Suuntasimme tänään Neldan kanssa Munkkivuoreen Helsingin seudun kennelpiirin liikkeenohjaajakurssille harkkakoirakoksi. Oli ihan hitsin kylmä ja saatiinkin useampi tunti paikan päällä palella. Mahtava treeni kuitenkin saatiin AVO-koetta ajatellen, vaikka kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti. ;)
Tehtiin siis koemainen treeni, jonka aikana useat liikkurikurssilaiset siis harjoittelivat liikkeenohjaamista. Me tehtiin Neldan kanssa AVO-kokeen liikkeet, ilman palkkaa. Ennen meidän vuoroamme huomasin taas, että sydämeni hakkaa rinnasta ulos (MIKSI en saa jännittystä kuriin edes treenitilanteessa?!). Tietenkin on luonnollista, että kun todella kokeneet ja taitavat ihmiset arvioivat meidän suoritustamme, jännittää. Nelda vaan taas muuttui kehään astuessamme ihan erilaiseksi, haluttomaksi otukseksi. : / Saatiin kuitenkin kokonainen suoritus tehtyä, mutta etenkin seuraaminen, luoksetulo ja noutaminen menivät peelleen. Väliajoilla, kun tuomarit ja liikkurit keskustelivat keskenään kunkin liikkeen ohjaamisesta, Nelda oli todella levoton, kaahotti ympäriinsä ja yritti livistää kehästä. :P Normaalisti Neldalla on tosi hyvä kontakti, mutta nyt ei todellakaan...
Paikallaolo näkösuojassa meni hyvin. Ei mitään ongelmaa. :)
Paikallaolo näkösuojassa meni hyvin. Ei mitään ongelmaa. :)
Seuraamisessa Nelda edisti ½-1 koiran verran, aivan kamalaa. :D Kontakti pysyi kuitenkin hyvin. Ärsyttää, kun ollaan tätä treenattu, mutta edelleen se keulii. : / Tehtiin seuraaminen uudestaan vielä liikkurin kanssa myöhemmin ja se meni onneksi paljon paremmin toisella kertaa! Nelda selvästi keskittyi enemmän ja itsekin ehkä olin jo rentoutunut.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä oli ok. En ainakaan muista, että siinä olisi juuri ollut sanottavaa. Sen verran, että voisin vielä vähän lähemmäs Neldaa palata, ettei neidin tarvitse kauhean kaukaa pompata sivulle istumaan. :)
Luoksetulo sen sijaan oli farssi; Nelda juoksi läpi, ei mitään aikomusta pysähtyä. Ei tosin tullut perusasentoon, että jotain kummaa siinä nyt kävi. Otettiin luoksetulokin uudestaan myöhemmin, lyhyemmältä matkalta, ja sillä kertaa se meni hyvin mielestäni. :)
Seisomisen seuraamisen yhteydessä myös feilattiin, sillä Nelda LIIKKUI pari askelta perässäni ja kun menin Neldan ohi neidin taakse, KÄÄNTYI Neldan ylävartalo perääni. Siis wtf? Ihan ihme juttuja, joita ei koskaan treeneissä tule. :D Myöhemmin tein tätä yksikseni ja se sujui hyvin, kuten ennenkin.
Noutamisessa Nelda varasti... En ehtinyt antaa käskyä, kun neiti jo ampaisi matkaan. Tehtiin pari pysyvyysharkkaa ja kun uudestaan kokeiltiin myöhemmin, oli nouto hyvä. :) Ainoastaan harmitti, kun Nelda mälväsi kapulaa.
Kauko-ohjaus oli hieno! Mentiin vahingossa (joskin liikkurin ohjeistuksesta ;) ) liian pitkälle ja "jouduttiin" tekemään pari extra vaihtoa, mutta musta Nelda pysyi hienosti aloillaan ja teki ainakin semi puhtaat vaihdot. :)
Estehypyssä ei ollut moitittavaa. Kovin lähelle Nelda jää estettä, mutta kunhan ei kolauta niin ok.
Ennen koetta pitää päästä treenaamaan vieraille kentille, sillä Nelda vähän vierastaa uusia paikkoja. Lisäksi pitäisi toisaalta treenata kokonaisuutta, mutta toisaalta myös aivan liikkeiden osia. Puuh.
Lisäksi tänään Nelda karkasi TAAS rähisemään tokotreeneistä tutulle koiralle ja sai pienen pöllytyksen. :( Ärsyttää, hävettää ja harmittaa, etten saa omaa koiraani kuriin. Toivottavasti muistin edes pyytää Colalta omistajineen anteeksi, kun menin pieneen paniikkiin...
Lisäksi tänään Nelda karkasi TAAS rähisemään tokotreeneistä tutulle koiralle ja sai pienen pöllytyksen. :( Ärsyttää, hävettää ja harmittaa, etten saa omaa koiraani kuriin. Toivottavasti muistin edes pyytää Colalta omistajineen anteeksi, kun menin pieneen paniikkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti