17.3.2012

THE päivämäärä

Se on nyt asetettu. Jos emme Neldan kanssa pääse osallistumaan Etelä-Suomen Sheltit ry:n järjestämään paimennuspäivään Somerolla, osallistumme avoimen-luokan tokokokeeseen (olettaen, että mahdumme sinnekään mukaan) 26. toukokuuta. Hintsun verran ahdistaa ajatus AVO-luokan kokeesta, mutta toisaalta olen saanut taas kamalan treenikuumeen päälle. Nelda ei pistä lainkaan pahakseen, sillä neiti on aina valmiina uusiin koetuksiin kuin pieni partiolainen. :D Edessä on siis tiukat pari kuukautta homman kasaan parsimista ja hiomista niin maan p*rkeleesti. Saas nähdä kuis meidän käy. :)

Laitoin myös Neldan kanssa menemään erään agilityseuran jäsenkatselmukseen ilmoittautumisen. Olisi ihan huippua, jos päästäisiin johonkin seuraan treenaamaan, kun Etelä-Suomen Sheltit ei varmaan ikuisuukseen noita ryhmiä järjestä tai ainakin haluavat uusia tyyppejä messiin. Kohtahan Ojangossakin on kenttä taas käytössä, että omatoimista säätöä päästään tekemään. :) Mietitään myös josko uskallettaisiin osallistua Tehis tai Ojanko Cuppiin (mölleihin tietty) tuossa keväällä, mutta voi olla, että jänistetään. Tai jos ei jänistetä, voi olla, ettei aika riitä. En usko, että työnantajani arvostaa, että mulla on aina miljoona työvuorotoivetta. x)

Nyt on jotenkin ihan bipolaarinen olo, kun tällä hetkellä on hirrrvee into päällä, vaikka vasta äsken oli hirveät motivaatio-ongelmat. Uh oh.

Loppuun vielä noudon harjoittelua kokonaisuutena tältä päivältä.



Sain myös illan tokotreeneistä hyvän vinkin treenikaverilta tuohon kapulan pureksimiseen... eli kokeillaan nyt treenailla vähän isommalla kapulalla (koko x 2 Neldan normikapulaan verrattuna). Heti väheni pureminen/loppui lähes kokonaan. Vähän oli yritystä, mutta ison kapulan kannatteleminen oli selvästi hankalampaa, jos yritti suuta aukoa. ;)


 

13.3.2012

Agitreeniä Malminkartanossa

Käytiin Neldan kanssa tänään treenaamassa agilityä Malminkartanossa työkaverin ja hänen koiriensa kanssa. Oltiin Taitoa tassuihin -koirakoulun tiloissa. Halli oli sikäli ihan mukava, että valoa ja lämpöä riitti + keinonurmi oli alustana ihan jees (joskin vauhdikkaalle Neldalle vähän liukas). Ainoastaan kunnolla harmitti, että tilaa oli suht vähän, mutta saatiin jotain pientä ja hauskaa siellä tehtyä kuitenkin. :)

Nelda teki olonsa heti mukavaksi ja esitteli hienoja agilityvaljaitaan!
 



Kuvasin siellä hieman mun ja Neldan menoa ja tuohon videolle laitoinkin keppitreenistä ja puomin kontaktitreenistä pätkät (videossa mukavasti väärä päivämäärä :b). Nyt suurena ihmetyksen aiheena onkin, että miten mä saan tuon koiran hakeutumaan kepeille? Jos Nelda joskus saattaa omatoimisesti hakeutua kepeille, yrittää se mennä sisään kepeillä ihan väärältä puolelta. :b Mä vihaan tällä hetkellä keppejä, kun ne menee aina niin huonosti, eikä koskaan opita niitä. Ollaan agilityryhmässäkin ainoat, jotka menee vielä ohjureilla niitä. Pitäisi vaan päästä treenaamaan, ei siinä kai muu auta. Meidän kepit ylipäätään on ihan töks töks töks, eivät mene silleen sulavasti.

Ja sitten kontaktitreenistä. Nelda usein (kuten videolla näkyy) ensin juoksee kontaktit läpi ja sitten ikään kuin palaa takaisin kontaktialueelle oikeaoppiseen asentoon venaamaan palkkaa. Mitenhän tuon läpijuoksun saisi loppumaan? Pitäisi varmaan vain palkita oikeista suorituksista (kuten viimeinen yritys), sillä nyt vaan tuntuu, että Nelda sitten (jos joskus möllikisoihin päästäisiin) hyppäisi läpijuoksun jälkeen takaisin kontaktille, koska luulee että este pitäisi suorittaa niin. :D Puomilla Neldan vauhti on kyllä huima! Saan aina sydän kurkussa pelätä, että neiti putoaa sieltä, kun menee niin vauhdilla.



