29.1.2012

Vanha rouva ja lihava balleriina silakka fysioterapiassa

Tämän päivän ohjelmassa meillä oli koirien kanssa fysioterapiaa. En ole koskaan ollut aikaisemmin itse, enkä elukoideni kanssa moisessa sessiossa osallisena. Tietoa fysioterapeutin työstä kyllä sikäli on, kun olen itse töissä hoitoalalla ihmispotilaiden parissa. Olihan se silti tosi jännää ja uutta, miustakin koirien lisäksi. :)

Kävimme Tamara Merenvallan vastaanotolla Käpylässä, sillä eläinlääkärimme oli suositellut häntä. Täytyykin heti alussa todeta, ettei turhasta suositellut, sillä todella ihana ja ammattitaitoinen fyssari tämä Tamara oli. Hän käsitteli koiria todella kivasti, vaikka Tara-rukka onkin aikamoinen pelkuri, mitä vieraisiin ihmisiin tulee. Neldan hoitokielteisyydestäkään ei ollut haittaa, vaan hän jaksoi tosi nätistä sähköjäniksenkin kanssa. :) Huvitti kyllä, kun Taran terapian aikana Neldan piti koko ajan joko tutkia pientä huonetta (kiipeili tuoleilla ja penkeillä), haistella Taraa tai fysioterapeuttia silmästä ja korvasta tai sitten muuten vaan olla osallisena tilanteessa. :D

Ensimmäisenä käsiteltiin siis Tara-rouva, jonka takia alunperin tuohon fysioterapiaan lähdettiinkin joulukuisen eläinlääkärikäynnin jälkeen. Eläinlääkäri oli todennut Taralla kireyttä takaselän ja etureisien lihaksissa, ja samaan lopputulemaan fyssarikin tuli. Hän kävi todella perusteellisesti läpi vanhan rouvan liikeradat, minkä jälkeen alettiin venytyksin laukaisemaan kireyttä lihaksista. Oli kyllä todella hienonnäköistä nähdä ammattilainen työssään, kun itselle eläimen anatomia ja fysiologia on vähän hakusessa, eroaahan se ihmisten vastaavasta kuitenkin huomattavasti. Taralla todettiin siis jonkinlaisia "ongelmia" ranteissa (joskin ei mitään suurta), takaselässä, reisissä sekä rintalihaksissa. Taran akillesjänne on taas hieman oikutellut, joten saatiin siihenkin todella hyviä jumppaohjeita. Täytyy muistaa joka päivä niitä sitten tehdä, siinä ei kauaa mene ja auttaa varmasti. Muuten fyssari sitten kehui Taraa todella tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, rouva on myös hyvässä lihassa tällä hetkellä, mikä oli mukava kuulla.

Neldasta fyssari kommentoi, että neiti on aikamoinen silakka. :D Nelda pyöri ja hyöri herkkujen perässä ja oli aikamoinen väkkärä muutenkin. Neldan nivelet olivat myös todella joustavat ja oikein hyvässä kunnossa, kuulemma balleriinan nivelet. :) Muutenkin koko tyttö oli kaiken kaikkiaan tasapainoinen pakkaus, mutta Neldalla on vähän liikaa rasvaa kyljissä eli laiharille mennään. *nolo* Neldan hartia-, selkä-, pakara- ja reisihaksia fyssari kehui, mikä sinänsä en yllättynyt, kun neiti on aikamoinen turborotta lenkeillä. Varmasti myös agista on saanut lihaksia. :) Sen sijaan "ongelmia" Neldalla oli rintalihaksissa, ristiselän alueella sekä pakaroissa ja reisissä. Hartioistakin löytyi aikamoista kireyttä. Mä olin itse jotenkin ajatellut, että Neldalla on yläselkä kireä, mutta näin ei ollutkaan. Neldan selkä oli fyssarin mielestä todella hyvässä kunnossa, kaunista selkälinjaa myös kehuttiin. Verryttelyohjeita saatiin siis rintalihaksia, pakaroita ja reisiä varten.

