22.1.2016

Fira puoli vuotta, eikä suotta!

Koiranpennun elämän tärkeä välietappi on jälleen saavutettu, kun neitieläin täytti tiistaina 20. päivä puoli vuotta. Maanantaina oltiin perinteisesti otettu jo mittoja, ja säkää alkaa nyt olemaan 37cm (+0,5cm kahden viikon takaisesta) ja painoa 6,7kg (+0,4kg kahden viikon takaisesta). Nelda ei muistaakseni kasvanut enää juurikaan seitsemän kuukauden iästä eteenpäin.



Aletaan hiljalleen elämään sitä murrosvaihetta, että onko mulla käsissä pentu- vai teinikoira. :) Teinikoiralta Fira kyllä ajoittain kovasti tuntuu, kun neiti on jollain tapaa kovapäinen. Fira kyllä jännittää etenkin muita koiria ja outoja juttuja (esim. metro oli kääk, kun viime viikonloppuna sillä ajeltiin, mutta sitten Rautatieasema oli ok ja siellä mentiin häntä heiluen ihmisvilinässä), mutta sitten se ei kuitenkaan ole kovin ohjaajaherkkä, jos vaikka komennan neitiä, kun riehuu tai vetää hihnassa (tämä on muuten ärsyttävää, en ole ennen kuullut vetävästä sheltistä :D). Komentamisesta Fira jopa provosoituu ja alkaa pentumaisesti käsiä näykkimään. Onko tämä nyt sitä johtajuusongelmaa? :P Nelda ja Tara ovat/olivat aina kovin nöyriä ja "pahoittivat mielensä", jos komensi yhtään kovempaa.


Neldan merkitsevä katse :D



Kaiken kaikkiaan neidistä on kasvanut mielestäni (!) nätti sheltinalku. Näyttelyt kovasti kuumottelevat, mutta pakko saada tuo epävarmuus hallintaan. Aloitamme tammikuun loppupuolella tokon pentukurssin, joten sieltä saadaan kenties harjoitusta asiaan. Fira on todella innokas tekemään kyllä kaiken maailman juttuja, kun vain häsläämisen saa kanavoitua oikein. Lelut ovat palkkana pop, ruuasta ei niin väliksi. ;) Fira on kyllä ihan superenerginen sheltti, jää Neldakin kakkoseksi. :)

Loppuun vielä suloinen Nelda-hamsteri hampaineen






8.1.2016

Nelda parhaassa iässä

Vuosi vaihtui mukavasti mökkimaisemissa Pohjois-Karjalassa. Tuossa kolmen päivän aikana ehti kyllä kovasti alkaa kadehtia ihmisiä, joilla on oma piha ja varsinkin iso sellainen! Oli niin helppoa päästää koirat aina juoksentelemaan valtoimenaan; ei "tarvinnut" erikseen lähteä lenkille, kun pihassa rallasivat. Noh, elämä on valintoja ja me ollaan tämä kerrostaloasuminen valittu. :)




Neldakin täytti maanantaina 4. päivä jo kokonaiset kuusi vuotta. :) Neldahan tuli meille silloin, kun Tara oli juuri täyttänyt seitsemän eli pistää kyllä miettimään, miten nopeasti tämä aika menee! Kun alle vuoden ikäistä Neldaa muistelee, niin ei olisi koskaan uskonut, että siitä noinkin fiksu tulee, oli sen verran hazardia touhua välillä. :D Pitää vaan toivoa, että neitokainen pysyy terveenä, sillä Neldan äiti ja ilmeisesti setäkin ovat kuolleet melko nuoressa iässä jonkinlaiseen syöpään. Olisi aivan kamalaa menettää parhaassa iässä oleva koira. 




Firankin strategisia mittoja tarkasteltiin taas maanantaina. Ikää koiraneidillä tuolloin +24 viikkoa eli reilut viisi kuukautta. :) Säkää alkaa nyt olemaan 36,5cm (+2cm kahden viikon takaisesta) ja paino 6,3kg (+0,3-0,5kg kahden viikon takaisesta). Pienoinen kasvuspurtti taas tullut, mutta ollaan Firan kanssa sovittu, että kauheasti tuon yli ei mielellään mentäisi. ;) Toiveissa olisi, että neiti jäisi max. Neldan kokoiseksi, mutta saas nähdä. Neldahan on suurin piirtein säältään sen 38cm.

Firan esiteinikausi vaikuttaa kyllä startanneen viime viikkojen aikana. Ulkona puhistaan ja pöhistään vähän kaikelle, tätä toki oli jo ihan pikkupentuaikana ilmassa. Muut koirat on ehdoton nou nou, enkä niihin olekaan pakottanut tutustumaan. Luoksetulokäskyä välillä totellaan ja välillä ei. Irtipidon kanssa pitää olla tarkkana, sillä lähtee kyllä muita koiria ja ihmisiä ihmettelemään. Ihmisiä kohtaan ei siis arkuutta ole, vaan viimeksi Mustissa ja Mirrissäkin oli mielellään siliteltävänä. :) Yksinoloharjoitukset ovat edenneet hienosti ja ollaan jo muutaman viikon ajan voitu jättää koirat keskenään kotiin työpäivän ajaksi. En kyllä yhtään ymmärrä, mikä se yksi vaihe oli, kun Fira niin kovasti haukkui... Selvästi tuo tilan rajaaminen ja tekemisen järjestäminen yksinolon ajaksi ovat kuitenkin auttaneet.

Pakko vielä kertoa yksi Firan hassu tapa, ettei itseltä pääse koskaan unohtumaan. Neidillä on siis joku outo pakkomielle tehdä itsestään sähköinen! Fira hankaa itseään sohvaa vasten niin, että sähkön ritinä ja ratina vaan kuuluu. Operaation jälkeen Firalla on koko turkki ja etenkin "tukka"  ihan pystyssä. :D Sitten neidin on pakko päästä haistelemaan sormea, että saadaan pieni sähköisku nenänpäästä. Ihan hassu otus. 

Loppuun vielä hetki sitten alkanutta lumisadetta ihmettelevä Fira. :)