27.10.2011

Se mieliala, se mieliala...

Otettiin Neldan kanssa spontaanisti kisamainen tokotreeni tuossa lähikentällä. Yritin lähinnä tuolla treenillä kiinnittää huomiota omiin maneereihini, mutta en sitten tiedä, onnistuinko yhtään siinä. :D Ainakin nyt tuli pienen tauon jälkeen kuvattua treeniä (kiitos Toni <3), mikä auttaa ongelmakohtien spottaamisessa.

Treeni meni yllättävän kivasti, vaikka otetaan äärettömän harvoin tällasia tylsiä palkattomia treenejä. Ainoa asia, johon olisin voinut enemmän kiinnittää huomiota, oli Neldan mieliala, sillä tyttösellä oli niin hypervaihde päällä, ettei oo tosikaan. :D Nelda ei yleensä vingu tai haukahtele ikinä treeneissä, mutta kuvaamista edeltänyt Taran kanssa riehuminen ja pallon jahtaaminen ei tehnyt keskittymiselle hyvää. Lisäksi Höbötintti ihmetteli koko ajan Tonia ja "karkasi" kehästä pari kertaa Taran luokse eli kisoissa olisi ilmeisesti hylätty. :D

Kuten videostakin näkyy, Nelda edistää aivan järkyttävästi ja kontakti hajoilee. Loppua kohden kontakti onneksi paranee, sillä Nelda alkaa hiljalleen rauhoittumaan ja tajuamaan, että mikäs tän homman nimi olikaan. Tuon seuraamispaikan kanssa meidän on kyllä ehdottomasti tehtävä työtä, mutta mun mielestä Neldan työskentely on muuten tosi kivannäköistä, sellaista iloista ja toimeliasta. :) Tara aikanaan vihasi seuraamista, kun olin sen rouvan kanssa onnistunut tekemään tylsäksi ja inhottavaksi pakkopullaksi, mutta Neldan kanssa asia on onneksi päinvastoin. Tyttö tarjoaa kontaktia tosi paljon ihan tavallisella lenkilläkin, mutta huomio kiinnittyy herkästi sitten muualle. Oon ajatellut, että tän seuraamisen kanssa tullaan varmaan aina taistelemaan, mutta eiköhän me vuosien saatossa saada se parempaan kondikseen. :D Viime päivinä ollaan takapalkkaa kokeiltu, mutta en ole vielä varma sen toiminnasta. Katsellaan.

Estehyppy oli kanssa ihan järkyttävän vino, mutta se ei näy tästä kuvakulmasta. Sen kanssa ollaan työskennelty melko intensiivisesti reilu kuukausi nyt, mutta pysyy edelleen vinona. Noh, josko sekin saadaan joskus paremmaksi. :)

Muihin liikkeisiin oon aika tyytyväinen tässä vaiheessa. Hyvä Böbö. <3



22.10.2011

Metsäretkellä

Käytiin koirien ja Tonin kanssa tänään pitkästä aikaa Kruunuvuoressa päin käppäilemässä. Täytyy alkaa selvästi käymään tuolla useammin, kun tykkään kovasti tuosta lenkistä ja koiratkin saavat vapaana kirmailla. :) Yleensä en harrasta maisemakuvien ottoa, mutta nyt oli pakko. Oli niin syksyfiilis, kun tuolla metsässä taapersi ruskan ja putoavien lehtien keskellä. Kruunuvuorenlampi oli myös tosi nätti, vaikkei miun ottamat kuvat annakaan sille paljon oikeutta. Aamulla oli satanut, joten oli pikkasen mutavelliä maassa, muttei se Taraa ja varsinkaan Neldaa hidastanut. :D










Sitten koiranaisia.








