29.12.2010

Joulu oli ja meni

Nyt on sitten joulun pyhät ohitse. Töissä on vierähtänyt kamalasti aikaa, joten on koirien kanssa puuhailu ja siinä sivussa blogin päivittäminen jäänyt tosi vähälle. Pitää taas tammikuussa yrittää ryhdistäytyä, ettei Neldan jo saavutetut tokotaidot valu hukkaan. :) Tammikuun puolessa välissä on kanssa Lahden ryhmänäyttely, joten sinne pitäisi Neldan kanssa myös raahautua. Saas nähdä sitten, onko tuo saanut yhtään lihasta, ettei meitä enää liian hoikiksi haukuttaisi. ;) Karvaa ei ole kyllä ainakaan tullut lisää.

Jouluaaton olin töissä, mutta koirat viettivät silti mukavan joulun ja saivat omat lahjansa. Neldan ensimmäinen joulu kyseessä, kohtahan tyttönen täyttää vuoden. Kamalan nopeasti aika mennyt, mutta näinhän se tuppaa olemaan. Nelda sai puruluumateriaalista tehdyn kuution, jonka sisällä oli herkkupaloja. Ko. herkkulelu menihin aika nopeasti päreiksi, ei Neldan leuoissa kauaa kestänyt. :D Tara puolestaan sai naudan nilkkaluun, mutta en ole uskaltanut aaton jälkeen Taran antaa syödä sitä, sillä rouva alkoi kaasuttamaan _ihan_kamalasti_, enkä halunnut ripuloivaa koiraa näin joulun pyhiksi. Omistajakin (eli siis minä) sain myös oikein mukavan lahjan: järkkärin! Nyt olen koittanut napsia kunnolla kuvia, kun kuvaaminen on jäänyt vähäiseksi huonolla pokkarilla. En vielä oikein ymmärrä noita säädöksiä, mutta opetellaan. :)

Alla kuvia tämänpäiväiseltä lenkiltä.

Taralla on aina kauhea keskittymishäiriö meneillään, kun pitäisi kameraan katsoa. :D Nelda sen sijaan pönöttää kuin tinaukko... (klikkaamalla isommaksi)




Rieeehumista! Oli tytöillä kyllä kivaa, kun viimein tuo lähikenttä oli aurattu lumesta. :)












Sitten muita kuvia aaton jälkeisiltä päiviltä.

Kalju Nelda, aww. <3




Nebulaisen aarrekokoelma. Jos sukkasi ovat yllättäen kadonneet tuolilta, pöydältä, mistä vaan... kannattaa etsiä ensimmäisenä Neldan stasheista niitä.




Sisälläkin meno oli ja on edelleen paikoin aika hurrrrjaa. :D







Kohta vuosi vaihtuu ja uudet kujeet odottavat. Haaveena olisi ensi vuoden puolella päästä Bobon (eli Neldan) kanssa agilitykurssille, jatkaa tokoilua ja pyörähtää näyttelyissäkin, mutta etenkin agin ja tokon harrastamisen kannalta toivon, ettei homma kaatuisi omaan laiskuuteeni... Pitää varmaan tehdä uuden vuoden lupaus, että yritän olla entistä aikaansaavampi. Vuosi 2011 tuo mukanaan myös kaikkea suurta, esimerkiksi minun on tarkoitus valmistua sairaanhoitajaksi tuona vuonna. Lisäksi olisi haaveissa hommata oma autokin keväällä, jotta elämä helpottuisi. Mutta en aio ottaa stressiä, kyllä kaikki selviää lopulta, vaikka isot kuviot jännittääkin kauheasti. :)


12.12.2010

Voittajasta elegantti arvostelu

Tänään olimme Messarissa Voittaja-näyttelyssä Neldan kanssa. Kovasti odotin toista virallista näyttelyämme ja kyllä odotus kannatti: saimme H:n kera hyvän arvostelun ja (mielestäni) loistavan esiintymisen! No, tuohon  tulokseen konkarit varmaan sanovat, että huono, keskinkertainen koira, mutta minulle tuo H on hyvä tulos ja etenkin hienosti mennyt esiintyminen tuo plussaa.

Arvostelu kuului siis: "Feminine bitch on the taller side and is too elegant throughout. Long elegant head, eyebrows are a little too defined. Good eye. Good ears. Good neck- and topline. Good angulations. Good forechest. Would prefer more depth of chest. Moves ok from the side but with loose elbows. Is out of coat & tail is too high. Lovely temperament."

Vapaasti suomennettuna: "Feminiininen narttu, joka on koon ylärajoissa ja kaiken kaikkiaan liian hoikka. Pitkä, kapea pää, kulmakarvat hieman liian esiintulevat. Hyvät silmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula- ja ylälinja. Hyvät kulmaukset. Hyvä eturinta. Toivoisin syvempää rintakehää. Liikkeet ok sivulta, mutta löysät kyynärpäät. Ei ole turkissa & häntä on liian korkealla. Ihastuttava luonne."