Mennään uudestaan sitten maaliskuun lopussa. Hyvää tekee miun tyttösille. :)


Taran suunvenytystreenejä ennen fyssaria herkun kanssa. :D




19.1.2012

Talvikoomailua jälleen

Oh dear, oh dear. Ollaan taas jonkin sortiin koomaan vaipumassa. Neldan kanssa ollaan käyty nyt kerran viikkoon sekä agilityssä että tokossa, mutta mistäs sen treeni-ilon (tai lähinnä treenihimon) saisi kaiveltua esille? Treeneissä meillä on kyllä aina kivaa, mutta vielä kivempaa olisi, jos kotona jaksailtaisiin treenata juttuja, eikä sitten treeneissä tarvitsisi miettiä, miksei homma skulaa. :D 

Agilityssä ollaan Neldan kanssa mölleissä. Ihan ok on mennyt Neldalla, mulla taas ei oikein. Noi ohjauskuviot on mulle täyttä hepreaa, mitä tuolla treeneissä tehdään, ja se kyllä näkyy. Viime viikon perjantaina meni tosin yllättävän hyvin, kun kurkkukivussa treenasin. Nelda on ihan sairaan nopea, saa juosta toden teolla. Neiti myös irtoaa paremmin kuin aikaisemmin eli 1,5 kk tauko agilitystä teki hyvää. :)  Neldasta tulisi varmasti tosi hyvä agilitykoira, jos jaksaisi treenata ahkerammin, ei oo miun neiti mikään jolkottelija treeneissä, ei todellakaan. :D Sata lasissa mennään. Kaikki esteet sujuvat tällä hetkellä ihan ok (jopa kepit yllätyksekseni!), vaikka ollaan nostettu rimatkin nyt medien kilpailutasolle. Viime treeneissä kyllä pisti huvittamaan, kun Nelda ponnisti pituudelta pitkään hyppyyn, ei siis hypännyt sen yli, vaan käytti sitä ponnahduslautana. Pro tyttöseni. :D

Tokossa ollaan kilpailevissa koirakoissa. Treeneissä treenaillaan uusia, korkeampien luokkien juttuja, esim. viimeksi ruudun alkeita tapailtiin. Mä oon kyllä niin lusmu, etten jaksa alkaa Neldalle tuota ruutua nyt  kotona opettamaan, keskitytään ensin AVO-luokan juttuihin. Monipuolista kaukojumppaakin ollaan treeneissä tehty, jonkin verran Nelda tuntuu sitäkin jo hokaavan. Musta vaan noiden kaukojen opettaminen on niin sairaan tylsää, etten ole perehtynyt asiaan niin paljon kuin pitäisi. Kaikkia muita AVO-juttuja ollaan jaksettu treenata edes joten kuten, joskin kotosalla vähänlaisesti... 

Puuh, miten sitä jaksaisi taas innostua mistään? Ulkonakin taas sata metriä satanut lunta, ei oo oikein mitään paikkaa, missä treenatakaan... Ääh.

Uudempia kuviakaan ei naikkosista oikein ole. Nyt Tiina herääääääätyyyyys!




4.1.2012

Neldan päivä

Elämäni ilo, aamujeni valo, iltojeni tähti kirkkain. Pienisuuri shetlantilainen, Boboseni, Höbötintti Hobolainen, Princess of Krumeluu. Päällepäsmärini, öykkärini, herkkikseni, unelmieni täyttymys ensikohtaamisestamme lähtien. Täytät tänään kaksi vuotta, toivottavasti meillä on vielä moninkertainen määrä vuosia jäljellä. Rakas. <3





 Synttärivieraana Tara-pulleroinen feat. verinen puruluutähti. :)


3.1.2012

OoÄmGee

Hiljaisuuden keskeltä kaksi sanaa: Se Noutaa!