Neldan kanssa päästiin myös viralliseen ALO-luokan tokokokeeseen marraskuun lopussa. :) Viimeaikoina ALO-liikkeet ovat sujuneet ihan hyvin, vaikka vähän takapakkia on tullut taas estehypyn kanssa. No, ei auta kuin treenata, mutta välttää jankkaamista. Hyvillä mielin ollaan siis sinne lähdössä, mutta varmasti kisapäivän lähestyessä alkaa kunnolla jännittämään. Hittolainen, kun nuo epäviralliset kokeet ovatkin menneet liian hyvin niin tapahtuisikohan se romahdus nyt? :D

20.10.2011

The great battle

Tällaista meillä melkein joka ilta. :D Taralla flippaa ja Nelda ei tajuu lopettaa ajoissa. Voi heitä. <3




Neldalla on kyllä omintakeinen tyyli, kun neiti heittäytyy koko ajan maahan puremaan Taran jalkoja. Tämän vuoksi kutsummekin Tonin kanssa Neldaa "Anklebiteriksi". :D Tara puolestaan on "The Mothership", sillä rouva näykkäisee kieppuvaa Neldaa nopeasti kehosta, ikään kuin emäalus kiinnittyisi johonkin. Nerdy, isn'it it? :D En edes ole mikään scifi-fani.

19.10.2011

Luurankotarkastus virallisesti läpäisty!

Mahtava sähköposti tupsahti tänään laatikkooni. :) Kennelliitolta tuli Neldan dysplasialausunto ja siinä kerrottiin tytön lonkkien olevan priimaa eli A/A, kuten Axelsonkin tuumasi! Kyynärpäätkin olivat 0/0, joten fiilikset ovat ihan tajuttoman hyvät tällä hetkellä. :)

Näin vapaapäiväni ja hyvien arvosanojen kunniaksi vedetään koirien kanssa ihan kunnon lenkki tänään. En tajua vieläkään tuuriani, miten mahtava koiraneito on mulle sattunut. <3 Tara on totta kai rakas karvakorva myös, mutta Nelda sopii mulle kuin nenä päähän. Tara tuntuukin olevan nykyään enemmän Tonin koira, joten onneksi jokaiselle on löytynyt paikkansa perheessämme. :)

16.10.2011

Action-Jackson -päivä

Tänään startattiin aamulla ennen kello kymmentä Espooseen harkkatokoon Koirakeskukseen. :) Tavoitteena siis jälleen selviytyä epävirallisesta ALO-luokan tokokokeesta hengissä. Haluaisin sanoa olevani supertyytyväinen suoritukseemme, mutta hieman jäi pari juttua vaivaamaan. Kaiken kaikkiaanhan kisa meni ihan hyvin, oltaisiin virallisessa saatu ALO1-tulos 177,5 pisteellä. Sijoituttiin kolmesta koirakosta ensimmäiseksi tänään.

Seuraavasti arvosteltiin:

Luoksepäästävyys 10: Ei ongelmaa, eikä toivottavasti tulekaan olemaan sen yhden kerran lisäksi. Ei rauhattomuutta tai mitään. Nelda oli aivan cool. :)

Paikalla makaaminen 10: Vaihtoi lonkkalepoon, mutta muuten pysyi nätisti, vaikka rivistä (ei vierestä) lähtikin yksi koira. Jotenkin olin tänään normaalia hermostuneempi Neldan paikallaolosta, tuntui, ikään kuin tyttö olisi ollut koko ajan lähdössä. Toivottavasti tämä oli kuitenkin omaa sekoiluani, eikä Neldalla sillä tavalla ollut mitenkään menohaluja. Neiti makasi vaan niin skarppina, että hämäsi. :D

Seuraaminen kytkettynä 7,5: Tuomari/liikkuri sanoi, että edistää järkyttävästi, melkein koko koiran verran. Mielestäni Nelda ei kuitenkaan ihan noin paljon edistä, ennemminkin puolikkaan koiran. Edistämiseen täytyy alkaa nyt tosissaan paneutua, mutta mistäs saisi motivaatiota viilata pilkkua? Käännöksissä aavistuksen verran löysyyttä. Kontakti oli kuitenkin hyvä. :)

Seuraaminen taluttimetta 7,5: Nelda edisti edelleen. Myös kontakti hajoili tässä jostain syystä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5: Plääh... En tiedä, miksei mennyt maahan, vaan jäi seisomaan ja jouduin antamaan tuplakäskyn + vahingossa vartaloavun. Toivottavasti ei toistu, kun ollut aina yksi vahvimmista liikkeistämme. : / Pysyy kuitenkin hienosti ja tulee perusasentoon nätisti. Ei ennakoi enää.
 
Luoksetulo 9,5: Puolikas pois, sillä Nelda nosti tassuaan jättökäskyn jälkeen. Tyttö tuli myös niin vauhdikkaasti luokse, että perusasentoon menossa ilmeisesti joku ongelma? Tätä en kuitenkaan ala enempää viilaamaan, musta Neldalla on jo oikein loistava luoksetulo. :)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10: Ei ilmeisesti ongelmaa tässä tällä kertaa, edelleen mun mielestä suoritusepävarmuutta. Mielestäni Nelda liikkui ehkä askeleen käskyn jälkeen, mutta tuomari/liikkuri ei kommentoinut sitä, vaan kehui hienoksi suoritukseksi. Minusta Nelda ei edelleenkään pysähdy kuin seinään, mutta jos nykyinen suoritus riittää ALO-luokassa hyviin pisteisiin niin mikäs siinä.

Estehyppy 10: Hyvinhän se käskystä hyppää, mutta edelleen vino kuin mikä. Jäi myös yllättävän lähelle estettä, vaikka juuri eilen treenatessa ajattelin, että ei jää enää ihan siihen kiinni. Oi voi. Mutta ei tässä kai voi olla kuin tyytyväinen... :)

Kokonaisvaikutus 9: Vielä on viilattavaa, mutta josko tässä virallisiin silti uskaltaisi mennä. :)
 
Tokon jälkeen suunnattiin Maijun + Ledin, Javan & Luxin kanssa Viikkiin lenkille. Myös Tara-frouva liittyi seuraan. Oli kyllä tosi kiva lenkkeilysää; ei liian kylmä, eikä lainkaan sateinen. Olisipa syksy aina tällainen, niin voisin jopa sanoa olevani syksyihmisiä. :) Koirilla oli mukavaa, Nelda taas hepuloi vähän väliä. Taisipa Tarakin saada ainakin yhdet lyhyet hepulit siellä. Maiju otti hiaaanoja kuvia, joten ootellaan, josko niitä saataisiin nähdä jossain kohtaa.  

15.10.2011

Sheltti ei ole noutaja, t: Nelda

Ollaan nyt Neldan kanssa viime viikot taisteltu noutamisen alkeiden kanssa. Muistin jotenkin, että noutaminen oli paaaaljon helpompi opettaa kuin se tosiasiassa olikaan. :D Taran kanssa ei noutamisen opettamisessa mielestäni ainakaan ollut näin isoja ongelmia kuin Neldan kanssa. Taran opetin ensin pitämään lelua suussaan (ei irrota, vaikka koskisin siihen), sitten kasvatin välimatkaa minun, Taran ja lelun välillä ja lopulta koottiin koko homma kasaan. Mielestäni siisti ja hieno noutaja Tarasta tuli. 

Neldan kanssa sama taktiikka ei kuitenkaan sovi, joten nyt mietitään uusia keinoja. Nelda kyllä sinällään on "suukoira", joka tykkää kantaa tavaroita. Yritän tätä kantamista vahvistaa aina kun mahdollista. Ollaan aloiteltu tänään kapulan pitoharjoituksia aivan alusta niin, että pidän kapulaa kädessäni ja naksuttelen, kun Nelda koskee siihen suullaan. Huomasin pientä edistymistä, sillä alun näykkäilystä Nelda laittoi kapulan välillä jo kokonaan suuhunsa (en kuitenkaan irrtottanut kapulaa missään vaiheessa). 

Nelda ei ole missään vaiheessa ollut superkiinnostunut kapulasta, joten neiti tarjosi jo alun alkaen huonosti sitä, että katsoisi edes kapulaa päin, saati sitten koskisi siihen sen ollessa maassa. Lopulta huomasin, että Nelda alkoi paineistumaan koko hommasta (ah, nämä herkkäsieluiset sheltit :) ), kun palkkaa ei kuulunut. Päätettiin sitten muuttaa koko systeemiä ja toivottavasti saataisiin tällä tavalla toimimaan.

Tokotreeneissä tehtiin myös eilen AVO-luokan kaukoharjoituksia. Itse otan Neldalle taktiikaksi sen, että takajalat pysyvät paikoillaan. Ihan hyvin lähti niiden opettaminen sujumaan. Kokeillaan ehkä Neldan kanssa kosketusalustaa jossain kohtaa (takajalkojen tulee olla alustalla ja hiljalleen alustaa pienennetään), mutta nyt mennään vielä tosi paljon ihan käsillä ohjaten, kun Nelda on aika passiivinen tarjoaja välillä ja paineistuu herkästi.

10.10.2011

Luukasat esillä

Kävin tänään Bobolaisen kanssa tutkituttamassa neidin lonkat ja kyynärpäät Mevetissä, kuvaajana Per Axelsson.  Heti lonkkakuvat nähtyään Axelson tuumasi, että A:t ovat, mutta en vielä viitsi innostua, kun Kennelliitolla saattaa olla asiaan aivan eri näkemys. Kuitenkin terveethän nuo ovat, mikä on pääasia. Kyynäristä Axelsson myös oli sitä mieltä, että terveet ovat. Mahtavaa! Agilityä voidaan siis jatkaa hyvin mielin. :)





Täytyy kyllä myöntää, että Axelson oli aika näppärä tohtori, kun sai infusoitua Neldan suoneen rauhoittavan lääkkeen, vaikka tyttö oli mun sylissä ja yritti vielä vänkeröidä siinä. :D Kuitenkin kun miettii, miten pienet perifeeriset laskimot shelttillä on, ei toimenpide todella ollut mikään helppo. Nelda on kyllä niin säälittävä, kun neiti on rauhoitettuna, että ihan pahaa tekee. Onneksi Bobo sai kuitenkin herätyspiikin, joten ei mennyt koko ilta lääkepöllyssä.
 
Itse kuvaustilanteesta vielä sen verran, että oli aika hurjannäköistä näin koiran omaisena (:D) nähdä, miten kovasti koiraa joudutaan siinä venyttämään, jotta kuvista saadaan teknisesti hyvät. Kyynärkuvauksessa Neldan kyynärpäät taivutettiin ihan ääriasentoon, melkein luulin, että lähtee irti koko raaja. Lonkkiakin kuvatessa Axelson veti Neldan jalkoja alaspäin ja mä jouduin vetämään Neldaa kyynäristä ylöspäin. Onneksi koira oli sedatoituna, olisi muuten ollut aika haastavaa.

8.10.2011

Tokoa ja agia ja agia ja tokoa

Tulevat perjantait tulevat olemaan mulla ja Neldalla vauhdikkaita päiviä, kun ensin on tosiaan agility klo. 18-19 Tikkurilassa ja sitten toko klo. 21-22 Malminkartanolla. Saatiin kuitenkin yllättävän hyvin tämä eka harrastusperjantai kulumaan, vaikka aikaa tuossa treenien välissä onkin muutama tunti. Maiju tuli nimittäin seuraksemme agitreenejä katsomaan ja mentiin sitten Malminkartanoon lenkille ennen tokon alkua. Sää ei ollut armollinen, mutta onneksi koirilla oli hauskaa sateesta huolimatta. Nelda ja Lux peuhasivat ihan urakalla. :)

Agilityssä ollaan siis alkeisjatkoryhmässä ja se tuntuu meille juuri sopivalta tasoltaan! Pelkäsin, että ei osata siellä mitään, kun ei olla käyty ohjattua alkeiskurssia, mutta onneksi huoleni osoittautui turhaksi. Nelda meni tosi hyvin ja nyt sain taas uskoa siihen, että ehkä me agissäkin päästään kisaamaan, ainakin mölleihin. :) Nelda oli tosi nopea ja tarkka, mutta mulle ohjauskuviot ja -tyylit tuottavat päänvaivaa. Neldaa varmaan ärsyttää, kun meitsi on tällainen hidas höntti. :D Aloittelijoiden mokia meillä siis luonnollisesti kävi, mutta ei lannistuta laisinkaan. Treenailtiin agissa mm. valsseja, putki-aita-putki-aita-ympyrää, puomin kontaktia ja keppejä. :) Nelda pääsi yllättävän nopeasti keppienkin juonesta kiinni, ihan hämmästyin. Odotan innolla ensi viikkoa!