Etenkin tuo viimeinen lause saa sydämeni pakahtumaan ilosta, sillä Nelda seistä tönötti kuin suolapatsas tuomarin arvostellessa. Meillä oli hyvin perusteellinen tuomari (NO Gro Svandalsflona), mutta Nelda vaan jaksoi ja jaksoi vaikka jännitti. Ehkäpä näyttelytreenistä on jonkin verran ollut apua, vaikka sitäkään ei olla nyt kamalasti harrastettu. :D Tuntuu, että myös tosipaikan ollessa kyseessä, Nelda skarppaa kovasti. Sama ilmiö tapahtui Lahden virallisessa, vaikka mätseissä tuo saattaa väistää enemmän.

Nelda saattaa tosiaan olla melko keskinkertainen koira, sillä Lahdessakin neiti oli hyvä sitä ja hyvä tätä, mutta mitään erinomaista ei taida tyttösessä olla. :) Loistava harrastuskoira kuitenkin vaikuttaa muuten olevan, ei siinä mitään. Menemme vielä tammikuun 16. Lahden ryhmikseen ja jos sieltä saamme H:n (tai huonomman, ei koskaan tiedä :D), annamme näyttelyiden olla vähän aikaa. Ehkäpä sitten NUO- tai AVO-luokassa innostumme kokeilemaan, josko sitä punasta nauhaa joskus tulisi. ;)


Kunnon pönötyskuvia pitäisi Neldasta ottaa, kun muuten tämä blogi näyttää aika tylsältä. :D

Voittaja-näyttely oli siis viimeinen näyttelymme tänä vuonna. Edes mätsejä ei ole luvassa kuin vasta ensi vuonna. Olen pitänyt tilastoa Neldan mätseistä ja näyttelyistä ja laitan sen nyt tuohon alas. Klikkaamalla saa isommaksi. Olemme ilmeisesti kuitenkin jonkin verran kehittyneet, kun tuloksia katsoo. :) Ensi vuonna sitten uudet kujeet.




5.12.2010

Näyttelytähti, ainakin melkein

Tänään olimme Suomen koirankasvattajien (SuKoKa) järjestämässä mätsärissä Lohjalla. Mätsäri oli tarkoitettu pelkästään puhdasrotuisille koirille ja se pidettiin lämpimässä sisähallissa. Hyvää treeniä siis ensi sunnuntain Voittajaa varten. :D Meillä meni Neldan kanssa nämä mätsit tosi hyvin, vaikka aluksi Nelda olikin ihan holtiton enkä meinannut saada tyttöä ollenkaan esiintymään. Korviakin neiti piti vain luimussa, kun äänet kaikuivat hallissa. No, tuomari kuitenkin piti meistä ja sijoituimmekin punaisten toiseksi. :) FCI 1:ssä pentuja oli noin 19-20 kappaletta eli ihan mukavasti meni. :) Olin kyllä tosiaan äimän käkenä, että pärjättiin noin hyvin.


Iso rosetti pienellä koiralla. :)





Ei kauhean edustavia kuvia, mutta eipä tuon väliä. :D




30.11.2010

My babycakes

Tyttöjä tältä päivältä. Tylsää poseeraamista. :D


Nabu Babulainen skarppina (kuten aina).





Tara ottaa chillimmin.




Maanantainen näyttelykurssi meni Neldan kanssa hyvin. Olimme tällä kertaa sisähallissa Pitäjänmäessa ja kyllä eron huomasi... paljon miellyttävämpää siellä oli kuin tuolla pakkasessa. Paikalla oli myös enemmän koiria, joten se loi myös oman haasteensa tunnille. Nelda jaksoi kuitenkin keskittyä minuun tosi hyvin, tehtiin vähän tokojuttuja odotellessamme. :) 

Neldan pääsi ekaa kertaa tällä kurssilla (:b) treenaamaan pöytää. Ekalla kerralla Nelda hieman väisti ohjaajaamme, mutta toka ja kolmas kerta menivätkin tosi hyvin! Tyttönen seisoi kuin patsas. :) Toivottavasti päästäisiin joskus tuosta kopelointipelosta eroon... pöydällä seisominen muuten sujuu loistavasti ja siinä jaksetaan oikeasti töröttää. :D

28.11.2010

Uuden opiskelua ja vanhan kertaamista

Olimme nyt perjantaina jälleen tokoilemassa. Kauhean kylmä päivä oli, mutta onneksi sain lainata vanhempieni autoa, ettei tarvinnut bussilla körötellä. Oli myös luksusta odotella hallin oven aukeamista lämpimässä autossa.

