9.5.2011

Agility-lihasten verryttelyä

Olimme tänään Taran ja Neldan kanssa Maijun johdolla treenaamassa agilityä Ojangossa. Maijulla oli mukanaan Javan ja Ledin lisäksi valloittava pikku-Lux. <3 Kauhea pentukuume aina nousee, kun näkee tuollaisia pieniä karvaeläimiä, voih... Meille ei ole kyllä nyt muutamaan vuoteen uutta lasta tulossa, joten täytynee vain kärvistellä ja muiden pentuja tuoksutella. :D

Maiju tosiaan veti miulle ja Neldalle vähän alkeistreeniä ja mun mielestä lähti sujumaan tosi hyvin! Ennen kaikkea olin _todella_ ylpeä siitä, että Nelda jaksoi keskittyä vain minuun ja seurata minun menemisiäni. Välillä innostuessaaan Bobo lävi vetämässä kunniakierroksen muiden koirien luona (aka karkasi :D), mutta kaarsi heti takaisin, kun rääkäsin. Ihan mieletön tyttö! Tehtiin tosiaan ihan perusjuttuja matalilla rimoilla, tyyliin kaksi hyppyä ja putki. :) Tosi hyvin Nelda tuntui tajuavan jutun juonen, eikä putki ollut enää lainkaan pelottava juttu kuten vielä viime vuonna ekaa kertaa sitä kokeillessa. :D Nelda kieltäytyi putkesta tosin muutaman kerran, mutta rimoja neiti ei kiertänyt lainkaan, vaikka itse menin pidemmälle ohjaamaan. Olen niin ylpeä. <3 Sitten harjoiteltiin kanssa keinun ja puomin alkeita, ei vielä menty koko estettä. Päätettiin Maijun kanssa opettaa Neldalle kontaktit pysäyttämällä, kun se on meille aloittelijoille varmasti helpompi ja selkeempi juttu. Nelda ei tosiaan yhtään pelännyt keinun rämähdystä, mikä oli ihan uskomatonta. Taran kanssa harrastaessa tottui siihen, että mikään ei oikein mennyt putkeen. : /

Taran kanssa mentiin hulluna putkea ja pussia, sillä rouva rrrrrakastaa niitä! Hullua ajatella, että Tara on agilityä tehnyt viimeksi useampi vuosi sitten, mutta silti oli vanhoja juttuja hyvin muistissa. :) Kepit meni kyllä vähän niin ja näin, kun kaksi kertaa kokeiltiin, mutta eipä sen väliä. Tehtiin Taran kanssa kanssa ilman rimoja kaikenlaisia kiertoja ja muita hyppyesteiden kanssa (en tiedä virallista termiä noille "tempuille"), tosi nopea rouva kyllä oli ja ihan huomasi, miten Taran silmiin syttyi sellainen tulinen palo kuin 6 vuotta sitten, kun oltiin alkeiskurssilla. Tara lovettaa agilityä kyllä ihan kybällä, mutta ei voi jalkavaivojen takia enää koskaan harrastaa sitä tosissaan. Harmi juttu sinänsä, mutta voihan aina kaikkea tällaista pientä tehdä vaarantamatta koiraa. :)

8.5.2011

Kaikille äideille!


Tara ja Nelda omistajineen toivottavat upeaa äitienpäivää kaikille äideille (myös omilleen :D)! Taran mamma Oona ei tosin taida enää olla keskuudessamme, mutta onneksi koirat eivät osaa murehtia tällaisista asioista. Neldalta pusut Pimu-äidilleen. :) (kuvaa klikkaamalla isommaksi)

Kohta lähdetään koirien kanssa viettämään äitienpäivää vanhempieni luokse. Pääsevät matkustamaan julkisilla pitkästä aikaa. :D Ilmeisesti tiistaina saan viimein oman auton (jee!), joten meidän reissaaminen helpottuu miljoonakertaisesti ja päästään enemmän tekemään juttuja. Enää ei olla riippuvaisia vanhempieni autoista, jes. :)

Maanantaina sitten Maijun kanssa aikaisin aamusta kokeilemaan agia Taran ja Neldan kanssa. Saas nähdä, onnistunko saamaan Neldan keskittymään mihinkään muuhun kuin muihin koiriin. Tara puolestaan rakastaa lajia, mutta frouvaa ei voi valitettavasti hypyttää akillesjänneleikkausten takia. Mutta Taran rakastamaa putkea ja pussia rouva voi tehdä mielin määrin. :) Heinäkuussa yritetään Bobon kanssa päästä I-HAHin riveihin... toivottavasti päästäisiin edes niihin karsintoihin. :D

Ilmoitin Neldan kanssa nyt kesäkuussa olevaan näyttelyyn Riihimäessä ja sinne todellakin mennään sitten. Saa nähdä, onko plikka kehittynyt mihinkään suuntaan.


