Käytiin tänään Neldalaisen kanssa I-HAH:n jäsenkatselmuksessa heti aamutuimaan. Olikohan meitä siellä jokusen vajaa kymmenen koirakkoa, hyvin eritasoisia kaikki. Meillä oli alussa lyhyt hallittavuusosio, jossa katsottiin, etteivät koirat ole aggressiivisia ohjaajille sekä pujoteltiin myös muiden koirakoiden välissä, millä varmistettiin, ettei koira ole aggressiivinen muille koirille. Ohjaajien tervehtiminen sujui Neldalta hyvin, mutta pientä pöhinää piti pitää yhdessä kohtaa, kun pujoteltiin muita koirikoita. Harmittaa kyllä tuon Neldan ärhäkkyys, kun tuntuu, että se on vaan pahentunut. Toki faktahan on, että joku vuosi sitten Nelda oli huomattavasti kiukkuisempi, mutta nyt vaan tuntuu, että oltaisiin taas otettu takapakkia, kun jossain vaiheessa Nelda hillitsi hermonsa paremmin. Neldassahan tosi hyvää on se, että neiti kuuntelee mua, mutta esim. eilenkin tokotreeneissä Nelda karkasi kolmesti rähähtämään toiselle koiralla ja tuli sitten takaisin luokseni. Harvinaisen monta kertaa siis. : / Toivottavasti tämä on vain jotain kevään aiheuttamaa pullistelua, vaikka toki toimiin ollaan jo ryhdytty rähinäalttiuden suhteen. :)
Hallittavuusosion jälkeen oli agilityosio, johon kuului kolme eritasoista rataa. Tehtiin Neldan kanssa vaikein rata, mutta sekin oli todella helppo siihen verrattuna, mitä ollaan Helin tunneilla tehty Hakkilassa. :) Meidän rata oli siis yhdeksän esteen pituinen, sisälsi muutaman valssin eli aika basic. MUTTA vaikka rata oli tosi helppo, ei se estänyt meitä pöllöilemästä. :D Tällä kertaa virhe ei jopa johtunut 100% ohjauksestani, vaan Nelda karkasi muutaman sekunnin ajaksi haistelemaan! Siis mitä? :D Sain kyllä Neldan helposti takaisin tekemään radan loppuun, mutta silti jäin ihmettelemään. Lyödäänkö vaikka vetoa, että tuo johtui jännityksestäni? Ei Nelda normi agilitytreeneissä noin karkaile, koskaan.
Rataosion jälkeen tehtiin vielä puomi ja kepit. Puomi meni Neldalta nätisti, vaikka neiti karkasikin puomille ilman käskyäni... Kontaktin neiti otti kyllä hienosti! Kepit meni ihan penkin alle, mutta se oli odotettavissa. :D Tosi vaikea kyllä sanoa, että päästäänkö mukaan, kun ei menny ihan kuin elokuvissa tämä katselmus. Nelda teki kuitenkin parhaansa, oli motivoitunut ja touhukas, kuten aina. :) Jos ei nyt I-HAH:iin päästä niin ainakin tokolle pyhittyy enemmän aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti