27.2.2010

Pennun elämän syklisyys

Nyt sitten väliaikatietoja. Nelda näyttää toistaiseksi sopeutuneen tänne todella hyvin. Välillä tuntuu, että neidissä on ikään kuin joku on-off-nappi: ensiksi riehutaan hullun lailla ja sitten yht'äkkiä ollaankin ihan kanttu vei milloin missäkin asennossa. Taitaa tosin kaikilla pennuilla olla elämä vähän tällä tavalla syklistä. :)

On se viaton, kun se nukkuu, vaikka herätessään onkin sitten repimässä kankaita ja puremassa kaapin kulmaa. :D

 

Taran kanssa Nelda on ottanut jo kivalla tavalla kontaktia. Pikkasen leikin alkeita tavailivat tuossa alkuillasta ja äsken nukkuivat ensikertaa vierekkäin (tosin se oli Nelda, joka vaivihkaa hivuttautui ison kaverin viereen). Tara on muuten suhtautunut pentuun melko välinpitämättömästi. Kerran frouva on jo kyllä ehtinyt rähähtämään lapsoselle, mutta tämä johtui siitä, että Tara oli syömässä "kasviskrokoa" ja Nelda tuli siihen kärkkymään. Muutaman kerran Tara on Neldaa myös muuten komentanut, mutta mitään ahdistelua tai sen sellaista ei ole onneksi ollut. Taitaa kuitenkin olla parasta, että laitan tiistaina kouluun mennessäni tuon pentuportin noitten väliin. Ei tarvitse sitten turhaan huolehtia ja stressata.  

Paparazzi iski. Voi, kun tytöt tulisivat tulevaisuudessa toimeen niin hyvin, ettei tällainen kuva jäisi ainoaksi! Miun lapset. <3



Mittailin eilen Neldan säkäkorkeutta, mutta se oli tosi epämääräiset 20 cm. :) Kasvattaja Heli sanoi Neldan painoksi kaksisen kiloa, mutta ehkä hieman kevyemmältä tuo tuntuu? Paha sanoa, kun ei ole tarkkaa vaakaa. Syntymäpaino Neldalla oli n. 150g, pentueen pienin kuulemma. Saas nähä, hujahtaako neiti kuitenkin tuossa kuinka paljon korkeutta kuukausien kuluessa. Toivottavasti hää jäisi vähä pienemmäksi kuin Tara 44 cm ja 11 kg. :D

Ja epämääräinen riehumiskuva feat. Taran kintut. Pitäisi varmaan YouTubeen ladata videoita, kun näistä liikkumiskuvista tulee aina tällaisia. :) Neldahan on varsin vauhdikas ja fiksu kakru siinä mielessä, että peilistä kurkkaava pentu on tullut tutuksi ja sille kovasti haasteellaan! Lampaantaljaakin vedetään ja retuutetaan kuin viimeistä päivää muista leluista puhumattakaan... Pitää varmaan ottaa kuva kaikista Neldan aarteista, niitä näet riittää.


26.2.2010

My precious thing

Nelda is here! <3 Kaiken kaikkiaan kotimatka ja kotiutuminen sujuivat erittäin hyvin pieniä hinkunoita ja vinkunoita lukuunottamatta. Tämä pieni karvalapsi on kuin unelma; äärettömän reipas, utelias ja rohkea. Ulkonakin mennään jo häntä pystyssä lähipihassa, vaikka alussa ujosteltiinkin. Marikan neuloma pusero lämmittää. Ruoka maistuu erinomaisesti ja Taran kanssa ollaan tuntu jo hyvin tutuksi. Hienolta näyttää, upea tyttöni. <3



 

Käytimme Taran iltalenkillä niin, että Nelda jäi yksin kotiin. Mitään itkua ei kuulunut ja kun tulimme kotiin, oli vauva nukkumassa. Yksinolosta ei siis toivottavasti tule ongelmaa, kun näin hyvin alkoi. Mutta kiirettä pitää, myöhemmin jatkoa! 

Kuvat by Marika M.

25.2.2010

Puppyyyy

Lumihiutale tulee huomenna! Pyörryn varmaan kohta, kun alkaa tosissaan jännittämään. Nyt kaiken pitäisi olla reilassa siihen malliin, että lapsosen on hyvä kotiutua. Pentuportti ainoastaan kaipaa edelleen verkkoa, mutta Tonin isä hommaa sellaista lauantaiksi. Kamatkin pakattu automatkaa varten, ainakin kaiken oleellisen pitäisi olla mukana. Tuntuu, että toistan koko ajan samoja asioita, mutta pysyypähän sitten itselläkin mielessä, ettei mitään tärkeää unohdu.

Huomenna tapaan ystäväni klo. 9:30 ja siitä sitten lähdemme 10 aikaan ajelemaan. Onneksi sää oli tänään aikaista lauhkeampi ja lämpimämpi. Voi, kun huomennakin olisi näin. Ainakin toistaiseksi Ilmatieteen laitos lupaa vieläkin lämpimämpää huomiseksi, ja ylihuomenna ollaankin mahdollisesti jo plussalla! Jes jes. Huomenna saattaa tosin lunta tuprutella, mutta toivotaan, ettei mitään hulluja määriä... Säästä tulikin mieleen, että pitää kaveria sen verran ahdistella ja kysyä, että missä mallissa mahtaa lapsen villapusero olla. :)

Kävimme tänään Taran ja Tonin kanssa katsomassa äitini tipsulapsia, Sagaa ja Sannia. Tytöt ovat nyt 6-kuukautisia ja voi että, millanen meno niillä oli päällä! Jotenkin tipsuista on saanut kamalan lössykän ja laiskan kuvan, mutta noilla ainakin riittää virtaa vaikka muille jakaa. Tara ei jaksanut kauheasti lasten leikeistä innostua ja keskittyikin lähinnä ruuan kerjäämiseen ja möllöttämiseen. Lyhyt autolenkki sai kyllä neidin ihan liekkeihin, taitaa olla Tara ehdollistunut siihen, että autolla pääsee aina mukaviin paikkoihin. :D Kamala korvia huumaava huuto kaikui Kontulan illassa, kun frouva tajusi, että pääsee taas kaaran kyytiin pitkästä aikaa.

Saas nähdä, ehdinkö huomenna päivitellä tilannetta Lumihiutaleen ensihetkistä kotona. Saatan kyllä olla niin ihmeissäni vauvasta, että taitaa myöhemmäksi siirtyä. Katsellaan. Voi mun vauvaa. <3 *valtava sisäinen onnenpurkaus*

24.2.2010

Shelttikaravaanarit

Tänään oltiinkin Taran kanssa sitten vähän pidemmällä reissulla. Vähän kymmenen jälkeen aamulla lähdettiin Viikkiä kohti tarkoituksenamme tavata Maiju sheltteineen. No, tapani mukaan olin paikalla "vähän" liian ajoissa ja matkalla Maijun luokse yksi Taran tossuistakin katosi bussiin. Eli rest in peace tossunen, hyvin palvelit nämä kuukaudet. Ei taida enää löytyä. Onneksi Maiju toi meille kuitenkin varatossun, ettei Taran pikkuvarpaiden tarvinnut olla aivan jäässä.


 Tara rupesi vähän angstaamaan, kun jouduimme hetken odottelemaan Maijua + Lediä ja Javaa, mutta kun kaverukset tulivat näköpiiriin, niin johan Tarankin askel kepeni ja häntä heilui korkealla! Taralla on tosi vähän koirakavereita, vaikka tässä vaiheessa on tullut aika selväksi, että neiti sellaisia kuitenkin kaipaa. Ledillä ja Javalla oli omat leikkinsä, eikä frouva mahtunut niihin oikein mukaan (tai halunnut lähteä), mutta eiköhän Lumihiutaleesta Tara saa kelpo kaverin. Pystyn jo mielessäni kuvittelemaan, miten Tarakin sitten myöhemmin revittelee Lumihiutaleen kanssa läheisellä nurmialueella, kun kevät koittaa, ah. <3 Ledillä tuntui tänään olevan vähän omat intressinsä Taraa kohtaan; neiti tuoksui niin hyvältä, että piti ihan helmojen alta kaivella. Juoksut Taralla oli kuukausia sitten, joten siitä ei todellakaan ollut kyse... Liekö jäbä halunnut jatkaa springrotilaisten sukulinjaa..? Tai sitten kevät sekoittanut poitsun pään.

 

Kaiken kaikkiaan oli aika virkistävää kahlata puoleen reiteen (ja syvemmässäkin) asti olevassa hangessa! Maijun urhoollisesti auratessa tietä edessä kameroineen Viikin luontopoluilla, käyttivät sheltit hyväkseen muodostuneita polkuja... tai ainakin Tara käytti. Javalla oli suhteellisen helppoa, kun neiti pystyi kömpimään lähestulkoon hangen pinnalla. Springrotilaiset puolestaan upposivat hieman syvemmälle, mutta hauskaa kuitenkin oli. Jopa Taralla heilui häntä, vaikka normaalisti neiti ei tykkää ollenkaan hangissa römyämisestä. Koirakaverit tuntuivat toimivan hyvänä motivaattorina. Ehkä ensi talvena Tarakin saattaa vapaaehtoisesti mennä nietosten keskelle, kun kakru on tsemppaamassa.

Kuvassa shelttikaravaani ja Maiju. Tara oli kyllä varsinainen tulppa välillä, kun mennessään jonon ensimmäisenä neiti yllättäen pysähtyä ja/tai kääntyi ihan toiseen suuntaan ja/tai oli muuten hidas. Näin sairaanhoitajaopiskelija tuli mieleen ihan tukkeutuvat verisuonet. :D Oli kovin hupaisanäköistä, kun Java ja Ledi pyrkivät hirveällä innolla ohitse, kun valtava Tara-blokkeri möllötti edessä...
 

Taran kanssa oltiin kotona vasta kello 14 jälkeen. Ei olekaan hetkeen tullut reippaultua tällä tavalla ja sen huomasi kyllä Tarastakin: neiti on rötköttänyt koko loppupäivän suhteellisen väsyneenä. Kotimatkallakin Tara istui metrossa jaloissani ja nojasi niihin silmät kiinni. Täytyy kyllä ottaa joskus uusiksi!

Käytiin myös tuossa iltasella Tonin kanssa hakemassa Ikea-kassillinen vanhoja Hesareita roskiksesta. Nyt pitäisi ainakin hetkeksi riittää pennulle pissa-alustoja. Vielä, kun sen verkon saisi siihen pentuporttiin, olisi kaikki valmista. :)

23.2.2010

Lunta ja lumihiutaleita

Saisi kyllä jo tämä lumentulo loppua. Lumenmäärä ylipäätään tälläkin hetkellä alkaa olla kyllästyttävä ja huolestuttava: tänä perjantaina (<3) lähdemme hakemaan Lumihiutaletta ystäväni kyyditsemänä äitini autolla, joten hänen ajotaitonsa laitetaan koetukselle... Toivottavasti lumi ei pyryttäisi perjantaina ainakaan noin sakeana kuin tällä hetkellä. Tiet ovat myös tosi liukkaat, mutta eiköhän tuostakin hengissä selvitä. Kyllähän se hieman kuitenkin stressaa etukäteen, vaikka kaverini ajotaitoon luotankin.

Ja mitä kyllästymiseen tulee... Viima + lumisade + valtavat hanget = Tara ei arvosta. Lenkit ovat viimeaikoina olleet todella tylsiä, sillä neiti ei pidä nykyisestä ilmastosta yhtään. Tara vaan masistelee ja siristelee silmiään lumisateen keskellä. Hieman kannustamalla, "jesjesjesjesjesjes", neiti vähän kirittää. Kyllä Tara aina innostuu kovaan menoon lumikokkareita ja -palloja jahdatessaan sekä silloin, kun Tonikin on mukana lenkeillä (voimme juoksuttaa Taraa mielin määrin tekemällä niin, että lähdemme kovaa kyytiä eri suuntiin ja piiloudumme, siinä on sitten neidille etsimistä ja vauhtia!). Tara on tosiaan vähän sen tyyppinen eliö, ettei itseliikuttaminen paljoa kiinnosta. Sellaisten koirien omistajat, joiden vuffe kehtaa vähänkin irrota ja juosta ympyrää itsekseen, saavat olla tyytyväisiä. No, tuleepa itsekin liikuttua kunnolla, kun pitää Taraa juoksuttaa. Muuten oltaisiin yhtä rapakunnossa molemmat. :) Tara ei myöskään innostu hankien auraamisesta, joten itsekin on sinne mentävä, jos hankijuoksua mielii hälle tarjota. :D

Taralle kävi viime viikon keskiviikkona pieni vahinko lenkillä, mikä ehkä omalta osaltaan kielii taas siitä, miksi neiti ei aina innostu hyppimään hankiin miten sattuu. Hangen alla oli tosiaan piilossa keppi törröttämässä ja Tara hyppäsi suoraan siihen satuttaen silmänsä... Illalla silmä näytti tosi pahalta, mutta mennessämme seuraavana päivänä lähieläinlääkärillemme, ei hän löytänyt siitä mitään vikaa! Kyllä se vähän yllätti, mutta hieno juttu tietenkin. :) Taran silmään laitettiin ainetta, jonka on tarkoitus paljastaa mahdolliset haavaumat, mutta mitään ei näkynyt. Neiti sai kuitenkin silmätipat viikoksi, niitä tiputtelemme aamuin illoin. Samalla tuli tarkastettua Taran yleiskunto ja hyvältä näyttää.

Jatkossa kaikki maailman kepit saavat tuta Taran raivon ja koston, rawr.



Ja totta tosiaan, pikkuvauva kotiutuu aivan näinä päivinä. <3 Vielä on valmisteltavaa, mutta ne ehtii kyllä  tehdä tämän viikon aikana. Tärkeimpänä on saada Tonin vanhemmilta pätkä verkkoa, jolla tilkitsen pentuportin aukot, sekä luetut Hesarit lattioita suojaamaan. Harmittaa hieman ottaa matot pois, kun lattiat ovat niin liukkaat. Saatan tosin ensin kokeilla mattojen päällystämistä sanomalehdillä, mutta jos huteja tapahtuu useasti, on ne parasta ottaa pois suojaan. :) Lumisade tosiaan ärsyttää myös siinä mielessä, että pennun sisäsiisteyskasvatuksen aloituksesta tulee mielenkiintoista. Toivottavasti lapsi suostuu pissimään nietoksiin, muuten voipi mennä vaikeaksi. Kylmyys on myös toinen iso miinus pennun ulkoilun kannalta, mutta eiköhän se lämpimällä vaatetuksella hoidu...

Vähän myös jännittää se, miten Lumihiutale reagoi jäädessään ensimmäistä kertaa yksin (tosin on Tarakin paikalla), kun menen ensi tiistaina kouluun. Eniten pelkään, että Lumihiutale innostaa Tarankin räksyttämään ja sitten on naapureilla lysti... Tarakin tuli kyllä aikoinaan siihen tilanteeseen, että se jäi heti pääsiäisloman jälkeen yksin kotiin työpäivän ajaksi ja kunnon koira siitä kyllä kasvoi. Kovasti mietityttää, että kannattaako minun jättää portti Taran ja Lumihiutaleen väliin ensimmäisen yksinolopäivän koittaessa vai jätänkö nuo suoraan keskenään. Pitää tarkkailla Taran suhtautumista lapsoseen.

Pennuilla on tänään eläinlääkärintarkastus, joten toivotaan, että kaikki on mallillaan!

Edittiä. Upeaa, mahtavaa, ihanaa, hienoa! Sain kasvattajalta viestiä, että kaikilla pennuilla on puhtaat paperit: silmät terveet, sydämet kuunneltu ja pojillakin kivekset laskeutuneet. Miten tässä jaksaa enää kärvistellä, kun vauva on kohta virallisesti kainalossa, kun kaikki on täydellisen hyvin (ainakin kovasti siltä vaikuttaa!)? :D

17.2.2010

enjaksaodottaa.com

Ehdin vasta tänään hakemaan Lumihiutaleen katu-uskottavan, pinkin, maastokuvioisen pannan Postista. Voi että, miten pieni se on, mutta silti alussa varmasti liian suuri sille. <3 Samalla kertaa kuvasin muutakin pentusälää muistoksi, Tara tietysti takapiruna kuvassa hamuamassa herkkuja itselleen.


Ensi viikon lauantaina lapsella täytyy viimeistään olla nimi, kun lähdemme nimilaattaa hakemaan. Yhä todennäköisemmältä tuntuu, että Lumihiutaleesta tulee Nelda, mutta tämä selviää vasta, kun kakru on sylissä ja auton nokka on kohti kotia. Pentua on kyllä jo kutsuttu niin kauan Lumihiutaleeksi, että jää tuokin nimi varmasti lempinimenä ainakin elämään. :D

Pennun hakureissulle mukaan saan ihanat ystäväni. :) Toinen heistä toimii kuskina (itselläni ei ole korttia saati sitten autoa) ja toinen tulee muuten matkaseuraksi. Kasvattajakin oli oikein ilahtunut ystävieni mukaantulosta, sillä pennut saavat lisätreeniä sosiaalistamisen kannalta.

Vielä yhdeksän päivää... Eihän tässä jaksa enää odottaa.

16.2.2010

Kuume nousee...

Tänään Lumihiutaleen pentupanta ja -hihna saapuivat Postiimme! Pitää yrittää käydä hakemassa ne ennen sulkeutumisaikaa. Nyt alkaa tosissaan tuntumaan siltä, että pentu on tulossa. Hypistelen noita pentutarvikkeitakin päivittäin ja sydän vaan pamppailee rakkaudesta tuota pientä eläväistä kohtaan, vaikka eihän me vielä Lumihiutaleen kanssa kunnolla tunnetakaan. :) Voin jo kuvitella, miten rapsuttelen omaa pientä karvalastani ja haistelen sen turkkia ja pennuntuoksua... Ah ja voih. Miksi nuo koirat eivät voi olla ikuisesti hölmöjä, syötävänsuloisia ja leikkisiä pentuja? Toni on kyllä toisaalta vähän sitä mieltä, että aikuiset koirat ovat paljon mukavempia. Hän vaan toivoo, että Lumihiutalekin kasvaisi mahdollisimman nopeasti. Onhan noissa aikuisissa karvakavereissa kyllä omat positiiviset puolensa, ja ihan yhtä paljon Taraakin rakastan nyt "vanhana muijana" (niin kuin äitini neitiä nimitti synttärien kunniaksi :D) kuin pentunakin.

Tara on kyllä aina ollut vähän tuollainen Jäyhä Jököttäjä, viihtyy kovasti omissa oloissaan kotosalla. Välillä neidillekin kyllä tulee kauhea rakkauden puuska ja sitten tullaan viereen norkoilemaan, josko pääsisi syliin... <3  Tara oli pentuna suhteellisen leikkisä, mutta nyt vanhempana pelit  ja leikit ovat lähinnä jääneet pallon/kepin/minkä tahansa liikkuvan objektin (kuten minun tai Tonin) jahtaamisiin. Toisinaan frouva innostuu myös peittoa repimään. Odotan innolla Lumihiutaleen kotiutumista, sillä silloin voin taas vapauttaa leikkijän sisältäni. Olettaen tietenkin, että lapsonen innostuu materiasta! 

Pennun kanssa elossa ja olossa sekin on niin ihanaa (ja ehkä välillä vaikeaakin), että ne tarvitsevat koko ajan huolenpitoa ja valvontaa. Lumihiutaleen kanssa yksinoloharjoitukset aloitetaan kyllä mahdollisimman pian ja jo muutaman päivän päästä luovutuksesta hää saa jäädä Taran kanssa kaksistaan kotiin (luultavasti jätän turvaportin väliin kuitenkin). Pidetään peukkuja, ettei ongelmia tulisi. Siskoni Tintillä on paha eroahdistus, jonka kanssa hän on taistellut nyt jo pidemmän aikaa. Uusimpana eroahdistuksen hoitomuotona siskoni kokeilee lääkitystä, toivottavasti Tiitin ikävä helpottaa sillä.

Vielä 10 päivää...

(Muistilista itselle: Automatkalle mukaan pyyhkeitä, muovipusseja, nameja, vettä, (leluja), talouspaperia...)