5.12.2010

Näyttelytähti, ainakin melkein

Tänään olimme Suomen koirankasvattajien (SuKoKa) järjestämässä mätsärissä Lohjalla. Mätsäri oli tarkoitettu pelkästään puhdasrotuisille koirille ja se pidettiin lämpimässä sisähallissa. Hyvää treeniä siis ensi sunnuntain Voittajaa varten. :D Meillä meni Neldan kanssa nämä mätsit tosi hyvin, vaikka aluksi Nelda olikin ihan holtiton enkä meinannut saada tyttöä ollenkaan esiintymään. Korviakin neiti piti vain luimussa, kun äänet kaikuivat hallissa. No, tuomari kuitenkin piti meistä ja sijoituimmekin punaisten toiseksi. :) FCI 1:ssä pentuja oli noin 19-20 kappaletta eli ihan mukavasti meni. :) Olin kyllä tosiaan äimän käkenä, että pärjättiin noin hyvin.


Iso rosetti pienellä koiralla. :)





Ei kauhean edustavia kuvia, mutta eipä tuon väliä. :D




30.11.2010

My babycakes

Tyttöjä tältä päivältä. Tylsää poseeraamista. :D


Nabu Babulainen skarppina (kuten aina).





Tara ottaa chillimmin.




Maanantainen näyttelykurssi meni Neldan kanssa hyvin. Olimme tällä kertaa sisähallissa Pitäjänmäessa ja kyllä eron huomasi... paljon miellyttävämpää siellä oli kuin tuolla pakkasessa. Paikalla oli myös enemmän koiria, joten se loi myös oman haasteensa tunnille. Nelda jaksoi kuitenkin keskittyä minuun tosi hyvin, tehtiin vähän tokojuttuja odotellessamme. :) 

Neldan pääsi ekaa kertaa tällä kurssilla (:b) treenaamaan pöytää. Ekalla kerralla Nelda hieman väisti ohjaajaamme, mutta toka ja kolmas kerta menivätkin tosi hyvin! Tyttönen seisoi kuin patsas. :) Toivottavasti päästäisiin joskus tuosta kopelointipelosta eroon... pöydällä seisominen muuten sujuu loistavasti ja siinä jaksetaan oikeasti töröttää. :D

28.11.2010

Uuden opiskelua ja vanhan kertaamista

Olimme nyt perjantaina jälleen tokoilemassa. Kauhean kylmä päivä oli, mutta onneksi sain lainata vanhempieni autoa, ettei tarvinnut bussilla körötellä. Oli myös luksusta odotella hallin oven aukeamista lämpimässä autossa.

Tällä kertaa teimme treeneissä sellaisia juttuja, joita emme olleet aikaisemmin tehneet. Ihan peruskontaktin ja seuraamistreenin lisäksi meillä oli liikkeestä seisomista ja myös tokon hyppyeste esiteltiin koirille ja sitä sitten koklattiin. Liikkeestä seisomista ei olla vielä Neldan kanssa juurikaan treenattu, mutta ihan ok se lähti sujumaan. Nyt pitäisi vaan oikeasti jaksaa treenata pakkasesta ja lumesta huolimatta, mutta läheinen treenikenttä on ihan lumenpeitossa, että siellä treenaaminen ei onnistu enää. Kotonammekin on niiiiin vähän tilaa. :(

Tokohyppy meni myös Neldalta hyvin, neiti ei onneksi vierastanut estettä, vaikka pari muuta ryhmämme koiraa pelkäsi sitä ihan todenteolla. Ajattelin itse jossain vaiheessa väsätä tokon hyppyesteen pahvilootista, jostain netistä löysin ohjeen siihen. Treenimotivaatio on nyt vaan talven tullen ollut niin matalalla, että harmittaa. : / Neldakin palelee tuolla ulkona jaloista (ja ostamieni tossujen käyttö on mahdotonta, yksi jalka kerrallaan pitää totuttaa neiti tossujen pitoon). Ehkäpä tämä tästä.


Palautin tänään vanhemmilleni lainaamani auton ja tullessamme kotiin julkisilla, nappasin metroilijoista kuvan. :) Neldanen ei ole nyt pitkään aikaan voinut pahoin julkisissa, oliskohan oksentelupussin kantaminen varmuuden vuoksi mukana taaksejäänyttä elämää? :b



26.11.2010

(Kilpa)varustelua

Ostin tänään Neldalle kunnon heijastinliivin ja tossut pakkasia varten. Heijastinliivi oli kyllä uskomattoman halpa (vain 3e Clas Ohlsonilta, vai miten se nyt kirjoitetaan), mutta tossut olivatkin sitten vähän kalliimmat... Neldan tassuja on ruvennut palelemaan pakkasella, joten pakkohan ne tossut oli kuitenkin tässä vaiheessa ostaa, vaikka ajattelin Neldan pärjäävän ilman niitä. Tarahan sai ekat tossut vasta viime vuonna 6-vuotiaana, sitä aikaisemmin ei ollut tarvinnut. Tarahan tottui omiin töppösiinsä tosi nopeasti (n. 15 sekuntia kesti totuttelu...) ja sitten mentiinkin kuin oltaisiin ne jalassa synnytty. :) Nelda taas vihaa noita koko sydämmestään ja kävely on tuskaa. No, hiljalleen totutellaan.

Ostin Neldalle (ja miksei myös itselleni :b) föönin, niin voidaan sitten näyttelyitä varten pestä ja kuivatella. Eipä ole pelkoa, että karvat kuivuisi yön aikana miten sattuu, kun on tuo kapistus.


Pieni koira näkyy pimeässä.





Tämän talven varustelua... Neldalta tosin jouduttiin loppulenkistä ottamaan töppöset pois, kun elämä oli niiiin vaikeaa niiden kanssa. :D





Sievä.




Täpäkkänä heti, kun bootsit saatiin veke. :D






23.11.2010

Tyttö sinä olet tähti

Jälleen tänään näyttelykurssilla saimme Neldan kanssa kiitosta esiintymisestä ja yleisestikin yhteistyöstä. :) Neldalla oli kyllä joku ihme vaihe, että neiti vaan riehui ja haukkui koko ajan... Karkasipa se pari kertaa nuuskimaan kurssilla olevaa gordonia, vaikkei ole niin aikaisemmin tehnyt. No, kaiketi koirilla on huonoja päiviä siinä missä ihmisilläkin?

Tämä näyttelykurssikerta oli tosiaan toisiksi viimeinen ja viimeinen tunti pidetäänkin sitten sisätiloissa. Ohjaaja kehui Neldan liikkeitä ja seisomista. Hän sanoi, että seisominen on ehdottomasti Neldan bravuuri ja olen siitä kyllä samaa mieltä. Nelda on kuin posliinikoira: ei hievahda suuntaan eikä toiseen (paitsi välillä :D). Vaikka oli lumista ja lunta satoi + tuuli edelleen, jaksoi Nelda esiintyä hyvin. Ohjaaja sanoi, että Nelda on muuten täysin valmis näyttelykoira, mutta neiti tarvitsee kopeloimiseen varmuutta. Nyt Nelda hieman väisti ohjaajaa, mutta muuten meni sekin ok, ei ollut pakittamista yms. 

Harjoittelimme Neldan kanssa vuoroa odotellessamme myös tokojuttuja, uusimpana asiana "paikka"-käskyä. Käytän tuota "paikkaa" ainoastaan luoksetulon odotusvaiheessa ja se meni aika kivasti. Paikallaolosta neiti karkasi kerran, mutta muuten meni lyhyellä matkalla ja lyhyellä odotusajalla (n. 20 sekuntia) hyvin ottaen huomion sääolosuhteet ja muut häiriötekijät.

Kunhan saan kameran lisään kuvia...