Loppuun vielä extrana keväiset kerrostalokyylät + p*skaiset ikkunat. B)


4.5.2011

Koomailua

Mikähän ihmeen kooma taas näyttää iskeneen, kun mikään ei huvita. D: Blogiakaan en ole nyt jaksanut päivitellä, mutta laitetaas nyt edes jotain tänne! 

Koiranaiset ovat siis toipuneet leikkauksesta aivan loistavasti. Olen 100% varma, että tein oikean päätöksen leikkauttaa molemmat, vaikka etenkin Neldan kohdalla asia mietitytti. Nyt vaan toivon, ettei sterkkaamisesta seuraa pidemmällä aikavälillä mitään tylsiä ongelmia kuten turkinlaadun muuttumista tai virtsankarkailua... Onneksi tohon pissajuttuun on olemassa kyllä lääkitys, jos niikseen tulee. Uskon parantaneeni koirieni elämänlaatua tällä päätöksellä. :)

Sitten lisää hyviä uutisia... Olimme Neldan kanssa 14.4. Kannelmäen Mustissa&Mirrissä Etelä-Suomen Sheltit ry:n järjestämässä joukkotarkastuksessa. Neldalta tsekattiin sydän, polvet ja silmät. Sydän kuunneltiin terveeksi, samoin polvet olivat. Muistaakseni oikeasta silmästä löydettiin YKSI pitkä ripsi, mistä syystä neidille langetettiin distichiasis-diagnoosi, höh. :) Eläinlääkäri jo innostui, että onko tämä ensimmäinen hänen tutkimansa sheltti, jolla ei ole noita ripsiä. No, ei mahda mitään. Onneksi tuo ei tule todennäköisesti koskaan haittaamaan Neldan elämää. KoiraNetistä voi katsella tuloksia, kun ne sinne joskus tulevat. Klik. 

Jotenkin ärsyttää taas oma saamattomuus. Ei olla kunnolla nyt treenattukaan vähään aikaan. Yritetään kyllä nyt tässä toukokuussa edes päästä yhteen mätsäriin ja tuonne Aptukseen, jos rahatilanne antaa myöten. Ensi viikon maanantaina ollaan menossa Maijun kanssa Ojankoon katselemaan. Nyt herätys, Tiina. :D

10.4.2011

Ohi on

Tyttöset olivat siis 8.4. steriloinnissa ja toipuvat parhaillaan hyvää vauhtia. :) Nelda on jo "lähestulkoon normaali", hieman varoo hyppyjä sängylle/tuolille. Muuten pikku(eunukki)neiti remuaakin jo melkein entiseen malliin, hieman kyllä on masu vielä kipeä ja sitä neiti selvästi varoo. Tara puolestaan ei oikein välitä liikkua ollenkaan, lähinnä nukkuu ja lepäilee. Pakolliset tarpeillakäymislenkit rouva haluaa aina hoitaa nopeasti pois alta. Onhan Tara kyllä sen verran jo Neldaa vanhempi, että varmasti toipuminen on hitaampaa. Hyvä, että on kuitenkin noita kipulääkkeitä, joita annan kerran päivässä, vielä kahdelle päivälle tabuja jäljellä.

Leikkauspäivänä minua kyllä jännäsi kovasti. Mietin, että miten oikein pärjään kotona kahden leikkauksesta toipuvan koiran kanssa, mutta onneksi Toni on ollut jeesaamassa. Leikkaukset menivät siis molemmilla hyvin, tosi pienet haavat vaan vatsassa. Odotin jotenkin isompia, mutta parempi näin. :) Eläinlääkärin mukaan haavat kyllä kestävät koirien liikkumisen eli mitään rajoituksia sen suhteen ei ole. Eli heti kun tytöt jaksavat tehdä asioita, niin sitten antaa vaan mennä. Neldan kanssa voisi varmaan jo käydä vähän pidemmällä lenkillä, mutta en ole vielä uskaltanut... Ehkä maanantaina sitten, vielä nyt tuntuu kovin aikaiselta. Leikkauksessa ihana eläinlääkäri puhdisti Taralta hampaat hammaskivestä. Hän huomasi siinä samalla, että Taran takimmaiset (molemmat) poskihampaat ovat jotenkin murtuneet ja ne täytyy poistaa. : / Pitääpä soitella siis tuonne Anidentiin jossain vaiheessa, kunhan toivutaan nyt tästä ensin.