12.3.2012

Kuvasarjoja ja supertaroja tältä päivältä

Paljastipa noutokuvasarja, että Nelda kuitenkin lähtee hakemaan kapulaa laukkaamalla ja palaa ravaamalla. Oh dear. Vauhtinoutoja siis tekemään. :) Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun haki ulkona kapulan näin nätisti!



Stopin harjoittelua. Edelleen saisi olla jämäkämpi stoppi, mutta kyllä se pysähtyy. Sietääkin pysähtyä, kun käytän vartaloapua + käsimerkkiä + äänimerkkiä. :D Milloinhan niistäkin pääsisi eroon?



Seuruuta. Edistää edelleen hurjasti, jaksaisimpa tähänkin alkaa panostamaan. Lyhyitä matkoja ollaan vaan otettu, ei tietoa vielä koeseuraamisesta. :b



Sitten Taatan ja Nebun lempilaji eli lumipallon nappailua. Tässä täysosuma. :D



Taran naama meni mutrulle.



Lopuksi Super-Taran karkaus Tonin sylistä. :D



11.3.2012

Avoimen luokan arviointia

1. Paikalla makaaminen 3min omistajan ollessa näkösuojassa: Suattaapi mennä tai suattaapi olla, ettei mene. Tätä ei olla nyt vapaa-ajalla treenattu, sillä maa on vielä jäässä, enkä kehtaa Neldaa siinä makuuttaa. Viime aikoina treeneissä Nelda on pysynyt paikallaolossa aina tosi hyvin, ei ole koskaan siitä lähtenyt (en ainakaan muista). Näkösuojassa olen myös ollut, mutta viime perjantain treeneissä tullessani hallin ulkopuolelta sisään, nousi Nelda istumaan,  muttei muuten liikkunut (otimme jonkun 2min paikallaolon). Silloin kun olen näkösuojassa, Nelda on aika levoton ja liikuttelee peppuaan ja jalkojaan. Tyttö on kuitenkin skarppi ja tuijottaa tiiviistä piilon suuntaan, haluaisi lähteä mammaa morjenstaa. :) Sivulle Nelda nousee myös hyvin ja nopeasti, mutta saattaa ennakoida, jos otamme useammalla käskyllä sivulletulon, eikä noustakaan heti ekalla.

2. Seuraaminen taluttimetta: Jonkinlainen murheenkryyni. Aikaisemmin tykkäsin Neldan seuraamisen olevan treeneissä ok, mutta nyt neiti on alkanut kovasti edistämään ja seuraaminen ei ole niin tiivistä kuin haluaisin. Meidän pitäisi treenata Neldalla aivan uusi paikka sivullaoloon ja seuraamiseen, sillä nyt Nelda edistää ainakin puolikkaan koiran verran. Koetta varten tätä tulee siis hioa paljon. Viime treeneissä saatiinkin tosi hyviä vinkkejä ja ideoita, joilla saadaa paikkaa taakse. Pidän nyt toistaiseksi namia vas. kädessä, jotta kohta säilyisi kuta kuinkin oikeana. Etenkin oikealle kääntymisessä on löysyyttä, mutta vauhtia hidastamalla saatiin jo ihmeitä aikaan.

3. Liikkeestä maahanmeno: Menee, jos menee. Neldalla oli viime kokeissa (ALO-luokan) vaarana sekoittaa tämä liikkeestä seisomiseen. Ei kai auta kuin vahvistaa käskyä entisestään. Pysyvyydessä ei maahanmenossa ole ongelmia, vaikka kävelen Neldan ohi sen taakse. Voitaisiin lisätä treeneihin vaikeutta siten, että voisin vaikka spurtata Neldan ohi tai muuten tehdä outoja juttuja, etten siis pelkästään kävele ohitse.