Tällä kertaa teimme treeneissä sellaisia juttuja, joita emme olleet aikaisemmin tehneet. Ihan peruskontaktin ja seuraamistreenin lisäksi meillä oli liikkeestä seisomista ja myös tokon hyppyeste esiteltiin koirille ja sitä sitten koklattiin. Liikkeestä seisomista ei olla vielä Neldan kanssa juurikaan treenattu, mutta ihan ok se lähti sujumaan. Nyt pitäisi vaan oikeasti jaksaa treenata pakkasesta ja lumesta huolimatta, mutta läheinen treenikenttä on ihan lumenpeitossa, että siellä treenaaminen ei onnistu enää. Kotonammekin on niiiiin vähän tilaa. :(

Tokohyppy meni myös Neldalta hyvin, neiti ei onneksi vierastanut estettä, vaikka pari muuta ryhmämme koiraa pelkäsi sitä ihan todenteolla. Ajattelin itse jossain vaiheessa väsätä tokon hyppyesteen pahvilootista, jostain netistä löysin ohjeen siihen. Treenimotivaatio on nyt vaan talven tullen ollut niin matalalla, että harmittaa. : / Neldakin palelee tuolla ulkona jaloista (ja ostamieni tossujen käyttö on mahdotonta, yksi jalka kerrallaan pitää totuttaa neiti tossujen pitoon). Ehkäpä tämä tästä.


Palautin tänään vanhemmilleni lainaamani auton ja tullessamme kotiin julkisilla, nappasin metroilijoista kuvan. :) Neldanen ei ole nyt pitkään aikaan voinut pahoin julkisissa, oliskohan oksentelupussin kantaminen varmuuden vuoksi mukana taaksejäänyttä elämää? :b



26.11.2010

(Kilpa)varustelua

Ostin tänään Neldalle kunnon heijastinliivin ja tossut pakkasia varten. Heijastinliivi oli kyllä uskomattoman halpa (vain 3e Clas Ohlsonilta, vai miten se nyt kirjoitetaan), mutta tossut olivatkin sitten vähän kalliimmat... Neldan tassuja on ruvennut palelemaan pakkasella, joten pakkohan ne tossut oli kuitenkin tässä vaiheessa ostaa, vaikka ajattelin Neldan pärjäävän ilman niitä. Tarahan sai ekat tossut vasta viime vuonna 6-vuotiaana, sitä aikaisemmin ei ollut tarvinnut. Tarahan tottui omiin töppösiinsä tosi nopeasti (n. 15 sekuntia kesti totuttelu...) ja sitten mentiinkin kuin oltaisiin ne jalassa synnytty. :) Nelda taas vihaa noita koko sydämmestään ja kävely on tuskaa. No, hiljalleen totutellaan.

Ostin Neldalle (ja miksei myös itselleni :b) föönin, niin voidaan sitten näyttelyitä varten pestä ja kuivatella. Eipä ole pelkoa, että karvat kuivuisi yön aikana miten sattuu, kun on tuo kapistus.


Pieni koira näkyy pimeässä.





Tämän talven varustelua... Neldalta tosin jouduttiin loppulenkistä ottamaan töppöset pois, kun elämä oli niiiin vaikeaa niiden kanssa. :D





Sievä.




Täpäkkänä heti, kun bootsit saatiin veke. :D






23.11.2010

Tyttö sinä olet tähti

Jälleen tänään näyttelykurssilla saimme Neldan kanssa kiitosta esiintymisestä ja yleisestikin yhteistyöstä. :) Neldalla oli kyllä joku ihme vaihe, että neiti vaan riehui ja haukkui koko ajan... Karkasipa se pari kertaa nuuskimaan kurssilla olevaa gordonia, vaikkei ole niin aikaisemmin tehnyt. No, kaiketi koirilla on huonoja päiviä siinä missä ihmisilläkin?

Tämä näyttelykurssikerta oli tosiaan toisiksi viimeinen ja viimeinen tunti pidetäänkin sitten sisätiloissa. Ohjaaja kehui Neldan liikkeitä ja seisomista. Hän sanoi, että seisominen on ehdottomasti Neldan bravuuri ja olen siitä kyllä samaa mieltä. Nelda on kuin posliinikoira: ei hievahda suuntaan eikä toiseen (paitsi välillä :D). Vaikka oli lumista ja lunta satoi + tuuli edelleen, jaksoi Nelda esiintyä hyvin. Ohjaaja sanoi, että Nelda on muuten täysin valmis näyttelykoira, mutta neiti tarvitsee kopeloimiseen varmuutta. Nyt Nelda hieman väisti ohjaajaa, mutta muuten meni sekin ok, ei ollut pakittamista yms. 

Harjoittelimme Neldan kanssa vuoroa odotellessamme myös tokojuttuja, uusimpana asiana "paikka"-käskyä. Käytän tuota "paikkaa" ainoastaan luoksetulon odotusvaiheessa ja se meni aika kivasti. Paikallaolosta neiti karkasi kerran, mutta muuten meni lyhyellä matkalla ja lyhyellä odotusajalla (n. 20 sekuntia) hyvin ottaen huomion sääolosuhteet ja muut häiriötekijät.

Kunhan saan kameran lisään kuvia...