Ensimmäisen leikkauksenjälkeisen illan koirat olivat ihan sekaisin... Tässäpä pari tunnelmakuvaa, aika hurjannäköistä oli kyllä, kun kielet vaan roikkuivat kuivana ulkona. :o 

Tara vetää sikeitä ja Nelda ottaa lukua... :D








Sitten vielä kuvia tältä päivältä, leikkauksenjälkeistä muotia. :) Noillahan ei todellakaan pysy ne tötsät päässä, heti vapautuvat niistä. Jouduin siis luomaan hienot suoja-asut, jotta tytöt eivät nakertaisi tikkejään. Yritys on kyllä kova. :p





Neldalla on pieni kyhmy selässä, kun täytyy kiristää tuota paitaa vähän hiuslenksulla, ettei neiti vapaudu asustaan.







Kohta lähdenkin Itikseen ostamaan koirille sitten PlagueOffia... Pakko kokeilla sitä kyllä, jäi jotenkin omatunto vaivaamaan tuosta Taran hammasjutusta, vaikka lääkäri sanoi, ettei ahkera harjaaminen olisi noita hampaita pelastanut. Nyt otan itseäni niskasta silti kiinni ja rupean harjailemaan tyttöjen hampeja vähän useammin. :)

1.4.2011

Valokuvamallit

Hihii, laitetaanpa toi voimauttava valokuva nyt tännekin. :D Koulukurssiin siis liitty.


Meillä on toisemme

 


 En kehtaa laittaa tänne tarkempaa selitystä/tulkintaa kuvasta, mutta ompahan edes tuo tuossa. :)

28.3.2011

Värkit pois

Varasimpa tänään sitten Neldalla ja Taralle molemmille sterilointiajan perjantaiksi 8.4. klo 16. :D Mennään Sopulitien eläinlääkäriasemalle, hintaa operaatioille tuli yhteensä 580e. Kyllä se vähän kirpasee, mutta tiedän, että tuolla takaan koirilleni paremman loppuelämän. :) Taralla toivottavasti alapäävaivat helpottavat, Neldan kanssa ei tarvitse pitää enää treenitaukoja ja molemmilta naisiltani lähtee kohtutulehduksenriski kokonaan pois, jes. Nisäkasvainriskiin näin "myöhään" steriloiminen ei taida kummankaan kohdalla enää vaikuttaa..? Koen ainakin kantaneeni vastuuni koiranomistaja, kun leikkautan turhat systeemit pois. Toivottavasti sterkkaaminen ei kauheasti vaikuttaisi Neldan turkkiin ja luonteeseen, sillä tykkään kovasti niistä tuollaisenaan. :D

Peruuntuupa nyt tämän sterkkaamisen johdosta tuo 10.4. oleva mätsäri/möllijuttukin, mutta ehtiihän noita kiertää. Tärkeintä on, että lapsoseni toipuvat leikkauksesta. Vähän kyll mammaa jännittää... :)


"Mitäs se eukko oikein juonii meidän varalle?" tuumii Nelda. :D



26.3.2011

Kevättä vastassa

Ottelin ulkosalla kuvia koiralapsista. Meillä on koulussa taidekurssi (kyllä, sairaanhoitajakoulussa :D), jota varten tänään lähinnä kuvailin. Saa nähä, uskallanko lykätä tuotokseni jossain kohtaa tänne näytille. Meidän pitää luoda voimauttava kuva ja haluan sen liittyvän koiriin ja sielunkumppanuuteen. :)

Tässäpä muita samalla reissulla otettuja kuvasia. Ensin kuvakollaasi hanskan ryöstöstä. Taisi Taran pistävä katse vakuuttaa Neldan. :>










Sitten perseenhaukkaaja Nelda





Ja loppuun vielä kaunokaiset yhdessä