4. Luoksetulo ja stoppi: Kovasti on työn alla. Täydestä matkasta ei olla vielä otettu, eikä kannatakaan. Pysähtymisen haluaisin olevan nopeampi, mutta hieman on ongelmia saada siitä parempi. Käytän edelleen vartaloapua + käsimerkkiä + äänimerkkiä, jotta saan Neldan seisahtumaan. Nelda ei onneksi ole kamalasti ruvennut ennakoimaan, jos otetaan ihan perusluoksetulo eli ei hidastele (toistaiseksi). Veikkaan, että kokeessa menisi läpijuoksuksi. :)

5. Liikkeestä seisominen: Voi tulla ongelmia. Viimeisimmissä kokeissa (ALO-luokan) Nelda saattoi mennä maahan. Käskyä tulee siis vahvistaa entisestään. Pysähdykseen olen kuta kuinkin tyytyväinen, mutta huomaan joskus hidastavani kävelyä käskyn tullessani ja antavani ehkä vartaloapuakin. Pysyvyyteen pitää myös satsata, sillä Nelda saattaa lähteä liikkeelle tai ainakin kääntyä, jos menen Neldan taakse. Viime treeneissä Nelda pysyi kyllä hyvin seisomassa (meni ekalla käskyllä kyllä maahan), mutta samanlaista treeniä voisi tehdä kuin liikkeestä maahanmenossakin. Spurttailua ym. juttuja siis.

6. Noutaminen: Menee joten kuten, liikkeen eri osat vain pitäisi hioa paremmaksi kokonaisuudeksi. Neldan kanssa tulee treenata lisää pysyvyyttä, sillä Nelda saattaa joskus mennä heti kapulan perään, kun heitän sen. Viime treeneissä pysyvyydessä ei tosin ollut ongelmia, mutta silti sitä tulisi hioa edelleen. Kapulaa en voi vielä kovin pitkälle heittää, sillä Nelda ei välttämättä tajua hakea kapulaa niin kaukaa. Nelda poimii kyllä kapulan useimmiten, mutta ei mielellään. Nelda saattaa myös ensin kuopaista kapulaa tassullaan ennen kuin nostaa sen. Nelda kyllä yleensä ravaa kapulan juokse ihan hyvällä draivilla ja palauttaa kapulan samaa vauhtia ravaamalla. En siis usko, että välttämättä tarvitsisi nopeutta lisätä, kunhan vauhti säilyy samanlaisena? Nelda on myös viime aikoina ruvennut hieman nakertelemaan kapulaa kantaessaan sitä ja tähän pitäisi jotenkin puuttua. En kuitenkaan ole ihan varma miten, sillä esim. jos seurautan Neldaa kapula suussa tai annan muita tehtäviä, niin saattaa se silti mälvää sitä. Ärähtäkään en halua, sillä kapulan kantaminen on vielä hieman epävarmaa. Kapulan pitäminen kyllä sujuu hyvin, mutta välillä tuntuu, että Nelda pitää kapulaa aika heppoisesti suussaan. Otetta saisi siis tiukentaa eli pitotreeniä lisää. Vielä on työnsarkaa siis, mutta lähtökohdat huomioidessa olemme kyllä edistyneet. :)

7. Kauko-ohjaus (i-m-i): Joskus menee tosi hyvin liikuttamatta peppua/jalkoja ja joskus ei. Lisää vaan treeniä, oikealla tiellä kyllä ollaan. Kokeissa välimatka on muistaakseni 5m, joten ei ole paha nakki. Ollaan Neldan kanssa onnistuneesti tehty kaukot 5 m:stä, mutta varmaan pitäisi miettiä jotain takapalkkaa, mikä vahvistaisi paikallaan pysymistä.

8. Vapaa estehyppy: Menee ihan mukavasti. Nelda jää edelleen aika lähelle estettä, mutta istuutuu kuitenkin lähes aina ekalla käskyllä nopeasti (rintamasuunta saattaa kyllä olla milloin mihinkin). Nelda myös hyppää ensimmäisellä käskyllä takaisin ja tulee sivulle, mutta toisinaan lähettämisessä saattaa tarvita toisen käskyn. Ollaan kyllä nyt otettu pidemmältä matkalta (n. 1,5-2m väli esteeseen), joten se saattaa olla osasyy. Ollaan myös treenattu hyppyä niin, että menen itse ihan esteen sivulle eli en ole kohtisuoraan Neldaa vastassa. Useimmissa tapauksissa Nelda hyppää onnistuneesti esteen yli sijainnistani huolimatta.

9. Kokonaisvaikutus: Hiomista, hiomista ja hiomista. Pitäisi saada räävittyä kasaan eheämpi ja nätimpi kokonaisuus. Nyt, kun lukee tuota omaa tekstiään, tuntuu ettei me oikeesti mitään osata, mutta ehkä me sitten jotain kuitenkin...

