kirjoitti...

Joo, mullakin on ihan liikaa tällä hetkellä iltatoiveita... Meillä saattaapi olla sama sitten edessä, että tuuraillaan vaan. :) Workshoppeihin olisi kanssa kiva päästä!