Tokossa oltiin nyt toista kertaa ja olin tähän kertaan paaaaljon tyytyväisempi. Nelda tuntui enemmän omalta itseltään; ei hidastellut ja velttoillut niin kuin viimeksi. Tokossa harjoiteltiin mm. luoksepäästävyyttä, paikallaoloa (2min), noutamisen alkeita, perusasentoa yms. Mieleeni ei tule juuri mitään huonoa sanottavaa Bobolaisen suorituksesta, musta meillä meni tosi hyvin. Noutoa vaan pitäisi jaksaa enemmän opettaa, vielä Nelda ei oikein ymmärrä mitään siitä. Seuraamistakin vähän otettiin ja mä haluaisin sen edelleen kiinteämmäksi... Mutta ei kun lisää treeniä. :)

Laitan vielä loppuun ulkoilukuvia. Kaverini Marika oli poikaystävänsä Mikon ja sammarinpentu Tiuhtin kanssa lenkillä Tullisaaressa minun, Taran ja Neldan kanssa viime viikonloppuna. Marikan Mikko on aivan mahtava valokuvaaja hän napsikin sitten oikein onnistuneita otoksia koirista. :) Kaikki allaolevat kuvat siis (c) Mikko Riikonen.

Ensin Taralaisia (klikkaamalla isommaksi). 








Sitten Neldaset ja Tiuhtilainenkin vilahtaa. :)








1.10.2011

Sivuerkkariterkut

Shelttien sivuerkkarista terveisinä NUO-EH. Tuomarina Mary Bathurst (GB). Tavallaan olen oikeinkin tyytyväinen, mutta tavallaan vähän harmittaa, kun mun mielestä Nelda oli tosi hyvä tänään. :D Karvat tytöltä kyllä uupuivat, mutta mielestäni esiintyminen oli parempaa kuin aikaisemmin eli ilmeisesti jotain apua näyttelytreenistä oli. Neldan korvien kanssa oli taas perinteinen ongelma (pitää niitä taaksepäin suunnattuina ja ylipäätään liikuttelee koko ajan), mutta saatiin eräältä sheltti-ihmiseltä hyviä vinkkejä tarkkaavaisuuden lisäämiseksi ja lopulta Nelda esiintyikin lähes koko ajan korvat eteenpäin suunnattuina! Erävoitto. :D Pöytäkään ei ollut niin superkamala, yllättävän vähän Nelda nojasi minuun, kun tuomari kopeloi. Jaksoipa pitää siinäkin korvia eteenpäin suunnattuina. :)

Arvostelu englanniksi: "Type ok. Rather up to size. Well balanced. Head lacks refinement. Good ears. Eyes are set rather straight which gives foreign expression. Good forehead construction. Good rear. Adequate tail. Moved freely but rather erratically. Was flying her tail. Good temperament."

Vapaasti suomennettuna: "Tyyppi ok. Jokseenkin koon ylärajoissa. Tasapainoinen. Päästä uupuu hienostuneisuutta. Hyvät korvat. Silmät ovat asettuneet melko suoraan, mikä tekee ilmeestä vieraan. Hyvä otsan rakenne. Hyvä takaosa. Riittävä häntä. Liikkui vapaasti, mutta melko epävakaasti. Lennätti häntäänsä. Hyvä luonne."

Huvittaa tuo liikkeiden kuvaus "melko epävakaasti". :D Just niin miun Boboa. <3 Sinällään kyllä positiivistä, että brittituomarilta EH, vaikka Nelda onkin vähintään puolijenkki.

Neldalaisia sivuerkkarissa (iso kiitos kuvaajille!):

Kuvaaja: Sirpa Saari


Kuvaaja: Erika Lust



Semi pöytäahdistus D:
Kuvaaja: Sirpa Saari



Kuvaaja: Sirpa Saari


Möllöttimet :D
Kuvaaja: Erika Lust


Kun näitä erkkarikuvia katselee, huomaa, että Nelda on aika erikoisennäköinen valtaosaan shelttejä verratessa. :) Etenkin nuo pyöreät, hypnoottiset silmät tekevät tytöstä "oudon", mutta miusta se on vaan persoonallista. Ei Hönötintistä koskaan supermissiä tule, mutta onneksi muissa lajeissa tärkeintä on tasapainoinen, hyvä rakenne.