22.11.2010

"Käyttää hyvin peppuaan"

Laitetaan lyhyt päivitys viime perjantaisesta tokotreenistä ATD:n hallilla. Tosi mukavasti meni jälleen. Meillä oli tällä kertaa eri ohjaaja paikalla, mutta ei se menoa lannistanut lainkaan. :D Sain hallille onneksi tällä kertaa isältäni kyydin, sillä semi-traumatisoiduin 1,5h tuntia kestävästä bussimatkasta Malminkartanolle. No, ensi viikolla sitten jälleen busseilemaan. :b Takas kotio joudun joka tapauksessa tulemaan bussilla aina ja kärvistelen sen 1,5-2 tuntia sitten. Olispa mulla jo oma auto.

Tällä kertaa otimme kontaktia ja seuraamisen alkeita, myös maahanmenoa (liikkeestä), paikallaoloa ja luoksetuloa harjoittelimme. Ohjaaja katsoi kunkin koirakin vuorollaan ja Neldaa hän kommentoi sanomalla, että neiti käyttää hyvin peppuaan, kun otimme paikallaan ympäri kääntyilemistä sekä oikeaan että vasempaan suuntaan (vaikea selittää :)). Neldalla on myös oikein hyvä kontakti ja seuraamisen opettelu on lähtenyt sujumaan hyvin. Nelda jaksoi myös olla hyvin paikallaolossa, vaikka otin ensimmäisiä kertoja niin, että kiersin koiran takaa viereen. Luoksetuloa en tällä kertaa ottanut muulla tavalla kuin niin, että ohjaaja piti Neldaa hihnasta ja minä sitten eleettömästi kutsuin neidin luokseni. Ihan ok, mutta tiedän, että tuo voisi olla nopeampikin.

Meidän pitäisi alkaa tosissaan treenaamaan kunnollista luoksetuloa, mutta motivaatio on jossain pyllyssä lumentulon takia. Koirat toki rakastavat lunta (kyllä se mustakin on kiva piristys harmaan syksyn jälkeen), mutta ei tuolla  ulkona jaksa kauaa paikallaan värjötellä. Tokoilu on kuitenkin vähän tuollaista pönöttämistä. Sisällä voisi tietty treenata, mutta mutta... Minkähän tekosyyn tähän keksisin? :D


"Sivu!" "Hieeeno tyttö."


16.11.2010

It's a miracle!

Pikapäivitys. :) Loistavat näyttelytreenit tänään kera Neldan! Tyttönen pelitti hienosti ja ainoastaan omistaja sai noottia liian nopeasta juoksuvauhdista. Meillä oli nyt eri ohjaaja kuin aikasemmilla kerroilla ja hän suositteli minulle nopeaa kävelyä Neldan kanssa, sillä jos juoksen, joutuu Nelda ravaamaan liian lujaa eikä tuomari ehdi katsomaan liikkeitä.

Seisominen meni Babulaiselta jälleen tosi hyvin, ei mitään kummempaa siinä. Pelkäsin, että Nelda ei osaa enää seistä kunnolla, sillä olemme treenailleet tokojuttuja nyt enemmän ja Nelda hölmöläinen (vai omistaja hölmöläinen, kun ei osaa kouluttaa :D) tarjoaa mm. maahanmenoa nykyään kaikkeen. No, hyvin tyttö jaksoi tosiaan seistä eikä pahastunut, vaikka jalkoja asettelin. Nelda EI myöskään VÄISTÄNYT (hallelujah!) ohjaajaamme, kun hän tuli kopeloimaan ja katsomaan hampaita. Kyllä Nelda hieman nojasi minua vasten, mutta esim. viimeksi näyttelytreenit menivät tuon osalta paljon huonommin.

Ehkäpä tämä tosiaan tästä siis, jes jes. :) Joku voisi kanssa potkaista mua vähän persuksille, että treenaisin noita tokojuttuja ahkerammin!

Lisätään tähän loppuun kevennyksesti Tarasta "passikuva", kun kamera on edelleen poissa. Neiti on tässä about samanikäinen kuin Neldalainen nyt on. Tara siis tuossa kuvassa 1v 2kk, voi, kun sekin on ollut niin nuori joskus. <3 Joku päivä pitää tännekin laittaa Taran vauvakuvia.
 




Sitten vähän tuoreempaa tältä keväältä. Tara pieni karvajalka, hapsuvarvas, mammanmussukka. <3 Eläisitpä ikuisesti. :(