9.3.2012

Kaaosteoria

Bloggaillaan nyt sitten urakalla. :D Videolla kooste tämänpäiväisistä agilitytreeneistä. Siitä löytynee  myös syy, miksi en juuri kuvaile treenejä... aika villiä menoa. x) En ymmärrä, miten ollaan tähän tekniikkaryhmään asti koskaan päästy, että ehkä Nelda on vakuuttanut agilityohjaajan, omistaja ei niinkään.

Isot kiitokset kuvaajalle. :)

P.S. Mulla ei oo luki-/kirjoitushäiriötä, vaan Youtube syönyt osan kirjaimista. :D


Koekuume

Huuu, alkaiskohan se tokokuume taas kasvamaan? :) Olen yrittänyt vilkuilla, jos lähimailla (n. 200 km säteellä Helsingistä) järjestettäisiin epävirallisia tokokokeita, joihin päästäisiin Neldan kanssa AVO-luokkaan pöllöilemään. Harmittavasti vaan näyttävät vielä kaikki järjestäjät olevan talvitauolla, kun ulkosalla ei kokeita oikein voi vielä pitää. Jos joku harvoista lukijoistani sattuu bongaamaan epävirallisia kokeita jossain em. aluerajojen sisällä, saa mielellään pistää asiasta viestiä minulle. :) Nyt on taas tullut sellainen fiilis, että voitaisiin oikeasti alkaa taas kokeita silmällä pitäen treenaamaan. Tiedän, että meillä on vielä tuhat ja yksi asiaa viilattavana tai opeteltavana, mutta silti tekisi kovasti mieli päästä kehän laidalle jännittämään. :D


Karvakorva noutokoira.



Neldan oma hammastelutunnari.

29.2.2012

Analysering

Heti kun kevätaurinko hieman suvaitsee pilkistää pilvien takaa, huomaan energisoituvani siitä huomattavasti. Talvet ovat mulle aina todella rankkaa aikaa kylmyyden ja pimeyden takia, mutta hiljalleen alkaa tulemaan fiilis, että kohta sitä aletaan olemaan voiton puolella. :) Ensimmäistä kertaa elämässäni kesällä on myös luvassa viikon palkallinen vapaa eli siihen keskittyen jaksetaan tsempata. Tästä innostuneena päätinkin pohtia ja analyseerata viime viikkoisia agility- ja tokotreenejä. Agilityä olen kyllä aika huono analysoimaan, kun tiedän lajista vaan niin vähän. Taran kanssa ei kuitenkaan agilityssä päästy näin "pitkälle" kuin Neldan kanssa nyt ollaan eli kaikki on meille ihan superuutta ja -haastavaa, joskin hyvällä tavalla. :) 

Ollaan siis nyt Neldan kanssa mölliryhmässä ja ryhmämme on tehnyt viimeaikoina 15-20 esteen agilityratoja. Rimat ovat olleet yleensä kisatasolla (Nelda on medi). Haastetta onkin riittänyt alusta loppuun lähinnä mulle, sillä ratalukutaitoni on todella huono. Mulle tulee radalla ihan kunnon blackouteja, etten vaan muista, mikä oli seuraava este. Aina ei auta, vaikka kuinka paljon olisi alussa rataan tutustunut. Uskon, että tätä tapahtuu toki kokeneemmillekin treenaajille, mutta kun sitä haluaisi vaan mennä ihan täpönä eikä onnistu! :D Silloin kun mulla on "kirkas hetki" ja muistan radan hyvin, on meno aika vauhdikasta. Nelda on niin nopea, että mä en pysy sen perässä, kun en osaa lukea rataa sillä tavalla, että mistä saisin pari metriä oiottua Neldaa kiinni. Meno on siis meillä  hyvin vauhdikasta ja riehakasta, mutta vähän sellaista tök tök tök, kun Nelda ehtii tulla kysymään multa, että minnes sitten. Tekniikka-asioita pitäisi myös hioa, esim. Nelda ei tee kamalan tiukkoja käännöksiä, vaan kaartaa aika lailla. Kun Ojangon kenttä taas aukeaa, niin sinne päästään taas kaikenlaisia juttuja tekemään. :) Sen lisäksi jatkamme Neldan kanssa nyt huhtikuun loppuun asti Etelä-Suomen shelttien tarjoamalla kurssilla. Mennään Neldan kanssa tekniikkaryhmään eli joskohan mullekin alkaisi hiljalleen selvitä nämä agilitykiemuroiden salat. Mölliagilitykisoihin osallistumisesta myös haaveilen salaa, mutta tiedän, että feilattaisiin rata ihan urakalla. Mutta toisaalta sitten, mitä väliä? 


