Muistoissa: Tara





                        (c) M. Manninen


Se ensimmäinen. Se rakkain otus maailmassa. Pienestä ja pelokkaasta shetlantilaisesta kasvoi kaunis ja viisas. Vaikka pelko oli ollut vahvasti läsnä Taran elämässä, vanhemmiten rouva oppi sietämään kamalia asioita ja nauttimaan elämästä enemmän kuin koskaan ennen. Parempaa koiraa en opettajakseni 13-vuotiaana tyttösenä olisi voinut saada.

Syntymäaika: 13.2.2003
Kuollut: 6.4.2015
Sukupuoli: steriloitu narttu
Väri: tricolor
Säkäkorkeus: epävirallinen 44 cm
Paino: +12 kg

Vanhemmat
Emä: Springrotin Ophelia (tricolor) KoiraNetissä
Isä: White Coastal Little Thomas (tricolor) KoiraNetissä

Terveystulokset
Silmät:  2003 pentutarkastuksessa todettu CRD
             7.10.2010 todettu CRD ja distichiasis. Ylimääräiset ripset eivät ole koskaan vaivanneet.
Polvet: 7.10.2010 polvet terveet eli 0/0
Sydän: 7.10.2010 ei todettu sivuääniä. 
Selkä: 18.11.2011 lausuttu epävirallisesti terveeksi
Kyynärät: 22.12.2011 lausuttu epävirallisesti terveeksi
Olat: 22.12.2011 lausuttu epävirallisesti terveeksi
Lonkat: 22.12.2011 lausuttu epävirallisesti terveeksi
 
Harrastukset
Taran kanssa ei harrastettu koskaan mitään niin virallisesti, että se olisi Kennelliiton tietoon päässyt. Kokeilimme kyllä agilityä ja erityisesti tokoa. Taran rakastama agility sai kuitenkin valitettavasti jäädä jo melko varhaisessa vaiheessa, sillä rouva loukkasi ensimmäisen kerran alle 2-vuotiaana akillesjänteensä, joka vaati leikkaushoidon. Silloinen eläinlääkärimme suositteli vahvasti agilityn lopettamista, joten näin teimme. Ymmärtääkseni nykyään lääkärit eivät ole näin ehdottomia, vaan sheltin agilityura ei välttämättä kaadu akillesjänteen sijoiltaanmenoon. Taran kohdalla jouduimme kuitenkin valitettavasti uusimaan akillesjänteen leikkauksen, sillä jalka meni uudelleen sijoiltaan vuonna 2009. Tämä edelleen vahvisti ymmärrystäni, ettemme todella olleet radalle palaamassa. Jalkavammaisen kevennettyjä treenejä teimme kyllä silloin tällöin, sillä Tara rakasti lajia. :) Kun aloitimme Taran kanssa agilityharrastuksen, olivat treenit aivan kaoottisia, koska Tara pelkäsi äärettömän paljon, eikä mistään meinannut tulla mitään. Iän lisääntyessä Tara oli lopulta aivan kuin eri koira ja radalle päästessä vauhtia ja intohimoa riitti.

Tokokoirana Tara oli motivoitavissa helposti makupalojen avulla. Ilman herkkuja treenaaminen ei ollut niin jännää, vaan kaikki tehtiin vähän niin ja näin. Leluihin Tara ei ole myöskään koskaan syttynyt. Jos Taralle antoi treeneissä kunnon syyn (herkullinen makkara!) tehdä jotain, teki rouva osuutensa moitteettomasti. Tara tuntui oppivan asiat myös äärettömän nopeasti, mikä tarjosi aloittelevalle koirankouluttajalle upeita onnistumisen tunteita. Joskus vuonna 2005 kävimme Taran kanssa treenaamassa BH-ryhmässä, jonka tavoitteena oli lopulta suorittaa käyttäytymiskoe. Kokeeseen asti emme kuitenkaan koskaan päässeet oman epävarmuuteni takia. Myöskin Taran pelot varjostivat kaikkea tekemäämme ja jos asiat eivät sujuneet, meni Tara aivan lukkoon eikä voinut enää toimia. Tara oli kaiken lisäksi äärimmäisen ohjaajaherkkä koira eli rouva aisti pienimmätkin mielialanmuutokseni, jotka saattoivat saada Taran pahimmillaan aivan toimintakyvyttömäksi. Koskaan en ole koulutustilanteessa (tai muutenkaan) Taraa rankaissut, mutta erittäin herkkänä koirana rouva otti helposti nokkiinsa asioista. Jos jotain Taran kanssa opin, niin ehdottomasti kärsivällisyyttä. Myös kannustaminen, oikean viretilan ja motivaation merkitys korostuivat Taran kanssa ja oppimaani onkin ollut hyvä käyttää Neldan kouluttamisessa. Taralle siis suuri kiitos siitä, millainen tokokoira Neldasta lopulta kuoriutui. :)

Loppuelämän ajan Taran harrastuksiin kuului lähinnä aktiivinen elämä lenkkeilyn muodossa sekä tärkeimpänä kainaloisena oleminen. Tara rakasti läheisyyttä, eikä voinut saada siitä kyllikseen. Taralla oli myös tärkeä rooli Neldan opettamisessa talon tavoille; rouva oli kärsivällinen, mutta jämäkkä sijaismamma. :) Toivoin, että Taran aikana olisi vielä yksi shelttilapsukainen ehtinyt liittyä laumaamme, mutta valitettavasti jouduin luopumaan rakkaastani 2. pääsiäispäivänä 2015. Taralta löydettiin nisäkasvain maanantaina (30.3.) ja tiistaina-aamuna päädyimme kiireen vilkkaa Mevetiin voimakkaiden hengenahdistusoireiden vuoksi. Tara taisteli viikon verran sairautta vastaan, mutta tuomio oli musertava: Taran thorax-röntgenissä ("keuhkokuva") ei ollut lähes lainkaan tervettä keuhkokudosta, eikä tilanne valitettavasti parantunut lähes lainkaan melkein viikon sairaalahoidon jälkeen. Sydämeni murtui 6.4.2015 Taran nukkuessa pois eläinlääkärin avustuksella meidän läsnäollessa.


                                              (c) M. Manninen