Tällaisia kurveja Nelda voisi agilityssäkin tehdä. :D


Tokossa puolestaan ollaan käyty aikamoista tahtojen taistoa, kun mä en vaan ole jaksanut treenata kotosalla, minkä vuoksi olen sitten ryhmätreeneissä ollut hyvin pettynyt omaan suoritukseemme. Neldan vikahan se ei ole missään nimessä, mutta neiti käy aika paljon samalla tuulella kuin minä eli jos mä olen suuttunut, rupeaa Nelda rauhoittelemaan ja välttelemään mua. Tarakin on kovin ohjaajaherkkä, mutta vielä enemmän kuin Nelda. Nelda säilyttää yleensä toimintakykynsä ihan hyvin, mutta rupeaa tekemään asioita teatraalisen hitaasti rauhoitellakseen mua. Noidankehä on sitten valmis, kun Neldan hidastelu raastaa minua ja Nelda hidastelee vielä enemmän mun ärsytyksen noustessa. Yleensä treeneissä ollaan sitten pidetty muutaman minuutin breikki ja sen jälkeen kokeiltu uudella innolla. :) Nämä mun shetlantilaiset vaan ovat tällaisia mimosankukkia eli todella kauniisti ja herkästi tulee heitä käsitellä. :D Neldalle tosin ei liikaa voi vapauksia antaa, sillä muuten mun mimosankukasta kuoriutuu pikkusika, jolla ei ole mitään käytöstapoja. Jonkinlainen tasapaino siis täytyy olla. :)

Mutta jos mietin ihan viimeisintä tokotreeniämme, meni meillä siellä todella hyvin. Ihan kuin Neldan päässä olisivat taas loksahtaneet (ilman treenaamista) jotkut palikat kohdalleen tai sitten vaan satuttiin tekemään asioita, jotka olivat Neldalle helppoja. Otettiin mm. paikallaoloa niin, että meidän väliimme jäi monta koirakkoa tekemään kiertoja kepin ympäri (siihen yhdistettynä sitten maahanmenoa ja pysähtymistä) eli ääntä ja vauhtia kyllä riitti. Lisäksi monet tuolla palkkaavat koiraansa leluilla eli haastetta oli! Nelda pysyi kuitenkin erittäin hienosti täysin aloillaan, vaikka näki, että neiti olisi halunnut syöksyä pallojen ja muiden koirien perään. Mä olin niin ylpeä, koska tiedän tehneeni aikaisemmin kovasti duunia Neldan itsehillinnän kehittämiseksi. :) Edelleenkään neidin itsehillintä ei ole täydellistä, mutta pienet höyrynpäästelyt annetaan anteeksi tuollaisen suorituksen jälkeen! Paikallaolon lisäksi tehtiin tosiaan myös noita kepinkiertoja Neldan kanssa ja hyvin neiti menee liikkeestä maahan käskettäessä. Liikkeestä pysähtymistä vielä hiotaan, mutta sekin alkaa sujumaan. Kunhan vaan jaksettaisiin tehdä viimeinen silaus. Tehtiin myös Neldan kanssa kaukoja (pelkät AVO-kaukot) ja nekin menivät todella hyvin! Mä en ymmärrä, missä tuo on oppinut, että sitä pebaa ei liikutella. Ollaan me toki niitä kaukoja pikkasen treenattu aina silloin tällöin, mutta silti! Takamus siis pääasiallisesti pysyy hyvin aloillaan, vaikka viidestä metristä käskyttäisi, jes. :) Otettiin treeneissä myös noutoa ja sekin meni ihan hyvin. Pitäisi vaan vahvistaa kapulan poimimista maasta (toko-ohjaajamme mukaan sheltin pitkä nokka saattaa aiheuttaa hankaluutta kapulan poimimiseen) + vähän vauhtia jos saataisiin lisää. Muuten sitten alkaisi sekin olemaan pulkassa. Toki joudutaan Neldan kanssa tekemään vielä iso työ sen suhteen, että saisin neidin kokeissa toimimaan hyvin ilman palkkaa, mutta se on myöhempien aikojen murhe. Nyt pyritään vaan pitämään toko kivana juttuna ja käytetään paljon makupaloja.

Koitetaan siis kovasti kaivella sitä taistelufiilistä esille. :) Loppuun vielä kaverusten rallatusta ja vähän muutakin.






 Ei ollutkaan hyvä idea! Peruutetaan, tööt tööt.



Sanakirjassa sanan "juonikas" kohdalla on Neldan kuva.
 


Muotopuoli herppaderppa.